Dianne DeFontes oli ensimmäinen työntekijä asianajotoimisto Drinker Biddle & Reathin toimistossa syyskuun 11. päivän aamuna 2001. Kello oli 8.30, kun hän käveli sisään toimistoon, sulki oven ja vaihtoi jalkaansa korkeakorkoiset avokkaat. Hän pysähtyi hetkeksi ihailemaan World Trade Centerin pohjoistornin kapeista ikkunoista näkyvää sinistä taivasta.
Näkymä 89. kerroksesta yli 300 metrin korkeudella sijaitsevasta yli Manhattanin oli henkeäsalpaava.
DeFontes katseli hetken Empire State Buildingia ja muita Manhattanin Midtownin pilvenpiirtäjiä.
Sitten 51-vuotias vastaanottovirkailija otti kulauksen kahvimukistaan, avasi jugurttipurkin ja istuutui työpöytänsä taakse. Puhelimet alkoivat piristä, ja DeFontes alkoi kirjoittaa muistiin toimiston asianajajille osoitettuja viestejä. Seuraavan varttitunnin aikana toimistoon saapui tasaisesti lisää väkeä, ja varttia vaille yhdeksän toimisto oli jo täynnä ihmisiä. Jotkut hakivat automaatilta aamukahvia, jotkut taas istuutuivat heti tietokoneidensa ääreen ja kävivät käsiksi päivän töihin.
Päivä oli alkanut tavalliseen tapaan.
Yli 14 000 ihmistä oli tullut työpaikalleen World Trade Centerin kaksoistorneihin, mutta määrä oli silti vain noin kolmasosa niistä lähes 50 000 ihmisestä, jotka yleensä työskentelivät tornitaloissa. Niin kansalaisjärjestöillä kuin monikansallisilla pankeillakin oli toimitiloja New Yorkin tunnusmerkeiksi muodostuneissa 28-vuotiaissa pilvenpiirtäjissä.
Kymmenen päivää ennen iskua US Open -tennisturnauksen aikana 415 ja 417 metriä korkeat kaksoistornit hallitsivat vielä New Yorkin siluettia. Oikealla pohjoistorni ja sen tv-antenni.
Pohjoistornin yläkerroksissa, jossa Dianne DeFontesin työpaikkakin sijaitsi toimi enimmäkseen rahoitusalan yhtiöitä ja asianajotoimistoja. Lisäksi siellä työskenteli monia taiteilijoita, joille rakennuksen omistaja oli antanut vapaasti käyttöön useita kerroksia. World Trade Center (WTC) ei ollut pelkästään talouselämän keskus vaan myös useidne taiteilijoiden suosima kohtaamispaikka.
Tornin kahdessa ylimmässä kerroksessa toimi Windows on the World -ravintola, jonka aamuvuoron kokit ja tarjoilijat olivat jo saapuneet työpaikalleen valmistelemaan ravintolan suosittua aamiaistarjoilua. 11. syyskuuta 2001 oli alkanut kuin mikä tahansa työpäivä World Trade Centerissä.
300 toimistotyöntekijää kuoli heti
8.46: Newyorkilaiset katselivat kummissaan, kun suuri matkustajakone lensi matalalla Manhattanin yli kohti saaren eteläkärkeä.
World Trade Centerin suunnitellut arkkitehti poti korkean paikan kammoa. Siksi hän oli piirtänyt jättimäisen pilvenpiirtäjän ikkunoista verrattain matalia ja kapeita, minkä ansiosta kauhukohtauksen saanut ihmisparka saattoi aina ottaa tukea jämäkästä kiviseinästä.
Niinpä useimmat WTC:n työntekijät näkivätkin Manhattanista vain kapeita kaistaleita, eivätkä he siksi tuijottaneet nyt taivaalle hölmistyneinä, toisin kuin lukemattomat muut newyorkilaiset.
Tuhannet kaupunkilaiset seurasivat ihmeissään matkustajakoneen lentoa Hudsonjoen, Central Parkin ja Empire State Buildingin ylitse.
VIDEO: Videolla näkyy, miten ensimmäinen kone osui pohjoistorniin
Palomiehet olivat rutiininomaisesti tarkistamassa kaasuputkia New Yorkin katujen alla, kun he kuulivat lentokoneen jylinää ja onnistuivat kuvaamaan koneen törmäyksen pohjoistorniin.
Näky oli hyvin epätavallinen, sillä matkustajakoneet eivät turvallisuussyistä saa lentää Manhattanin ylitse.
Kaupunkilaisten kummastus alkoi muuttua epäuskoiseksi kauhuksi, kun ihmiset tajusivat, mitä oli tapahtumassa: lentokone törmäsi suoraan World Trade Centerin pohjoistornin seinään yrittämättäkään väistää.
Lentokoneen vasen siipi murskasi pohjoistornin teräksestä ja betonista rakennetun seinän 93. kerroksen kohdalla ja oikea siipi repi rakennuksen seinän 98. kerroksessa.
Sadat ihmiset kuolivat törmäyksessä välittömästi. Heillä oli onnea.
(Artikkeli jatkuu grafiikan jälkeen).
Lento 11 törmäsi pohjoistorniin 725 km/h
Kaksoistornit oli suunniteltu kestämään lentokoneen törmäys, mutta sellaista ei oltu tietenkään testattu. 11.9.2001 niihin osui nopeuttaan kiihdyttävät isot lentokoneet. Törmäyksessä vapautui niin paljon energiaa, että 35 kilometrin päässä seismografit rekisteröivät vavahdukset 12 sekunnin ajan.
1. 300 toimistotyöntekijää kuoli heti
Kello 8.46 Boeing 767, jossa oli 30 000 litraa lentopolttoainetta lensi matalalla Manhattanin yllä ja osui pohjoistorniin 725 kilometrin tuntinopeudella. Marsh & McLennan -yrityksen kaikki 300 työntekijää kuolivat heti, kun kone osui heidän toimistoonsa.
2. Kaikki poistumistiet tuhoutuivat
Lentokone ja lentopolttoaine syöksyivät rakennuksen läpi ja tuhosivat kolme portaikkoa, jotka sijaitsivat tornin keskellä. Poistumisteitä ei ollut, ja kaikkia törmäyskohdan yläpuolella olleita 1 350:tä ihmistä odotti varma kuolema.
3. Koneen osia putosi kadulle
Törmäyksen voima oli niin suuri, että koneen laskuteline raivasi tiensä pohjoistornin läpi ja putosi risteykseen neljän korttelin päähän. Yhden Marsh & McLennan -yrityksessä työskenneelleen ruumis löytyi viiden korttelin päästä.
Törmäys oli niin voimakas, että rahoitusalan yhtiön Marsh & McLennanin erään työntekijän ruumiinosia sinkoutui viiden korttelin päähän, ja koneen laskuteline paiskautui läheiselle Church Streetille konkreettiseksi todisteeksi siitä, mikä pilvenpiirtäjään oli osunut.
Vielä ilman halki lentäviä ruumiita ja laskutelineitäkin huolestuttavampaa olivat törmäyksen vaikutukset pilvenpiirtäjän rakenteisiin. Pohjoistorniin törmännyt American Airlinesin lento 11 oli nimittäin lentänyt 21 kilometrin pituisen Manhattanin saaren päästä päähän alle kolmessa minuutissa, ja se iskeytyi pohjoistorniin 725 kilometrin tuntinopeudella.
Lentokone ja sen kyydissä olleet 92 ihmistä murskautuivat törmäyksessä täysin sekunnin murto-osissa.
Törmäyksen synnyttämä energia johtui pilvenpiirtäjän teräsrunkoa pitkin Manhattanin kallioiseen maaperään ja sen kautta edelleen Hudsonjoelle ja Atlantille asti.
Törmäyksen aiheuttamat järistykset kestivät 12 sekuntia, ja 35 kilometrin päässä sijaitsevan Columbian yliopiston seismografit rekisteröivät ne selkeästi.
Seismografit 35 kilometrin päässä Manhattanilta rekisteröivät törmäyksen, ja savua nousi ilmaan satojen kilometrien korkeuteen.
Sisällä torneissa tuhojen toteamiseen ei tarvittu seismografia. Koneessa ollut kerosiini räjähti, ja lieskat löivät hissikuilujen kautta ala-aulaan asti. Pohjoistornin yläkerrokset muuttuivat hetkessä liekkimereksi.
Teoria ei toiminut käytännössä
8.50: Pohjoistornin hissikuilut olivat liekkien vallassa ja portaikot olivat tuhoutuneet. Kaikki 93. kerroksen yläpuolella olleet olivat jääneet satimeen, ja käytävät alkoivat nopeasti täyttyä sankasta mustasta savusta.
Käytävien katot 88. kerroksessa olivat romahtaneet. Hissikuilujen paikalla oli vain ammottavia aukkoja, jotka johtivat satoja metrejä alas syvyyksiin. Vaikka lentokone oli osunut useita kerroksia ylemmäs, kaksi 88. kerroksen kolmesta porraskuilusta oli liekkien ja savun vallassa. Toimistoista virtasi ulos typertyneitä ja hätääntyneitä ihmisiä.
Kyseessä oli ensimmäinen työpäivä koulujen kesäloman jälkeen, ja tuntia ennen törmäystä tunnelma työpaikoilla oli ollut kepeä ja rento.
Nyt 88. kerroksen työntekijät seisoivat neuvottomina aulassa, jonka seiniä liekit jo nuoleskelivat. Kuumuus sai heidän kasvojensa ihon kiristymään.
Ylemmät kerrokset, joihin kone oli osunut, olivat täyttyneet paksusta, mustasta savusta.
Rakennuspiirustusten mukaan World Trade Centerin kerrokset olivat paloosastoituja niin, että liekit ja savu eivät voisi levitä kerroksesta toiseen. Suunnitelma osoittautui kuitenkin käytännössä toiveajatteluksi.
“PELOTTAA – täällä on tosi PALJON savua.” Bloombergin työntekijä Peter Alderman perheelleen lähettämässään sähköpostissa.
Liekit ja savu levisivät esteettä ylöspäin tuhoisin seurauksin. Viereisessä etelätornissa olleet ihmiset seurasivat kauhuissaan, miten naapuritornissa muuan mies riipi päältään palavan paitansa ja hyppäsi ikkunasta.
Törmäyksestä oli kulunut ainoastaan kaksi minuuttia, kun tuli ja savu olivat levinneet jo kaikkialle pohjoistornin yläkerroksiin.
Windows on the World -ravintolassa oleva 25-vuotias Peter Alderman lähetti sähköpostia perheelleen:
”PELOTTAA – täällä on TOSI paljon savua.”
Alderman oli ollut aamiaispalaverissa pohjoistornin ylimmän kerroksen ravintolassa, jonne hän oli nyt jäänyt loukkuun. Vaikka ravintola sijaitsi 60 metriä törmäyskohdan yläpuolella, siellä oli jo niin paljon savua, että Aldermanin oli vaikea hengittää.
Kuolemaantuomitut halusivat ilmaa
Noin 1 350 ihmistä jäi World Trade Centerin pohjoistorniin, kun lentokone iskeytyi heidän alapuolellaan oleviin kerroksiin. Tilat täyttyivät nopeasti savusta, ja tuli levisi yhä laajemmalle. Ihmiset rikkoivat ikkunoita saadakseen ilmaa ja huutaakseen apua.
Törmäystä seuranneiden kymmenen minuutin aikana hätäkeskus vastaanotti yli 3 000 puhelua pohjoistornin yläkerroksiin ansaan jääneiltä ihmisiltä, jotka pyysivät apua ja ohjeita.
Määrä kuvaa hyvin sitä, miten tuhoisa yksistään ensimmäinen isku oli ensi hetkistään lähtien. Minuuttien kuluessa Windows on the World -ravintolan henkilökunnan hätäpuhelut muuttuivat yhä epätoivoisemmiksi. He rukoilivat ohjeita päästäkseen sellaiselle alueelle, ”jossa savu ei ollut niin paksua ja tukahduttavaa”.
Maan tasalla pelastushenkilökunnalla ei kuitenkaan ollut selkeää käsitystä tornissa riehuvien tulipalojen laajuudesta, eivätkä he olisi muutenkaan pystyneet auttamaan.
Karu totuus oli, ettei pohjoistornin ylimmissä kerroksissa ollut mitään paikkaa, johon paeta liekkejä ja savua. Hätäkeskuksen vastaus kuulosti loukkuun jääneiden korvissa kuolemantuomiota: ”Olemme lähettäneet sinne apua. Älkää hypätkö. Apua on tulossa.”
Pelastusta ei ollut luvassa
8.54: Palokunta oli saapunut New Yorkin historian suurimman pelastusoperaation tapahtumapaikalle. Yli tuhat palomiestä oli ilmoittautunut palvelukseen, sillä myös vapaalla olleet palomiehet olivat tulleet töihin ja suunnanneet World Trade Centeriin maanalaisella, takseilla ja omilla autoillaan.
Poliiseja ja palomiehiä kohtasi pohjoistornin ala-aulassa lohduton näky. Palava kerosiini oli valunut hissikuiluja pitkin aulaan asti, ja liekit olivat jättänyt jälkeensä valtavia mustuneita laikkuja satoja metrejä 87. kerroksen alapuolelle. Ikkunat olivat sirpaleina ja marmoriseinät säröillä, ja ulos talutettiin palovammoja saaneita ihmisiä.
Pelastushenkilökunta kiirehti World Trade Centeriin evakuoimaan alakerroksia ja auttamaan loukkaantuneita, joilla oli pahoja palovammoja.
Maallikkokin tajusi, että palomiehillä oli edessään lähes mahdoton tehtävä. Heiltä veisi tunteja kiivetä portaita pitkin 87. kerrokseen, etenkin kun vastaan tuli jatkuvana virtana rakennuksesta pakenevia ihmisiä.
Palomestarit tekivät nopeasti karun mutta varsin realistisen tilannearvion: pohjoistornin tulipalojen sammuttaminen olisi täysin mahdotonta. Päätös tehtiin tietämättä, että vaikka yläkerroksiin olisikin saatu raahattua letkuja ja muita varusteita, niistä ei olisi ollut mitään hyötyä. Törmäys oli vaurioittanut pohjoistornin vesiputkistoja, eivätkä automaattiset sammutusjärjestelmät toimineet. Näin ollen myöskään paloletkuihin ei olisi voinut johtaa vettä.
Yläkerroksiin jumiutuneet ihmiset eivät liioin voineet suojautua savulta levittämällä kynnysten eteen kosteita pyyhkeitä, sillä pohjoistornin yläkerroksiin ei tullut tippaakaan vettä – ei juotavaksi, ei tulipalojen sammuttamiseen, ei kankaan kostuttamiseen.
Jan Maciejewski, joka oli Windows on the World -ravintolan tarjoilija, kertoi vaimolleen puhelimessa, että hän menee katsomaan, onko maljakoissa vettä. Kun Maciejewski lopetti puhelun, hänen vaimonsa ei enää koskaan kuullut hänen ääntään.
Tornin ylimmät kerrokset olivat muuttuneet rutikuivaksi kuolemanloukuksi. Pohjoistornin juurella palomiesten oli koko ajan vaikeampi rauhoitella tornissa olevia ihmisiä. Ruuhkaisten portaiden kipuaminen kuumuudessa ja painavissa varusteissa veisi tunteja.
Vakuutteluista huolimatta apu ei ollut lähellä, ja palomiehetkin alkoivat menettää toivoaan.
Palolaitokselle pohjoistornin operaatio oli nyt ennen kaikkea pelastustehtävä, jonka tavoitteena oli saada mahdollisimman moni satimeen jäänyt elävänä ulos.
Ihmiset hyppivät kuolemaansa
Kuumuus oli niin polttavaa ja savu niin sankkaa, että moni ansaan jäänyt hyppäsi mieluummin tyhjyyteen kuin paistui elävältä.
Maan tasallakin vallitsi sekasorto: ihmiset huusivat, radiopuhelimet rätisivät, sireenit ulvoivat.
Pahinta olivat kuitenkin tömähdykset, joita kuului tasaisin väliajoin pohjoistornin sisäänkäynnin katoksen päältä putoilevien ruumiiden iskeytyessä katteeseen.
Moni pohjoistornin yläkerroksissa olevista ihmisistä hyppäsi paniikissa ikkunasta tyhjyyteen, ja ruumiiden aiheuttamia tömähdyksiä kuului niin tiuhaan, että palopäällikö Orio J. Palmer päätti lopulta lähettää ansaan jääneille viestin pilvenpiirtäjän keskusradion kautta.
”Hyvät ihmiset, pyydän älkää hypätkö”, Palmer vetosi mikrofonin välityksellä – turhaan. Lentokoneen törmäys oli tuhonnut myös rakennuksen keskusradion.
Yli 200 kaksoistorneihin loukkuun jäänyttä ihmistä päätti hypätä kuolemaansa sen sijaan, että olisi palanut kuoliaaksi. Tämä on yksi tragedian kuuluisimmista kuvista.
Pohjoistornin ympärillä parveili poliisihelikoptereita, joiden lentäjät saivat ensimmäisenä selkeän käsityksen olosuhteista tornissa. Pohjoistornin yläosan seinät olivat murskana, ja aukoista putoili tasaiseen tahtiin ihmisiä.
Vuonna 1980 Las Vegasin MGM Grand -hotellissa oli syttynyt tulipalo, jossa oli kuollut 87 ihmistä. Helikopterit olivat kuitenkin onnistuneet pelastamaan hotellin katolta lähes tuhat ihmistä.
Nyt helikopterilentäjiä kuitenkin kiellettiin laskeutumasta WTC:n pohjoistornin katolle. Kukaan ei pystynyt luotettavasti arvioimaan tulipalojen aiheuttaman riskin suuruutta, eikä kukaan halunnut ottaa vastuuta, mikäli jokin menisi pieleen.
Niinpä lentäjät joutuivat voimattomina todistamaan joukkoitsemurhaa.
LUE LISÄÄ:
Kun pelastushenkilökunta kiiruhti kohti pohjoistornia, lento 175 kääntyi New Jerseyn yllä ja ohitti Vapaudenpatsaan. Muutaman sekunnin kuluttua se iskeytyi etelätorniin. Yhdysvaltoja vastaan oli hyökätty.
Artikkelisarja on tehty yhdessä HISTORIAn kanssa.