1600-luvun lopulle asti tieteenharjoittajilla oli sangen epämääräisiä käsityksiä valon ominaislaadusta ja leviämistavasta.
Valon etenemisen selvittämisessä otettiin huomattava edistysaskel vuonna 1675, kun tanskalainen tähtitieteilijä Ole Rømer päätteli, että sen nopeus on äärellinen ja laskettavissa.
Rømer käytti laskelmissaan apuna Jupiterin Io-kuuta, jonka tarkan sijainnin hän oli vähän aikaisemmin määrittänyt.
Rømer oivalsi, että valo viipyi matkallaan Iosta Maahan sitä pidempään mitä kauempana Maa oli Jupiterista kiertoradallaan.
Hän päätyi laskelmissaan lopulta siihen, että valon nopeus on noin 220 000 kilometriä sekunnissa.
Nykyään tiedetään, että Rømer oli oikeilla jäljillä mutta erehtyi hieman. Valon nopeudeksi tyhjiössä on määritetty 299 792 458 metriä sekunnissa.