Ihminen loi itselleen parhaan ystävän

Suuri kansainvälinen tutkijaryhmä on nimittäin kartoittanut ja analysoinut 27 esihistoriallisen koiran perimän. Varhaisin niistä eli melkein 11 000 vuotta sitten. Science-lehdessä vuoden 2020 lopulla julkaistuista tutkimustuloksista piirtyy esiin tarkka kartta koirien leviämisestä eri maanosiin.

Tutkijat totesivat muun muassa koirien ja ihmisten reittien käyvän merkittävältä osalta yhteen jääkauden jälkeen. Tutkimus vahvisti lajien välisen erityissuhteen ehkä vielä oletettuakin läheisemmäksi.

Esivanhemmat syntyivät viisi miljoonaa vuotta sitten

Koiraeläinten heimon tarina alkoi paljon ennen ihmisen ja koiran lyöttäytymistä yhteen. Canis- eli koirien suvun ensimmäiset jäsenet kehittyivät noin viisi miljoonaa vuotta sitten. Nykyään koiraeläimiin kuuluu 36 lajia, kuten kettu, susi ja sakaali.

Vaikka koirat, kuten tanskandoggi, labradorinnoutaja, suomenpystykorva ja chihuahua osoittavat, ovat hyvin erikokoisia ja -näköisiä, ne kaikki edustavat samaa Canis lupus familiaris -lajia. Kyse on suden (Canis lupus) toisesta alalajista. Toinen on dingo. Susi ja koira polveutuvat samasta jo sukupuuttoon kuolleesta susilajista.

Viimeisten 200 vuoden aikana koirarotujen määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, ja nykyinen kirjo on valtava. Koiria on jalostettu tiettyjen ominaisuuksien aikaansaamiseksi tai vahvistamiseksi. On olemassa pitkulaisia ketun pesästä ulos ajavia luolakoiria ja tottelevaisia paimenkoiria, jotka pitävät lammaslaumoja koossa.

Perimä luettiin 27 luusta

Tarinassa, joka kertoo, kuinka sudesta tuli koira, on ollut tähän asti myös vähän mystiikkaa.

Koirien evoluution ja koirapopulaatioiden liikkeiden selvittämiseksi aloitettiin suuri kansainvälinen tutkimushanke. Siinä kartoitettiin 27:n muinoin Euroopassa, Lähi-idässä ja Siperiassa eläneen koiran perimä. Varhaisin niistä eli Karjalassa 11 000 vuotta sitten eli heti viime jääkauden jälkeen.

Ensin kaikista 27 luusta otettiin dna-näyte perintötekijöiden analysointia varten. Sitten eri koirien perimää verrattiin. Tällä tavalla voitiin paljastaa, millaisia evolutiivisia muutoksia oli tapahtunut vuosituhansien aikana.

Tutkimustulosten valossa näyttää siltä, että 11 000 vuotta sitten oli olemassa ainakin kourallinen geneettiseltä alkuperältään selvästi erilaisia koiria. Tutkijat nimesivät vanhat koiratyypit luiden löytöpaikan mukaan: Lähi-itä, Karjala (Suomi), Baikaljärvi (Siperia), Amerikka ja Uusi-Guinea.

Kyseiset viisi polveutumislinjaa ovat ristenneet moneen kertaan, kun koirat ovat levinneet eri maanosissa ja maanosasta toiseen ja olleet jatkuvasti tiiviimmässä vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Kehitys on johtanut nykyiseen koirarotujen kirjoon.

Koirien vaihtoehdot vähenivät

Valtaosa nykyisistä koiraroduista juontuu eurooppalaisesta polveutumislinjasta, joka syntyi noin 7 000 vuotta sitten Karjalan ja Lähi-idän populaatioiden risteytymisten tuloksena.

Kahden eri maanosan koirien kohtaaminen johti Euroopassa lukuisten koiratyyppien syntymiseen. Analyysien mukaan Euroopassa esiintyi 4 000–5 000 vuotta sitten valtavasti erilaisia koiria, joiden perinnöllinen muuntelu oli huomattavan suurta.

Monimuotoisuus väheni kuitenkin ajan mittaan. Vaikka suositut ja yleiset eurooppalaisrodut, kuten saksanpaimenkoira ja kultainennoutaja, ovat kaikkea muuta kuin yhdestä puusta veistettyjä, perimän erot ovat melko pieniä, sillä ne kaikki polveutuvat samasta muinaisten eurooppalaiskoirien kannasta.

Kuva siitä, mitä koirille tapahtui muinoin Euroopassa, on epätarkka. Jostain selittämättömästä syystä yksi polveutumislinja saavutti yhtäkkiä hallitsevan aseman ja johti moderneihin eurooppalaisiin koiriin.

Äkkiseltään luontevimmalta tuntuvan selityksen mukaan ihmisellä oli jo tuolloin sormensa pelissä, mutta tutkimustulokset eivät tue sitä käsitystä, että ihminen pienensi koirien perinnöllistä muuntelua Euroopassa. Ihmisen osuus lienee ollut olematon.

Koira seurasi ihmistä

Kun muinaiskoirien perimästä oli saatu polveutumishistoriaa koskevaa tietoa, voitiin selvittää tarkemmin ihmisten ja koirien välistä kytköstä.

Tutkittujen koirien kanssa samaan aikaan samoilla seuduilla eläneiden 17 ihmisen perimästä etsittiin lajien välisen vuorovaikutuksen merkkejä. Koirien ja ihmisten rinnakkaiselon voitiin olettaa näkyvän molempien kehityksessä.

Dna-analyysit paljastivat, että koirien leviämisreitit vastasivat monissa tapauksissa täydellisesti ihmisten muuttoja – mitä todennäköisimmin siksi, että siirtyessään asumaan toisaalle ihmiset ottivat koiransa mukaan.

Ihmisten ja eläinten väliset yhteydet näkyvät esimerkiksi siinä, että nykyään Itä-Aasiassa elävillä ihmisillä ja koirilla on läheisempiä sukulaisia Euroopassa kuin Lähi-idässä. Itä-Aasiasta on siis täytynyt muuttaa jossain vaiheessa Eurooppaan sekä ihmisiä että koiria.

Siitä huolimatta, että Euroopan ihmisten ja koirien juuret ovat samalla maantieteellisellä alueella, koirat tulivat ihmisten perässä. Ihmisiä muutti Eurooppaan jo yli 45 000 vuotta sitten, kun taas koirat levisivät tänne vasta 19 000–32 000 vuotta sitten.

Pidetään hyvin todennäköisenä, että Lähi-idän, Euroopan ja Aasian muuttajat vaihtoivat koiria keskenään ja että Eurooppa sai sekä asukkaita että koiria.

Toinen esimerkki ihmisen ja koiran välisestä vuorovaikutuksesta löytyy geneettisistä etäisyyksistä: eurooppalaiset koirat muistuttavat perimältään paljon enemmän Amerikan ja Baikalin polveutumislinjojen koiria kuin varhaista itäaasialaista kantamuotoa edustavan laulavan uudenguineankoiran polveutumislinjan koiria. Samantapainen sukulaisuusaste-ero on nimittäin määritettävissä ihmispopulaatioidenkin osalta: eurooppalaiset ovat selvästi läheisempää sukua Amerikan alkuperäisasukkaille kuin itäaasialaisille.

Baikaljärven ympäristössä Siperiassa 18 000–24 000 vuotta sitten eläneillä ihmisillä oli vahvat siteet sekä eurooppalaisiin että aasialaisiin, ja he vaikuttivat Amerikan alkuperäisasukkaiden kehitykseen. Monet seikat viittaavat siihen, että Amerikkaan noin 15 000 vuotta sitten muuttaneilla ihmisillä oli koiria mukanaan.

Viljely loi uusia piirteitä

Koirien ja ihmisten kehitys ei ole kuitenkaan ollut viimeisten 11 000 vuoden aikana täysin rinnakkaista. Vanhoja koiranluita analysoimalla on saatu selville esimerkiksi, että koirien perinnöllisen muuntelun raju pieneminen Euroopassa noin 4 000 vuotta sitten ei sovi lainkaan ihmisten tuolloiseen kehitykseen.

Ennen yhtä hallitsevaa polveutumislinjaa vallinnut Euroopan koirien monimuotoisuus vaikuttaa syntyneen ihmistoiminnan tuloksena. Näyttää nimittäin siltä, että perinnöllinen muuntelu lisääntyi Lähi-idästä muuttaneiden ihmisten Eurooppaan tuomien koirien ansiosta.

Ihmisten perimässä tapahtui Euroopassa merkittäviä muutoksia, kun viljely yleistyi ja syrjäytti elinkeinona keräilyn ja metsästyksen noin vuoden 5000 eaa. jälkeen. Ne johtuivat ensisijaisesti siitä, että viljelyn edelläkävijät Euroopassa olivat peräisin Lähi-idästä ja siten perimältään erilaisia.

Kun keräilijä-metsästäjäyhteisöihin yhteydessä olevat koirat kohtasivat tulokkaiden koiria, joilla oli kytkös maanviljelijäyhteisöihin, syntyi aivan uudenlaisia sekamuotoja. Koirien perinnöllinen muuntelu suureni.

Viljelykulttuuriin siirtyminen tarkoitti uusia ravinnonlähteitä sekä ihmisille että koirille, ja niiden vaikutus näkyy kummankin perimässä. Ihmisten tavoin koirat alkoivat saada ravinnostaan enemmän tärkkelystä, kun viljelykasvit korvasivat pyydettyä ja kerättyä ruokaa.

Keräilijä-metsästäjäyhteisöjen koirilla oli perimässään vain vähän kopioita geenistä, joka ohjaa tärkkelystä pilkkovan amylaasientsyymin tuotantoa. Viljelyn yleistyessä koirat saivat geenistä useampia kopioita, ja nykykoirilla niitä on merkittävästi enemmän kuin koirilla, jotka elivät ennen viljelyn yleistymistä.

Kivikauden ihmiset rakastivat koiriaan

Susi oli ensimmäinen eläin, jonka kanssa ihminen pääsi molempia osapuolia hyödyttävään vuorovaikutussuhteeseen. Eläimet esimerkiksi varoittivat vihollisten liikkumisesta asuinpaikan liepeillä ja avustivat metsästyksessä. Vähitellen yhteiselämä johti suden kesyyntymiseen koiraksi.

Susi on kesytetty ilmeisesti monta kertaa ja useissa eri kulttuureissa. Se, missä, milloin ja miten susi kesytettiin ensimmäisen kerran, on hämärän peitossa.

Kesykoiran syntymäpaikaksi on julistettu niin Eurooppa, Lähi-itä kuin Etelä-Kiinakin, mutta vuonna 2015 suuri kansainvälinen tutkimusryhmä esitti yli 5 000 koiran perimätietojen pohjalta hyvin perustellun väitteen, että susi kesytettiin koiraksi Keski-Aasian aroilla Mongolian tienoilla.

Tuoreempi tutkimustulos, joka julkaistiin PNAS-aikakauslehdessä vuonna 2021, osoittaa sen sijaan Siperian suuntaan. Samaisessa tutkimuksessa päädyttiin lisäksi siihen, että kesytys tai kesyyntyminen tapahtui noin 23 000 vuotta sitten eli paljon ennen kuin esimerkiksi naudasta, siasta ja vuohesta tuli kotieläimiä.

Tähän asti vallalla olleen käsityksen mukaan kesykoiria on ollut olemassa noin 15 000 vuotta. Näkemys perustuu muun muassa arkeologisiin löytöihin.

Vanhat koirien hautausmaat ja muinaisihmisten hautoihin pannut koirat puhuvat lajien yhteiselämästä selvää kieltään. Vanhimmat löydöt on tehty Saksassa hautausmaalta, jota käytettiin 14 000 vuotta sitten. Siellä löydettiin kahden ihmisen haudasta seitsemän kuukauden ikäinen koiranpentu.

Löytö ei ole ainoastaan vanhin laatuaan, vaan se myös antaa ymmärtää, että koirat olivat jo tuolloin valloittaneet ihmisten sydämen ja saavuttaneet lemmikkieläimen aseman. Koiria ei siis pidetty enää vain hyötyeläiminä.

Keräilijä-metsästäjäyhteisössä suden kesyttäminen palveli ennen kaikkea käytännön tarpeita, sillä koirat auttoivat metsästyksessä ja vartioinnissa. Haudatun koiranpennun todettiin kuitenkin sairastaneen ainakin kolme viikkoa lyhyen elämänsä aikana.

Tutkijat pitävät hyvin todennäköisenä, että pentu olisi kuollut ilman hoitoa. Siksi siitä oli ihmisille enemmän haittaa kuin hyötyä. Vaivannäkö vihjaa, että jo kivikaudella ihmiset suhtautuivat koiriinsa tunteellisesti. Nelijalkainen apulainen oli siis myös ystävä.

Gypsy haistoi verensokerin laskun

Koiran ja ihmisen suhde jatkaa yhä kehittymistään. Tähän mennessä on jalostettu yli 400 koirarotua, ja monilla niistä on erityisominaisuuksia, joille ihmisellä on käyttöä.

Alun perin metsästys- ja vartiokoirina käytetyistä roduista on sittemmin jalostettu ja koulutettu koiratyyppejä, jotka sopivat mitä moninaisimpiin nykyajan tehtäviin. On olemassa esimerkiksi paimen-, sota-, pelastus- ja opaskoiria.

Viime aikoina terapiakoirat ovat yleistyneet. Esimerkiksi monet masennuksesta tai stressi- tai ahdistushäiriöstä kärsivät ovat saaneet apua siitä, että he ovat kosketuksissa koiran kanssa.

Ihmiset ovat turvautuneet kauan koirien hajuaistiin. Nenä on niiden terävin aistin, ja sen arvioidaan olevan 10 000–100 000 kertaa niin tarkka kuin ihmisnenä. Esimerkiksi vainukoiria käytetään jälkien seuraamiseen, ja huume-, raha- ja asekoirat paljastavat salakuljettajia.

Koirat voivat vainuta sairauden niin kuin Pamin Gypsy-koira, joka esti emäntäänsä joutumasta hengenvaaralliseen tilaan. Pamin verensokeri oli laskenut niin alas, että hänen elimistönsä oli siirtynyt käyttämään vararavintoa. Silloin syntyy sivutuotteena ketoaineita, jotka erittyvät uloshengitysilmaan. Siksi henki haisee. Ja ilmeisesti juuri tämä sai Gypsyn reagoimaan.

Koira voidaan kouluttaa haistamaan myös syöpä, malaria ja Parkinsonin tauti. Ja koronapandemian aikana lentoasemilla on käytetty koulutettuja koiria paljastamaan tartunnan saaneita matkustajia.

Kahdeksaa koiraa koulutettiin kokeeksi viikko tunnistamaan sylkinäytteestä, oliko sen antaneella henkilöllä koronatartunta vai ei. Tulos oli hämmästyttävän hyvä: koirat osuivat oikeaan 94 prosentissa tapauksissa.

Siitä lähtien, kun ihminen ja koira lyöttäytyivät yhteen ehkä noin 20 000 vuotta sitten, koira on ollut ihmisen tukena ja turvana. Uskollinen ystävä on pystynyt paremmin kuin mikään muu eläin sopeutumaan ihmisen elämäntapaan ja vastaamaan ihmisen tunteisiin. Koira on vallannut itselleen paikan ihmisen sydämestä.