Puutarha palatsin katolla
Antiikin tarinoissa kerrotaan seitsemästä ihmeestä, joista yksi oli ns. riippuvat puutarhat. Miksi näille puutarhoille annettiin oudolta kuulostava nimitys?

Perimätiedon mukaan Babylonian eli Semiramiin riippuvat puutarhat olivat yksi antiikin seitsemästä ihmeestä. Niiden rakennuttajana mainitaan usein Babylonian kuningas Nebukadressar II. Hän hallitsi nykyisen Irakin seuduilla sijainnutta valtakuntaansa vuosina 605–562 eaa. Nebukadressar II:n oletetaan halunneen ilahduttaa puutarhoilla Semiramis-vaimoaan, joka kaipasi Babylonian itäpuolella sijaitsevan kotimaansa Meedian metsiä ja kukkuloita. Tarinoissa mainitaan, että puutarhoissa kasvatettiin viikunoita, manteleita, saksanpähkinöitä ja granaattiomenoita. Puutarhat oli tiettävästi rakennettu porrastetulle terassille, jota tukivat holvikattoiset huoneet ja tukipilarit, mikä selittäisi niiden nimen. Pilareiden väitetään ulottuneen toisin paikoin kaupunginmuurin tasolle jopa 40 metrin korkeuteen. Orjat todennäköisesti kastelivat terassi-istutuksia Eufratjoen vedellä. Toisen tiedon mukaan puutarhojen rakennuttaja oli 810–806 eaa. Assyriaa hallinnut kuningatar Semiramis, joka tunnetaan myös nimellä Sammuramat. Pitäviä arkeologisia todisteita Semiramiin riippuvien puutarhojen olemassaolosta ei ole saatu. Saksalainen arkeologi uskoo löytäneensä niiden jäännökset, mutta kaivauksissa paljastuneita holvikaaria ja pilareita pidetään yleisesti vanhan varastorakennuksen osina. Kaivauksissa tutkitun palatsin toisesta päästä kuningattaren tilojen lähettyviltä on kuitenkin löydetty jälkiä huvimajasta, josta lienee alkanut laaja vehreä porrastettu puutarha- ja puistoalue.