Hiukkaskiihdytin ampui Anatolia päähän

Kun Anatoli Bugorski nykyään katsoo itseään peilistä, hän näkee kaksi eri ihmistä. Hänen kasvojensa toinen puoli kertoo, että hän täyttää kesällä 75 vuotta – toinen puolisko on jähmettynyt tilaan, johon se jäi 13. heinäkuuta 1978.

Vuoden 1978 kohtalokkaana kesäpäivänä neuvostutkija joutui onnettomuuteen, jollaista kukaan ei ollut ennen kokenut eikä ole kokenut sen jälkeenkään.

Bugorski työskenteli tuolloin Neuvostoliiton tehokkaimman hiukkaskiihdyttimen, U-70-synkrotronin, parissa. Se oli valtava laite, joka kiihdytti protonit lähes valon nopeuteen, ennen kuin ne törmäytettiin toisiaan vasten ja törmäysjäljet tutkittiin.

Turvallisuus petti

13. heinäkuuta 1978 U-70:llä oli käynnissä useita kokeita, kun laite antoi virheilmoituksen yhdestä kiihdytinputkesta. Anatoli Bugorski komennettiin tutkimaan ongelmaa lähemmin ja hän meni katsomaan viallista osaa.

Bugorski ei tiennyt, että osa U-70:n turvajärjestelmistä oli kytketty pois käytöstä. Hänen tutkiessaan kiihdytintä se oli yhä toiminnassa.

Luullessaan laitteiston olevan suljettu Bugorski pisti päänsä kiihdyttimeen ja sai heti rangaistuksen erehdyksestään: protonisäde lävisti hänen takaraivonsa ja jatkoi ulos hänen vasemmasta sieraimestaan.

Protonisäde koostuu joukosta protoneja, jotka kiitävät kovaa vauhtia. Sen tielle joutuminen on kuin joutuisi tieteisfilmeistä tutun laserpyssyn uhriksi, sillä säde polttaa mennessään kaiken.

Epäonninen tutkija ei kuitenkaan menettänyt edes tajuntaansa eikä tuntenut kipua. Hänen mukaansa kokemus oli kun häneen olisi osunut yli tuhatta aurinkoa voimakkaampi valonsäde.

Kasvot turposivat muodottomiksi

Säde kulki tutkijan päähän 2000 grayn suuruisena, ja poistuessaan päästä sen suuruus oli 3000 grayta. Gray on yksikkö, jolla ilmoitetaan säteilyannoksen suuruus. Yksi gray vastaa yhden joulen energiaa absorboituneena yhden kilon massaan. Yleensä jo viisi grayta riittää tappamaan aikuisen ihmisen jo kahden viikon kuluessa säteilylle altistumisesta.

Tästä syystä Bugorskia hoitaneet lääkärit eivät uskoneet potilaan jäävän henkiin. He antoivat tälle 2–3 päivää elinaikaa, eivätkä voineet juuri muuta kuin vain tarkkailla säteilysairauden etenemistä.

Säteily oli polttanut Bugorskin aivoihin reiän. Hänen takaraivonsa oli palanut pahasti paikasta, johon säde oli osunut, ja kasvot kohdasta, josta säde oli tullut ulos. Toinen puoli hänen päästään turposi voimakkaasti, mutta lääkäreiden hämmästykseksi tutkija pysyi hengissä.

Tutkijassa alkoi ilmetä merkkejä toipumisesta, ja vaikka säde oli lävistänyt hänen aivonsa, hänen älylliset kykynsä eivät olleet heikentyneet.

Ikuisesti nuori vasemmalta puolelta

Bugorski julistettiin terveeksi, mutta seuraavina vuosina hänessä ilmeni monenlaisia säteilyn jälkivaikutuksia.

Hän menetti vähitellen kuulon vasemmasta korvastaan eli samalta puolelta, johon säde oli osunut. Reikä aivoissa suureni vähitellen, minkä vuoksi hänen kasvojensa vasen puoli halvaantui.

Bugorskilla esiintyi myös epileptisiä kohtauksia, jotka vähitellen pahenivat, ja hän väsyi nopeasti työssään.

Yksi erikoinen seuraus onnettomuudesta oli, että tutkijan kasvojen vasen puoli ikään kuin jähmettyi, eikä se näytä sittemmin ikääntyneen. Kun hän kurtistaa otsaansa, vasen puoli jää täysin rypyttömäksi.

Onnettomuus ja sen seuraukset eivät kuitenkaan estäneet Bugorskia saamasta valmiiksi tohtorinväitöskirjaa.

Halusi tutkimuksiin länteen

Berliinin muurin kaatumisen jälkeen Bugorski haki invalidistatusta onnettomuuden vuoksi, mutta viranomaiset epäsivät sen, sillä miestä pidettiin liian terveenä.

1990-luvun puolivälissä Bugorski ilmaisi olevansa halukas lähtemään länteen erikoislääkärien tutkittavaksi. Hänellä ei kuitenkaan ollut varoja matkustaa minnekään sadan kilometrin päässä Moskovasta sijaitsevasta Protvinon tiedekaupungista.

Sittemmin kaksikasvoisesta tutkijasta ei ole juuri kuultu. Hän on kuitenkin maailman ainoa ihminen, jota hiukkaskiihdytin on ampunut.

Lähteet: Gizmodo, Wired, Science Alert