Evoluution mekanismit muuttavat koko ajan elämää maapallolla – myös meitä ihmisiä. Uusia piirteitä syntyy, toiset menettävät merkityksensä. Kun jokin elin tai lihas ei enää ole tarpeellinen, se katoaa vähitellen.
Jos tarpeettoman asian katoaminen säästää vielä energiaa, ylijäämäosista päästään nopeasti eroon. Jos taas asia ei juurikaan kuluta energiaa, se saattaa jäädä roikkumaan miljooniksi vuosiksi, aivan kuin muistutuksena siitä, että me olemme vain silmänräpäys elämän pitkässä historiassa.
1. Kolmas luomi puhdisti linssiä
Monilla linnuilla, kaloilla ja matelijoilla on ylimääräiset silmäluomet, jotka suojaavat, puhdistavat ja joissakin tapauksissa kostuttavat mykiötä.
Kyse on osittain läpikuultavasta vilkkuluomesta, joka eläimillä ponnahtaa silmän eteen mutta on ihmisellä surkastuma silmän nenänpuoleisessa päädyssä.
Vilkkuluomi tulee esiin myös sellaisilla nisäkkäillä kuin kissa, kameli ja jääkarhu, mutta kädellisillä se on harvinaisuus.
Ihmisellä surkastuneena säilynyt jäänne, rudimentti, sijaitsee silmänurkassa näkyvän punertavan pisteen alla. Ei tiedetä, miksi vilkkuluomi menetti käytännön merkityksensä ihmisen evoluution aikana.
Tarpeeton viimeiset 85 miljoonaa vuotta!
Noin 90 prosentilla ihmisistä on plantaarilihas, mutta siitä ei ole enää juuri hyötyä.
2. Jalkalihas tehosti tarttumista
Ihmisellä polven takana sijaitsevalla plantaarilihaksella on nykyään hyvin vähän käyttöä. Vaikka se auttaakin hieman liikuttamaan polvia ja nilkkoja, sitä ei oikeasti tarvita.
Jänne, joka liittää lihaksen nilkkaniveleen, on kehon pisin, ja kirurgi voi ottaa siitä varaosan, kun toiseen kohtaan kehoa tarvitaan jännettä.Ihmisen puissa kiipeileville edeltäjille plantaarilihas oli tärkeä, sillä se mahdollisti jalan koukistamisen pitävän otteen saamiseksi oksasta.
Monilla apinoilla plantaarilihas on säilyttänyt alkuperäisen tehtävänsä, mutta ihmiseltä se on häviämässä. Jo joka kymmenes ihminen syntyy ilman plantaarilihaksia.
Tarpeeton viimeiset 5 miljoonaa vuotta!
Harva meistä osaa enää käyttää korvanliikuttajalihaksiaan, vaikka ne on kaikilla.
3. Korva kääntyi äänen suuntaan
Joka ihmisellä on korvanliikuttajalihakset, vaikka niistä tuli turhat jo kauan sitten. Esivanhemmillamme ja monilla nykyisillä nisäkkäillä korvanliikuttajalihakset palvelivat tärkeää päämäärää:
äänilähteen paikantamista.
Esimerkiksi kaniini voi käännellä kumpaakin korvaansa erikseen ja näin muodostaa tarkan äänikartan ympäristöstään. Sen avulla kaniini pystyy hahmottamaan, missä sitä mahdollisesti tavoittelevat pedot kulkevat.
Kissa puolestaan etsii samalla periaatteella saaliseläimiä. Ihmisellä korvanliikuttajalihakset voivat reagoida yllättäviin ääniin, ja jotkut kykenevät liikuttamaan korvalehtiään hallitusti.
Tarpeeton viimeiset 30 miljoonaa vuotta!
Ihmisvauvoilla on apinanpoikasten tapaan käsien ja jalkojen tarttumisrefleksi.
4. Tarttumisrefleksi oli henkivakuutus
Vastasyntynyt vauva on avuton ja olemukseltaan hauras. Vaikka lihaksiston pitää vielä kehittyä kauan, vauvalla on ällistyttävät sormivoimat. Ne paljastuvat, kun antaa vauvan tarttua sormeen.
Tarttumisrefleksi on niin luja, että ote kestää vauvan oman painon, ja se häviää vasta 4–6 kuukauden iässä. Tarttumisrefleksi on muuttunut ihmislapsilla turhaksi, mutta aikoinaan se oli ihmiselle yhtä tärkeä selviytymiskeino kuin monille nykyisille kädellisille.
Varhaisheijasteensa ansiosta poikanen takertuu emonsa turkkiin ja pitää siitä kiinni, liikkuipa emo sitten missä ja millä tavalla tahansa. Kun emo kantaa jälkeläistä aina mukanaan, riski, että tämä joutuu petojen kynsiin, pienenee merkittävästi.
Tarpeeton viimeiset 4 miljoonaa vuotta!
Vaikka ihmisellä ei ole enää tuntokarvoja, osalla meistä on niitä liikuttavia lihaksia.
5. Tuntokarvoista tuli kuudes aisti
Ihminen on niitä harvoja nisäkkäitä, joilla ei ole tuntokarvoja. Melkein kaikilla nisäkäslajeilla jyrsijöistä valaisiin esiintyy tuntoaistia täydentäviä paksuja, jäykkiä karvoja, joiden ärsytys välittyy
keskushermostoon.
Eläimet voivat olla hyvin riippuvaisia tuntokarvoistaan. Esimerkiksi hylkeet voivat pyydystää niiden avulla kaloja silloinkin, kun ne eivät näe eivätkä haista.
Karvatuppea ympäröivät lukuisat hermosolut reagoivat herkästi ärsytykseen, ja joillakin lajeilla juuressa on pieniä karvanliikuttajalihaksia. Niitä oli myös ihmisen esivanhemmilla.
Vaikka nykyihmisellä ei ole tuntokarvoja, noin joka kolmannella meistä on kasvoissaan niiden liikuttajalihaksia ylähuulen ja sierainten välisellä alueella.
Tarpeeton viimeiset miljoona vuotta!
