Miksi antiikin kuvissa ollaan alasti?

Antiikin Kreikassa alastomuudella ilmennettiin tasavertaisuutta.

athletes at the gymnasion

Erityisesti antiikin Kreikan noin vuosien 480 eaa. ja 330 eaa. väliin sijoittuvalla klassisella ajalla alastomuuden katsottiin ilmentävän vapaamielisyyttä ja tasavertaisuutta. Vähäpukeisuus ei ollut kuitenkaan kaikki kansankerrokset hullaannuttanut ”muotivillitys”, vaan ennen kaikkea itsevarmojen, hyväkuntoisten yläluokkaisten nuorten miesten asia. Vaatteettomuus oli älymystöön kuuluvien etuoikeutettujen kreikkalaisten mielenilmaus prameilevaa elämäntyyliä vastaan.

Paljasta pintaa näytettiin gymnasioniksi kutsutussa urheilu-, opetus-, väittely- ja seurustelupaikassa. Nimitys tulee alastonta tarkoittavasta gymnos-sanasta. Gymnasion oli koulu, jossa nuorukaiset hankkivat tietoja ja taitoja esimerkiksi sotapalvelusta varten.

Gymnasioneissa pidettiin symposioneja, jotka olivat vapaiden miesten keskustelutilaisuuksia ja juhlia. Filosofoinnin ohella aikaa käytettiin myös aistillisiin nautintoihin. Miesten väliset suhteet hyväksyttiin – varsinkin, jos kyse oli pederastiasta eli aikuisen miehen ja nuorukaisen eroottisesta kanssakäymisestä. Antiikin kauneusihanteena pidettiin sopusuhtaista, lihaksikasta nuoren miehen vartaloa.