Tutankhamon oli vammainen: Mies naamion takana

Kun aukosta oli saatu riittävän suuri, Carter ryömi hautaan. Siellä hän teki muutamaa viikkoa myöhemmin elämänsä löydön.

Haudan perällä sijaitsevassa kammiossa oli sarkofagi, joka kätki sisäänsä kulta-arkun. Kun tämän kansi avattiin, näkyviin tuli hieno kultainen kuolinnaamio, jonka silmien ilme vaikutti häkellyttävän eloisalta.

Tutankhamonin kasvot oli peitetty 11 kiloa painavalla naamiolla. Nyt, kun löydön tekemisestä on kulunut sata vuotta, naamio on riisuttu toisellakin tavalla: dna-analyysit ja kuvannustutkimukset ovat heittäneet kiiltokuvamaisen hallitsijan romukoppaan ja paljastaneet vammaisen faraon, joka oli sisäsiittoisuuden tulos.

Muumio paloiteltiin

”Suurenmoisin löytö egyptologian alalla.” "Aladdinin luola.”

Kaikkialla sanomalehdet ylistivät Tutankhamonin hautaa, jonka yli 3 300 vuotta vanhat aarteet olivat vailla vertaistaan.

Itse farao oli sen sijaan kaikkea muuta kuin ulkonaisesti komea. Musta, kuivuessaan kurtistunut muumio näytti kääreissään kangaspakalta.

Hallitsijan maallisia jäännöksiä ei saatu nostetuksi ulos arkusta hellävaraisesti. Carter leikkasi irti kädet, jalat ja pään. Muumio paloiteltiin lopulta 13 kappaleeksi.

Kuolinnaamio oli tarttunut kiinni kasvoihin, ja arkeologi irrotti sen kuumalla teräslangalla ja veitsellä.

Kun Carter keskittyi etupäässä haudan aarteisiin, muita tutkijoita kiinnosti enemmän se, mihin Tutankhamon kuoli vuonna 1323 eaa. Miksi lapsifarao menetti henkensä noin 19-vuotiaana ollessaan valtansa huipulla?

Reisiluu oli murtunut

Alettiin epäillä, ettei nuori hallitsija ollut kuollut luonnollisesti: ehkä joku kilpailija oli murhannut tai murhauttanut hänet. Oletus sai tukea ensimmäisten röntgentutkimusten tuloksista vuonna 1968.

Kuvat paljastivat, että aivokopasta oli irronnut kaksi luunpalaa. Vamma oli voinut syntyä esimerkiksi voimakkaan takaraivoon kohdistuneen iskun tai sotavaunuista putoamisen seurauksena.

Useissa seinämaalauksissa farao liikkui metsästäessään tai sotiessaan kaksipyöräisillä taisteluvaunuilla. Muun muassa arkeologi Chris Naunton Egypt Exploration Society -säätiöstä pitää mahdollisena, että Tutankhamon joutui onnettomuuteen kilpa-ajoissa.

Vuonna 2005 tehdyt tietokonekerroskuvaukset antoivat vahvistusta putoamis- tai kaatumisepäilylle. Kuvista erottui murtuma, jonka farao oli saanut vasempaan reisiluuhunsa vähän ennen kuolemaansa. Koska vauriokohta ei ollut ehtinyt parantua, vamma oli tuore silloin, kun farao heitti henkensä.

Murtuma ei ollut sinänsä hengenvaarallinen, mutta tutkimuksia johtanut Egyptin tuolloinen pääarkeologi Zahi Hawass uskoi sen aiheuttaneen kuolemaan johtaneen tulehduksen. Nykyaikaisilla antibiooteilla se olisi ollut helppo hoitaa.

Murhasta ei saatu viitteitä. Tutkijat arvioivat päävammojen syntyneen Tutankhamonin kuoleman jälkeen esimerkiksi palsamoinnin yhteydessä tai – vielä todennäköisemmin – Carterin kovakouraisen käsittelyn seurauksena.

Dna paljastaa sukurutsan

Vasta vuonna 2010 voitiin panna piste 100 vuoden vatvomiselle. Tutankhamonin vei ennenaikaiseen hautaan varmasti jokin muu kuin murha tai onnettomuus. Hänen kohtalonsa ratkaisivat ennen kaikkea vanhemmat.

Saksalaiset ja egyptiläiset tutkijat menivät kirjaimellisesti pintaa syvemmälle paneutuessaan Tutankhamonin ominaisuuksiin. Pora ja injektioneula aseinaan he ottivat näytteitä muun muassa luuytimestä.

Yli 3 300 vuotta sitten eläneen faraon dna-näyte valotti Tutankhamonin sukulaisuussuhteita ja perinnöllisiä sairauksia.

Vertailua varten otettiin vähän dna:ta viideltätoista muultakin Kuninkaiden laakson muumiolta. Tunnistettujen joukossa oli Amonhotep eli Amenofis III, joka hallitsi Egyptiä yli 20 vuotta ennen Tutankhamonia. Kaikkien henkilöllisyyttä ei siis tiedetty.

Sukulaisavioliittoja suosittiin

Yksi arvoituksellisimmista muumioista löydettiin Kuninkaiden laakson haudasta 55. Ilmeisesti tunnistamisen vaikeuttamiseksi nimi oli hävitetty arkusta.

Kun tuntemattoman muumion ja Amonhotep III:n perimää verrattiin, kävi ilmi, että kysessä oli 99 prosentin varmuudella isä ja poika.

Uuden tiedon ansiosta selvisi yhtäkkiä, kuka haudan 55 unohdukseen tuomittu henkilö oli. Hän ei voinut olla kukaan muu Akhenaton eli Ekhnaton, joka oli vain vähän ennen Tutankhamonin aikaa korvannut Egyptin monet jumalat yhdellä jumalalla, Atonilla, ja joutunut epäsuosioon.

Kirjalliset lähteet eivät kerro mitään Tutankhamonin vanhemmista, mutta Akhenatonin ja Tutankhamonin dna-näytteet osoittivat heidätkin isäksi ja pojaksi.

Lisää yllätyksiä oli tulossa. Akhenatonin päävaimo oli kuvankaunis Nefertiti, mutta dna-analyysien mukaan hän ei ollut – vastoin kaikkia odotuksia – Tutankhamonin äiti.

Perimältään lapsifarao muistutti eniten nimellä Nuori nainen tunnettua muumiota. Tämän henkilön täytyi siten olla Tutankhamonin äiti. Analyysi aiheutti toisenkin sensaation, sillä Nuori nainen osoittautui Akhenatonin sisareksi.

Hämmästyttäväksi lopputulokseksi tuli, että Tutankhamonin vanhemmat olivat sisaruksia. Hän oli siis syntynyt seksisuhteesta, jota pidetään yleensä kaikkialla insestinä eli sukurutsana.

Muinaisen Egyptin hallitsijasuvuissa läheisten sukulaisten väliset avioliitot olivat tavallisia. Faraota pidettiin jumalana, jolle kaikki oli sallittua ja mahdollista. Niinpä sitä, että farao sai lapsia sisarensa tai tyttärensä kanssa – esimerkiksi varmistaakseen mieleisensä vallanperimyksen – ei voitu kieltää eikä estää.

Tutankhamonin sukupuu on kaikkea muuta kuin rungoltaan suora ja symmetrisesti haaroittuva. Se on pikemminkin moneen suuntaan harottava pensas, jonka oksat ovat takertuneet toisiinsa.

Myös Tutankhamon jatkoi perinnettä ottaessaan vaimokseen sisarpuolensa, joka oli Akhenatonin ja Nefertitin tytär.

Perheenlisäystä aviopari odotti kaksi kertaa, mutta kummallakin kerralla lapsi syntyi kuolleena ilmeisesti sisäsiittoisuuden takia. Sikiöt palsamoitiin, ja muumiot sijoitettiin Tutankhamonin hautaan.

Luut kärsivät verenpuutteesta

Sukurutsaiset suhteet selittävät paitsi sen, että Tutankhamonista tuli lapsifarao, myös sen, että hänen terveytensä oli huono.

Röntgenkuvaukset paljastivat, että Tutankhamonin hampaat olivat epäjärjestyksessä ja väärässä asennossa ja että hän oli jalkavammainen.

Vasemman jalan luusto oli selvästi epänormaali, ja etenkin isonvarpaan vieressä oleva varvas oli pahoin epämuodostunut.

Egyptin tuolloisen pääarkeologin Zahi Hawassin mukaan luustovauriot johtuivat todennäköisesti Köhlerin taudista, jossa jalan pienet luut vaurioituvat riittämättömän verenkierron takia.

Ilmeisesti Tutankhamonin vasen jalka aiheutti kovaa kipua jo hänen lapsuudessaan. Siksi painoa oli aina enemmän oikealla alaraajalla, joka näyttää kuvissa päättyvän lattajalkaan.

Jalkavaivojensa takia Tutankhamon käytti kävelykeppiä. Hänen haudastaan löydettiin 130 keppiä, joista osa oli selvästi kulunut käytössä.

Köhlerin taudin perinnöllisyydestä on saatu näyttöä, joten voidaan olettaa, että Tutankhamonin tapauksessa sairastumisriski oli suuri sisäsiittoisuuden vuoksi. Köhlerin tauti tuskin kuitenkaan joudutti hänen kuolemaansa.

Todennäköisimmän kuolemansyyn tutkijat löysivät hauraan faraon selkäytimestä.

Hyttyset kaatoivat faraon

Tutankhamonin selkäytimestä eristettiin malarialoisten dna:ta. Sen mukaan kyse oli eniten malariakuolemia aiheuttavasta Plasmodium falciparum -lajista.

Tutankhamon oli siis saanut hyttysten levittämän hengenvaarallisen trooppisen taudin, jonka oireisiin kuuluvat yleensä rajut kuumekohtaukset.

Malarialoiset tuhoavat punasoluja ja aiheuttavat siten anemian. Plasmodium falciparum -malaria voi johtaa kuolemaan jo muutamassa päivässä.

Näyttääkin siltä, että vaivaisen faraon päästi tuskistaan hyttynen, vaikka voidaan olla myös melko varmoja siitä, että tulehtunut reisiluun murtuma ja muut terveysongelmat olivat jo romahduttaneet hänen fyysisen kuntonsa.

Tutankhamon ehti hallita maataan kymmenisen vuotta. Sinä aikana Egyptissä alettiin jälleen palvoa vanhoja jumalia ja häivyttää Atonin ainoaksi jumalaksi nostaneen ja siksi harhaoppiseksi tuomitun Akhenatonin muistoa.

Tutankhamon mitätöi isänsä elämäntyön. Muun muassa egyptologi Salima Ikramin mukaan egyptiläiset suhtautuivat Akhenatoniin niin kielteisesti, että Tutankhamon joutui hyvittämään isänsä teot.

Kuoleman jälkeen Tutankhamonia ei muisteltu eikä hänen nimeään mainittu, ja ajan mittaan kerettiläisfaraon poika jäi unohduksiin. Hänen jäljilleen eivät päässeet edes yleensä tarkkavainuiset haudanryöstäjät.

Häviäminen tietymättömiin oli todellinen onnenpotku jälkipolville. Useimpien faraoiden haudat ryöstettiin jo vanhalla ajalla, mutta Tutankhamonin kammio säilyi käytännössä koskemattomana.

Lapsihallitsija sai olla rauhassa viimeisessä leposijassaan yli 3 000 vuotta. Vasta kun Howard Carter marraskuussa 1922 tunkeutui hautaan, sen ”ihastuttavat esineet” ja farao paljastuivat.