Robin Hood sepitteellinen sankari
Robin Hoodin tarinasta on tehty mm. elokuvia. Onko hän historiallinen henkilö?

Robin Hoodin seikkailut sellaisina kuin ne nykyään tunnetaan ovat mielikuvituksen tuotetta. On kuitenkin mahdollista, että rikkailta ryöstäneen ja köyhille antaneen lainsuojattoman tarinassa on totta toinen puoli. Robin Hoodille on etsitty historiallista esikuvaa, mutta yhtä ainoaa henkilöä, jonka elämällä olisi ilmeisiä yhtymäkohtia Robin Hood -tarujen tapahtumiin, ei ole löydetty. Todennäköisesti kertomuksissa on aineksia useiden henkilöiden teoista ja elämänkokemuksista. Mm. yorkilainen Robert Hod julistettiin 1225 lainsuojattomaksi velkojen takia, Berkshiressa asunut William Robehod sai tuomion 1262 ja Sussexista kotoisin ollut ryöväri Gilbert Robynhod mainitaan historiallisessa lähteessä 1296. Rikollisten samankaltaiset nimet ovat tuskin sattuma. Robin Hood -nimi oli luultavasti 1200-luvulla melko yleinen lainsuojattomien lisänimi, joka saattoi johtua siitä, että piileskelevät miehet peittivät päänsä salatakseen henkilöllisyytensä. Englannin kielen hood-sana tarkoittaa huppua. Sherwoodin metsässä avustajiensa kanssa asuvan, rikkailta varastavan ja saaliinsa köyhille jakavan lainsuojattoman aihe ilmaantui englantilaisiin balladeihin 1300-luvulla. Vanhin kirjallinen versio on vuodelta 1377. Sittemmin tarusta on syntynyt lukuisia muunnelmia. Toisissa niistä Robin Hood on ylhäistä sukua, toisissa vain kansanmies. Aatelisen Robin Hoodin mahdollisina esikuvina on pidetty mm. Huntingdonin kreiviä Robertia (1160–1247) ja sir Robert Foliotia (1110–1165). Aiheesta saa lisätietoa esimerkiksi osoitteessa http://www.robinhood.ltd.uk/robinhood/index.html – tosin vain englanniksi.