Toinen vaihtoehto on, että olemme tuossa vaiheessa sulautuneet yhteen sellaisten koneiden kanssa, jotka parantavat tai korvaavat kuulo- tai näköaistia tai raajoja.
Muun muassa Oregonin yliopistossa on jo kehitetty niin sanottu bioninen silmä, joka jäljittelee aidon silmän toimintoja ja palauttaa sokealle näkökyvyn.
Ei olekaan aivan tuulesta temmattua ajatella, että teknisillä apuvälineillä ihmiselle saataisiin myös röntgenkatse tai kyky nähdä asioita, joita emme nyt näe. Ehmä me näemme tuhannen vuoden päästä myös infrapunasäteilyä.
Sairaudet ja vanhuus kuuluvat menneisyyteen
Ihminen muuttuu myös pintaa syvemmältä, sillä geenit muuttuvat vähitellen ihmisen elossa pysymisen turvaamiseksi.
Esimerkiksi Oxfordin yliopistossa havaittiin vuonna 2016, että ryhmälle eteläafrikkalaisia lapsia oli kehittynyt puolustusmekanismi, joka esti hiv-tartuntaa kehittymästä heillä aidsiksi.
Kun käytössä on nykyisin CRISPR:n kaltaisia geenityökaluja, ei olekaan mahdotonta ajatella, että lääketieteellä olisi tulevaisuudessa keinoja tehdä ihminen immuuniksi sairauksille ja ikääntymiselle.
Mars laajentaa pupilleja
Jos Nasan suunnitelmat Marsin asuttamisesta vuotteen 2030 mennessä toteutuvat, avaruudessa oleskelu saattaa ohjata ihmisen kehitystä.
Punainen planeetta saa 66 prosenttia vähemmän auringonvaloa kuin Maa, mutta painovoima on siellä vain 38 prosenttia Maan painovoimasta.
Tämä merkitsee, että Marsissa asuville kehittyy mitä todennäköisimmin suuret pupillit ja heistä tulee muutaman sentti Maan asukkaita pidempiä.
Seuraava tavoite: Kuolemattomuus
Sopeutuminen elämään punaisella planeetalla ei kuitenkaan ole isoin muutos, joka ihmistä voi kohdata: se on kuolemattomuus.
Kuolemattomuuden saavuttaminen vaatii erittäin todennäköisesti sitä, että onnistumme siirtämään mielemme ruumiista toiseen.
Jo nyt Italiassa ja Kiinassa on tehty kokeita, joissa on siirretty pää eläimeltä toiselle. Samaa on tarkoitus yrittää ihmisellä jo vuoden kuluessa.