Dna antoi kasvot denisovanihmiselle
Leukaluu, joitakin hampaita ja pikkusormen luu.
Siinä on koko tutkimusaineisto, josta on yritetty saada selville, millaisia denisovanihmiset olivat.
Kyseessä on ihmislaji, joka oli olemassa yhtä aikaa neandertalin- ja nykyihmisen kanssa ainakin vielä 40 000 vuotta sitten.
Löytöjen vähyys ei ole kuitenkaan estänyt tutkijoita pääsemästä perille siitä, milllä tavalla denisovanihminen erosi kalloltaan ja luurangoltaan ihmissuvun rinnakkaislajeista.
Enemmän yhteisiä piirteitä neandertalinihmisen kanssa
Yhdysvaltalainen Stanfordin yliopisto tutki 40 000 vuotta sitten eläneen denisovatytön pikkusormen luusta eristettyä dna:ta ja onnistui määrittämään tarkasti, mitkä geenit olivat aktiivisia lajilla.
Niitä verrattiin sitten neandertalin- ja nykyihmisen aktiivisiin geeneihin. Pitkin dna-rihmaa on metyyliryhmiksi kutsuttuja molekyylejä, jotka osoittavat, onko geeni aktiivinen vai ei.
Denisovanihminen muistutti neandertalilaista
Tuoreiden dna-tutkimusten mukaan denisovanihmisellä (vasemmalla) oli enemmän yhteisiä piirteitä neandertalinihmisen (alaoikealla) kuin nykyihmisen kanssa (yläoikealla).
Pikkusormen luu paljasti anatomiset erot
Tämän ansiosta tutkijat voivat muodostaa kuvan siitä, kuinka voimakasta luunkasvu on ollut eri ruumiinosissa.
Analyysien mukaan denisovanihminen erosi neandertalinihmisestä ja nykyihmisestä 56 kohdassa, ja 32 niistä sai aikaan anatomisia eroja.
Denisovanihmisellä oli esimerkiksi leveämpi lantio ja rintakehä kuin nykyihmisellä ja kapeammat ja litteämmät kasvot kuin neandertalinihmisellä.
Noin 40 000 vuotta vanhan pikkusormen luun dna-analyysi paljasti, miltä denisovanihmisen kallo ja luuranko näyttivät.
Denisovanihmiselle oli ominaista myös se, että kallon yläosa, päälaki, oli laakeampi kuin kummallakin rinnakkaislajilla.
Denisovanihmiset muistuttivat kuitenkin enemmän neandertalin- kuin nykyihmistä korkeine kulmakaarineen ja mataline otsineen.
Tutkimustulosten luotettavuuden testaamiseksi tutkijat sovelsivat samaa lähestymistapaa simpanssien dna:han.
Tarkastustoimenpiteiden jälkeen osumatarkkuus todettiin hyväksi: menetelmä paljastaa anatomiset piirteet oikein 85 prosentin todennäköisyydellä.
