Ihmisen kehitys 5 minuutissa

Nyt jo sukupuuttoon kuollut apinalaji jakautui noin kymmenen miljoonaa vuotta sitten kahteen ryhmään, joista sittemmin kehittyivät ihmiset ja simpanssit. Nämä kaksi ryhmää vaihtoivat vielä keskenään geenejä miljoonien vuosien ajan, ennen kuin niiden yhteys katkesi kokonaan 4–6 miljoonaa vuotta sitten.

Varhaisin laji, joka epäilyksettä kuuluu ihmisen kehityslinjaan, on kenialainen Australopithecus anamensis, joka eli ajanjaksolla 4,2–3,8 miljoonaa vuotta sitten. Ilmeisesti se kiipeili puissa, mutta se kykeni myös seisomaan takajalkojensa varassa.

Australopithecus anamensis -lajia seurasi Australopithecus afarensis eli afrikkalainen etelänapina, joka tunnetaan muun muassa Lucy-nimen saaneesta fossiilista. Etelänapinat painoivat yleensä alle 30 kiloa, ja niiden kasvot ja aivot muistuttivat simpansseja. Nekin ehkä vielä kiipeilivät puissa, mutta ne kävelivät jo paljon myös pystyasennossa.

2,8 miljoonaa vuotta sitten syntyi Homo habilis eli käteväihminen. Laji muistutti paljon edeltäjäänsä A. afarensista, mutta sen aivot olivat noin 45 prosenttia suuremmat. 2,12 miljoonaa vuotta vanhat Kiinasta löydetyt kivityökalut saattavat viitata siihen, että jotkin käteväihmiset olivat jo lähteneet Afrikasta.

Homo habilis -lajista kehittyi Homo erectus eli pystyihminen, mutta siitä kiistellään yhä, tapahtuiko tämä Afrikassa vai Aasiassa. Vanhimmat pystyihmisen löydöt Afrikasta ovat kahden miljoonan vuoden takaa, mutta Euroopasta ja Aasiasta on tehty lähes yhtä vanhoja löytöjä. Useimmat tutkijat olettavat kuitenkin lajin syntyneen Afrikassa.

Homo erectus oli paljon ihmismäisempi kuin edeltäjänsä. Sen aivot olivat paljon suuremmat ja joissakin tapauksissa lähes yhtä suuret kuin nykyajan ihmisten. Laji oli ensimmäinen, joka oppi käsittelemään tulta. Tämä tapahtui noin 1,5 miljoonaa vuotta sitten.

Pystyihmisiä (Homo erectus) eli vielä noin 100 000 vuotta sitten, mutta jo 1,2 miljoonaa vuotta sitten niistä kehittyi uusi laji, Homo antecessor eli euroopanihminen. Sitten syntyi Homo heidelbergensis eli heidelberginihminen – joko H. antecessorista tai H. erectuksesta. Uudet lajit syntyivät Afrikassa tai Euroopassa.

Homo antecessor ja Homo heidelbergensis ovat todennäköisimmät ehdokkaat oman lajimme, Homo sapiensin, esivanhemmiksi. H. heidelbergensiksen aivot olivat lähes yhtä suuret kuin meidän. H. antecessorin aivot olivat vähän pienemmät, mutta sen litteät kasvot muistuttivat erehdyttävän paljon nykyisten ihmisten kasvoja.

Varhaisimmat Homo sapiensit ilmestyivät esiin Afrikassa noin 300 000 vuotta sitten. Joidenkin tutkijoiden mukaan lajimme piirteet syntyivät eri puolilla Afrikkaa ja niistä muodostui omanlaisensa kokoelma, kun eri väestöryhmät lisääntyivät keskenään ja geenit sekoittuivat.

Homo sapiens asutti maapalloa pitkän aikaa monien muiden ihmislajien kanssa. Homo erectuksen lisäksi täällä olivat aasialaiset lajit H. floresiensis eli floresinihminen ja H. luzonensis eli luzoninihminen sekä afrikkalainen H. naledi. Ne olivat kaikki ehkä H. habiliksen eli käteväihmisen tai jonkin sitä muistuttaneen lajin jälkeläisiä.

Euroopassa ja Aasiassa eli vielä kaksi muuta lajia, neandertalinihminen ja denisovanihminen. Nämä kaksi lajia ovat Homo sapiensin lähimmät sukulaiset, mutta ne olivat meitä paljon raskasrakenteisempia. Samoin kuin me myös ne polveutuivat joko euroopanihmisestä (H. antecessor) tai heidelberginihmisestä (H. heidelbergensis).

Ensimmäiset Homo sapiensit lähtivät Afrikasta todennäköisesti jo yli 200 000 vuotta sitten. Useimpien nykyään elävien ei-afrikkalaisten taustalla on kuitenkin noin 60 000 vuotta sitten tapahtunut vaellusaalto. Euroopassa ja Aasiassa uudet tulokkaat risteytyivät neandertalilaisten ja denisovanihmisten kanssa.

Oman lajimme elinaikana muut ihmislajit hävisivät asteittain. Viimeiseksi sukupuuttoon kuolivat neandertalinihmiset, jotka katosivat noin 40 000 vuotta sitten, ja denisovanihmiset, joita on mahdollisesti ollut olemassa vielä 14 500 vuotta sitten. Nyt on jäljellä enää yksi ihmislaji, Homo sapiens.

Nykyiset ihmiset ovat monimutkaisen kehityshistorian tulosta. Uusien löytöjen ansiosta tutkijat täydentävät kehityshistoriaa ja sukupuuta jatkuvasti. Jos haluat tietää enemmän lajimme suurimmista arvoituksista ja tutkijoiden uusista ratkaisuista, lue lisää täältä.