Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Etelätornin romahdus

Kello 9.57: Kaksoistornit sortuivat

Vuoden 2001 tammikuussa WTC:n rakenteista vastaavat olivat todenneet, ettei edes matkustajakonen törmäys saisi kaksoistorneja sortumaan. Siksi kukaan ei osannut kuvitella, mitä tuleman piti.

Gulnara Samoilova/AP/Ritzau Scanpix

Paloautojen, ambulanssien ja poliisiautojen sireenin ulvonta sulautui korviaraastavaksi kakofoniaksi, jonka yli oli lähes mahdotonta saada äänensä kuuluviin.

Gerry Drohan, yksi World Trade Centerin rakennustarkastajista, seisoi jalkakäytävällä radio­puhelin korvallaan ja yritti kuulla, mitä tornissa olevat viranomaiset sanoivat.

Yhtäkkiä hän kuuli nasaalisen äänen ja tunnisti sen Frank De Martiniksi, joka oli jossakin pohjoistornin yläkerroksissa.

Arkkitehti Frank De Martini, joka oli palkattu vastaamaan WTC-torneista, kuulosti tilanteen vakavuudesta huolimatta yllättävän rauhalliselta, kun hän kertoi huomanneensa tornin teräsrakenteissa jotain huolestuttavaa.

Drohan­ ei aivan ymmärtänyt, mistä oli kyse, mutta jos se sai De Martinin hermostumaan, sen täytyi olla vakavaa. De Martini oli nimittäin tammikuussa 2001 todennut History Channelin haastattelussa, ettei edes Boeing 707 -jumbojetin törmäys saisi World Trade Centerin torneja sortumaan.

Kaksoistornien rakenne on kuin hyttysverkko terassinovessa, tiheä verkko. Lentokone olisi vain lyijykynä, joka työntyisi verkon läpi.
Arkkitehti Frank De Martini, joka oli palkattu vastaamaan WTC-torneista, History Channelin haastattelussa 25. tammikuuta 2001.

Tässä vaiheessa lähes kaikki ne ihmiset, jotka olivat olleet lentokoneiden törmäyshetkellä törmäyskohdan alapuolella, oli saatu evakuoitua.

Yli kymmenentuhatta ihmistä oli ohjattu turvaan, ja kun palomiehet nyt kävivät läpi autioita käytäviä, he löysivät vain muutamia ihmisiä – pyörätuolissa istuvia, jotka eivät päässeet alas, koska hissit eivät toimineet, heidän seurakseen jääneitä työtovereita sekä ikäihmisiä, liikuntarajoitteisia ja astmaatikkoja, jotka kykenivät laskeutumaan portaita vain äärimmäisen hitaasti.

Kukaan ei osannut edes kuvitella, että tornit voisivat sortua, ja koska tulipalot raivosivat vain tornien yläker­roksissa ja rakennus oli täynnä palomiehiä, useimmat torneissa vielä olleet päättivät jäädä sinne.

Samaan aikaan osa palomiehistä oli yhä matkalla portaita ylös mukanaan kilokaupalla varusteita. Moni heistä näytti selvästi uupuneilta.

Palomiehiä raunioissa
© Todd Maisel/NY Daily News Archive/Getty Images

5 seikkaa, jotka vaaransivat palomiehet

Kaikkiaan 343 palomiestä kuoli mahdottomassa taistelussa tulta ja katastrofia vastaan.

    1. Kaksoistornien piti kestää paloa kolme tuntia. Siksi uskottiin, että palomiehillä oli hyvin aikaa pelastustöihin.

    2. Palomiehet kantoivat totuttuun tapaan letkuja ja muita raskaita varusteita ylös portaita. Siksi he väsyivät nopeasti.

    3. Pelastuslaitoksella ei ollut helikoptereita, eivätkä kenttäjohtajat nähneet millaisia tuhoja tulipalot aiheuttivat torneissa.

    4. Radiopuhelimet olivat vanhoja, ja tornissa olleet palomiehet menettivät radioyhteyden. Siksi he eivät kuulleet varoituksia sortumisvaarasta.

    5. Yövuoro oli juuri vaihtumassa päivävuoroon, ja paloautot kiirehtivät paikalle kaksoismiehityksessä. Siksi torneissa oli sortumahetkellä paljon pelastushenkilöstöä.

Osa janoisista ja väsyneistä palomiehistä jäi hetkeksi lepäämään 22. kerrokseen – sen pitemmälle he eivät jaksaneet. Etelätornissa palomies Michael Otten oli kapuamassa portaita ylöspäin, kun samaan aikaan täsmälleen samanniminen pörssimeklari oli menossa alaspäin. Ei tiedetä, kohtasivatko toisilleen tuntemattomat miehet portaikossa.

Joka tapauksessa vain toinen heistä selvisi ulos elävänä.

Moni ehti hyvästellä rakkaansa

Ihmiset olivat alkaneet tajuta väistämättömän. Tuhannet puhelut olivat tukkineet matkapuhelinverkon, mutta sadat onnistuivat silti soittamaan rakkailleen ja jättämään hyvästit joko henkilökohtaisesti tai heidän puhelinvastaajiinsa.

Puhelut eivät täysin pystyneet välittämään sitä kauhua, jota kaksoistornien ylimpiin kerroksiin ansaan jääneet varmasti tunsivat 11. syyskuuta 2001. Useimmat puhelut olivat epätoivoisia avunpyyntöjä, mutta sadat ihmiset myös jättivät puhelimessa hyvästit rakkaimmilleen.

37-vuotias pörssimeklari Brad Vadas jätti seuraavan viestin kihlattunsa vastaajaan:

”Kris, täällä on tapahtunut räjähdys. Olemme loukussa, ja tänne tulee savua. Haluan, että tiedät, että sinä olet parasta, mitä minulle on koskaan elämässäni tapahtunut. Rakastan sinua.”

Myös Ed McNally soitti 97. kerroksesta Liz-vaimolleen ja sanoi haluavansa kertoa tälle jotain. Vaimo ja lapset olivat olleet hänelle kaikki kaikessa. Vakuutuspaperit olivat omassa kansiossaan tietokoneella. Muut tärkeät asiakirjat löytyivät toisesta kansiosta.

Sen jälkeen McNally hyvästeli vaimonsa mutta soitti tälle pian uudelleen. Hän oli suunnitellut vaimolleen yllätyksen tämän 40-vuotissyntymäpäivän kunniaksi. ”Tuntuu tyhmältä. Varasin meille matkan Roomaan.Liz, yritä peruuttaa matka.”

“Tuntuu tyhmältä. Varasin meille matkan Roomaan. Liz, yritä peruuttaa matka.””
Ed McNally oli etelätornin 97. kerroksessa, kun hän soitti vaimolleen.

McNallyn vaimo yritti rohkaista miestään: ”Ed, sinä pääset pois sieltä. Palomiehet ovat matkalla ylös. Sinä pääset ulos.”

Samoihin aikoihin palolaitoksen päällystö joutui toteamaan, ettei Vadasia, McNallyä ja muita loukkuun jääneitä pystyttäisi pelastamaan. Pieni joukko palomiehiä oli kuitenkin päättänyt yrittää.

Etelätornissa palomestari Orio J. Palmer oli löytänyt hissin, jolla pääsi 40. kerrokseen asti. Hän tarttui radiopuhelimeensa, joka oli alkanut taas toimia, ja otti yhteyttä maassa odottavaan esimieheensä.

”Kuuluuko? Täällä ryhmä 7 kerroksessa 40”, ilmoitti Palmer, joka oli päässyt etelätornin palomiehistä lähimmäksi tulipaloa.

”Olemme saaneet yhden hissin toimimaan”, Palmer jatkoi ja johti ryhmänsä kohti palopesäkettä.

Kuumuus yltyi ylöspäin mentäessä, mutta entisenä maratoonarina Palmer pystyi silti kiipeämään nopeasti ja hän saapui ensimmäisenä palopaikalle etelätornin 78. kerrokseen. Yhtäkkiä ansaan jääneiden kohtalo ei vaikuttanutkaan enää toivottomalta: pelastajat olivat matkalla ylös ja he olivat saavuttaneet palopesäkkeen.

Orio Palmer

Palomestari Orio Palmer sai yhden hissin toimimaan, pääsi sillä 40. kerrokseen ja raivasi tiensä 78. kerrokseen. Pian sen jälkeen etelätorni romahti.

© Mario Tama/Getty Images
  1. kerrokseen päästyään Palmer yritti jälleen ottaa yhteyttä komentokeskukseen tornin aulaan.

Kun yhteys lopulta toimi, Palmerin esimies totesi tämän äänen kuulostavan tavallista kimeämmältä. Muuten Palmer kuulosti tyyneltä ottaen huomioon, että hän oli lähestulkoon juossut portaat ylös 78. kerroksen tuliseen helvettiin.

”Täällä on kaksi erillistä palopesäkettä. Luulen, että saamme ne sammutettua kahdella letkulla”, Palmer ilmoitti alas.

Sitten hän oli hetken hiljaa ja jatkoi sitten hitaasti kenties uupumuksen, kenties edessään aukeavan karmivan näyn vuoksi.

”Kertokaa... kertokaa heille, että 78. kerroksessa… Lukuisia 10–45, koodi 1.”

Palomiehet eivät mielellään puhuneet ”siviileistä”, vaan viittasivat heihin numerokoodilla ”10–45”. He eivät myöskään halunneet puhua ruumiista vaan käyttivät kiertoilmausta ”koodi 1”.

”78. kerroksessako?” kysyi linjan toisessa päässä ollut palomies.

”10–45”, vastasi Palmer. ”Lukuisia siviilejä. Tänne tarvitaan kaksi letkua”.

”Olemme tulossa”, kuului vastaus.

Pari minuuttia myöhemmin Palmer oli auttamassa 78. kerroksessa olevia loukkaantuneita, kun hänen radiostaan kuului viesti Tikas-15-yksiköltä:

”Olemme jumissa hississä. Leikkaamme seinään reikää, jotta pääsemme ulos.”

Hetken ajan linjalla oli aivan hiljaista, kunnes Palmer lopulta taas suunsa.

”Ryhmä 7 Tikas-15:lle…”

Ne olivat hänen viimeiset sanansa.

Alumiinia valui alas tornin seiniä pitkin

***9.59: Lähes 50 minuuttia terrori-iskun jälkeen hätäkeskus sai puhelun Thorpe-nimiseltä henkilöltä etelätornin 89. kerroksesta. Hän
kertoi ihmisten alkaneen menettää tajuntansa hapenpuutteen vuoksi ja että hän aikoi rikkoa ikkunan. Ne olivat viimeiset sanat, jotka

  1. kerroksesta kuultiin.***

Hieman ennen kymmentä yksi rakennuksesta vastaavista insinööreistä soitti yhdelle paikalla olevista palopäälliköistä ja kertoi huonoja uutisia. Savu oli hieman hälventynyt, ja hän oli pystynyt arvioimaan rakennuksen vaurioita.

Tornista putoili jatkuvasti alumiininkappaleita, eikä kumpikaan torni ollut enää vakaa. Insinööri ei osannut arvioida, kuinka kauan tornit vielä pysyisivät pystyssä.

Alumiinia valuu alas tornin seiniä pitkin

Palomiehet havaitsivat että alumiinia valui alas tornien seiniä pitkin. Jotkin kerrokset olivat romahtaneet, ja pian sen jälkeen etelätorni (vasemmalla) romahti.

© Thomas Nilsson/ Getty Images

Kaksoistorneista otetuista valokuvista käy ilmi, että tuolloin 83. kerros oli jo romahtanut 82. kerrokseen. Eräs 105. kerroksessa ansassa olleista ilmoitti hätäkeskukselle, että lattia oli siellä sortunut. Hieman myöhemmin toinen mies kertoi samaa 106. kerroksesta.

Huonot uutiset järkyttivät viranomaisia, mutta rakennusinsinööreille ne eivät tulleet yllätyksenä.

Titanicin väitettiin aikanaan olevan uppoamaton, ja silti se oli uponnut. WTC:n tornien kerrottiin kestävän vaikka jumbojetin törmäyksen, mutta ne oli rakennettu teräksestä ja betonista ja saattoivat sortua aivan kuten kaikki muutkin rakennukset.

Ja niin ne juuri tekivät.

Helikopterilentäjät yrittivät yhä keksiä keinoja pelastaa ihmisiä pohjoistornista, ja nyt he joutuivat todistamaan karmivaa näkyä: Etelätorni sortui heidän silmiensä edessä alle kymmenessä sekunnissa.

VIDEO: Poliisihelikopterissa etelätornin sortuminen nähtiin läheltä

Sen kerrokset romahtivat kasaan ja alkoivat vajota nopeasti, kunnes ne osuivat maahan ja murskaantuivat valtavalla voimalla synnyttäen jättimäisen pöly-, savu- ja tuhka­pilven, jonka tunkeutui kovalla paineella myös viereisen pohjoistornin kellareihin.

WTC:n kaksoistornit olivat hallinneet Manhattanin kaupunkikuvaa 28 vuoden ajan, ja nyt etelätornia ei enää ollut. Pohjoistornissa olevat ihmiset eivät tienneet, mitä naapuritornille oli tapahtunut, ja he luulivat sortumisen aiheuttamaa meteliä pommi räjähdykseksi.

Tornin sortuessa syntynyt valtava energiamäärä vastasi yhtä kahdeskymmenesosaa Hiroshiman atomipommista. Sama energiamäärä olisi riittänyt kattamaan Miamin kaltaisen miljoonakaupungin koko sähkönkulutuksen yli tunnin ajan.

Seismografit tallensivat etelätornin sortumisen aiheuttamat maankuoren vavahdukset jopa 400 kilometrin päässä New Yorkista. Koko World Trade Centerin lähiympäristö järisi sortumisen aiheuttamasta paineaallosta, joka tempaisi ihmisiä kuolemaan pohjoistornin alakerroksista, aulasta ja lähikaduilta.

Evakuointi sai vauhtia

Etelätornin romahdettua palopäälliköt käskivät kaikkien poistua nopeasti pohjoistornista. Viestikanavat olivat kuitenkin ylikuormitettuja, eikä tieto saavuttanut kaikkia

Pohjoistornissa työskentelevä Dianne DeFontes oli laskeutunut 89. kerroksesta portaita pitkin, ja nyt hän oli vihdoin päässyt ulos kadulle ja lähti kävelemään kohti pohjoista.

Sitten hän näki oman kuvajaisensa kaupan näyteikkunasta ja ajatteli:

”Olen mustaihoinen, mutta kasvoni ja hiukseni ovat aivan valkoiset. Vaikea uskoa, että tuo todella olen minä.”

Pölyn peittämä nainen

Newyorkilaiset pakenivat valkeaa pölyä pikkukujille ja rakennusten taakse, kun tornit romahtivat.

© Stan Honda/AFP/Ritzau Scanpix

Samaan aikaan helikopterilentäjät välittivät maahan huolestuttavan tiedon. Etelätornin romahtamisesta oli nyt kulunut noin puoli tuntia:

”Tiedoksenne: en ole aivan sataprosenttisen varma, mutta minusta näyttää että tornin yläosa on kallistumassa.”

”Kallistuuko torni?” kuului radiolinjan toisesta päästä.

”Kyllä. Se kallistuu kohti etelää.”

”Mikä torni on kyseessä? Ykkönen vai kakkonen?” maan pinnalta kysyttiin.

”Se torni, joka on vielä jäljellä. Pohjoistorni kallistuu voimakkaasti lounaaseen”, lentäjä vastasi.

”Näyttää siltä, että sen lounaiskulma on pettämässä.”

Viestin vastaanottaja toisti vielä kuulemansa, jotta tieto välittyisi eteenpäin varmasti oikein:

”Pohjoistorni kallistuu, ja näyttää siltä, että sen lounaiskulma on pettämässä.”

Pohjoistornikin romahti

102 minuuttia lentokoneen törmäyksen jälkeen WTC:n pohjoistornin kuumuuden pehmittämä sulanut teräsrunko antoi periksi rakenteiden painon alla.

Pohjoistorni alkoi huojua kello 10.28.

Erään silminnäkijän mukaan pohjoistorni alkoi ikään kuin väristä. Muutaman sekunnin kuluttua kaikille paikalla olleille ihmisille oli selvää, että pian he näkisivät toisenkin WTC-torneista katoavan Manhattanin kaupunkikuvasta.

(Artikkeli jatkuu grafiikan jälkeen).

Tornit sortuvat: Vaihe 1

Murtuneet pilarit ja tuli kaatoivat tornit

Vaikka kaksoistornien pitikin kestää lentokoneen törmäys, iskussa syntyneet vauriot ja tulipalot heikensivät rakenteita niin, että ne lopulta pettivät.

Claus Lunau
Tornit sortuvat: Vaihe 2

1. Etelätornin vino osuma

Kummassakin tornissa oli 44 teräksistä ydinpilaria, jotka kantoivat 60 prosenttia rakennuksen painosta. Kun lento 175 osui etelätorniin, vauriot keskittyivät sen toiselle sivulle. Törmäys oli niin voimakas, että 7–20 ydinpilaria murtui.

Claus Lunau
Tornit sortuvat: Vaihe 3

2. Kolminkertainen rasitus väsytti teräksen

Iskun puolella olleisiin vaurioitumattomiin pilareihin kohdistui kolminkertainen rasitus. Lopulta ne eivät enää kyenneet kantamaan yllä olevien kerrosten painoa, jolloin yläosa kallistui ja murskasi koko tornin.

Claus Lunau
Tornit sortuvat: Vaihe 4

3. Pohjoistorni liekkien vallassa

Lentokone, joka törmäsi pohjoistorniin, tuli suorassa kulmassa, joten se tuhosi vain 4–12 ydinpilaria. Törmäyksessä syntyi kuitenkin voimakas tulipalo, jota ruokki 37 000 litraa lentopolttoainetta. Palo levisi oitis kolmeen kerrokseen.

Claus Lunau
Tornit sortuvat: Vaihe 5

4. Kerrokset murskasivat toisensa

Lämpötila nousi tuhanteen asteeseen, mikä heikensi teräksen lujuutta jopa 95 prosenttia. Kun kaikki ydinpilarit kuumenivat tasaisesti, ne myös antoivat periksi samaan aikaan. Jokainen 2 200 tonnia painava kerros putosi alla olevan päälle.

Claus Lunau

Yhtäkkiä pohjoistornin yläkerroksista purskahti valtava savu- ja liekkipallo, ja ne alkoivat nopeasti vajota alempien kerroksien päälle, kunnes koko rakennus oli sortunut maan tasalle.

Lentokoneen törmäyksestä pohjoistorniin oli kulunut 102 minuuttia, eikä maailma ollut enää entisensä.

Artikkelisarja on tehty yhdessä HISTORIAn kanssa.

WTC:n rauniot

Tornien rauniot olivat kymmenen kerrosta korkea ja seitsemän kerrosta syvä betoni- ja metallikasa, joka paloi sadan päivän ajan.

© Matt Moyer/Corbis/Getty Images

Lue myös:

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota