Pohjola oli hirviöiden paratiisi

Peto kuului mosasaureiksi kutsuttuihin vesielämään sopeutuneisiin matelijoihin, jotka hallitsivat matalikkoja liitukauden lopulla. Ne eivät olleet kuitenkaan ainoita Pohjolassa eläneitä hirviöitä.

Viimeisten 20 vuoden aikana on löydetty useita fossiileja, jotka paljastavat muinaisen luonnon hyvin kirjavaksi. Pitkäkaulaisten jättiläisten lisäksi esiintyi ahnaita petodinosauruksia, jotka purivat kaikkien aikojen kovimmalla voimalla.

Merenpohjasta porattiin luita

Pohjola on muuttunut radikaalisti niiden noin 650 miljoonan vuoden aikana, joiden kuluessa eläinkunta on kehittynyt.

Triaskaudella 201–252 miljoonaa vuotta sitten maanosat olivat enimmäkseen koossa Pangea-nimisenä jättiläismantereena. Merenpinta pysyi matalalla siihen asti, kun Pangea alkoi kauden loppuvaiheessa hajota.

Ikävä kyllä useimmat tuolta ajalta peräisin olevat fossiilit ovat hävinneet Pohjolan alueelta.

Ruotsi ja Norja ovat suurelta osin kuluneet peruskallioksi muun muassa siksi, että jääkauden jäätiköt poistivat liukuessaan maata pitkin fossiileja sisältäneet kerrokset.

Tanskassa tilanne on päinvastainen. Siellä kerrokset ovat melkein kaikkialla hautautuneet syvälle maanpinnan alle, eikä niihin ole mahdollista päästä käsiksi ilman mittavia porauksia ja kaivauksia.

Siksi Pohjolassa on suhteellisen vähän paikkoja, jotka voivat kertoa jotakin muinaisista eläimistä.

Yksi paikoista on Norjan Huippuvuoret. Vanhimmat todisteet Pohjolan suurista eläimistä on löydetty siellä 240 miljoonaa vuotta vanhoista kerrostumista. Kyse on kalaliskoiksi kutsutuista matelijoista, jotka olivat lihansyöjiä.

Englantilaislöytö paljastaa, että kalaliskot saattoivat kasvaa jopa 36 metriä pitkiksi – ja ohittaa sinivalaan kaikkien aikojen suurimpien eläinten luettelossa.

Kalaliskot olivat hyvin menestyksekäs eläinryhmä, joka säilyi peräti 140 miljoonaa vuotta.

Virtaviivaisen vartalon vuoksi kalaliskot näyttivät delfiinimäisiltä, mutta niiden silmien läpimitta saattoi olla 22 senttiä. Isot silmät auttoivat kalaliskoja erottamaan saaliseläimiä aina 1 600 metrin syvyydessä.

Ensimmäiset dinosaurukset ilmestyivät triaskaudella 220 miljoonaa vuotta sitten. Ensimmäisten joukossa oli Pohjolan varhaisin dinosaurus, jonka löytäminen oli puhdas sattuma.

Pohjanmereltä löytyi öljynporauksen yhteydessä fossiili, joka oli säilynyt 2,3 kilometrin syvyydessä merenpohjan alla.

Aluksi löytöä pidettiin kasvikivettymänä, mutta kun sitä tutkittiin tarkemmin vuonna 2003, todettiin, että kyse oli kahdella jalalla kulkeneen Plateosauruksen jäännöksistä. Kasvinsyöjädinosauruslaji kehittyi 215 miljoonaa vuotta sitten.

Jalanjäljissä vilahdus jättiläisistä

Samaan aikaan Skånen luoteisosissa tallusteli noin kahdeksan metriä pitkä lihansyöjädinosaurus Grallator giganteus.

Tieto perustuu 32 senttiä pitkiin jalanjälkiin. Niitä on löydetty alueelta, jossa säilynyt enemmänkin jurakauden alussa eläneiden dinosaurusten jälkiä.

Jurakausi alkoi 201 ja päättyi 145 miljoonaa vuotta sitten, jolloin Pangean hajoaminen kiihtyi. Merenpinta nousi, ja laajat maa-alueet jäivät veden alle. Syntyi liejuisia matalikkoja ja rantoja, joihin dinosaurukset jättivät selviä jälkiä.

Osa jäljistä on säilynyt sen ansiosta, että hiekka täytti painaumat ja kivettyi. Jäljet nousivat vähitellen esiin kuin kohokuvat.

Rantaviiva kulki myös Bornholmin poikki. Se selittää, miksi saaressa on tehty useita dinosauruslöytöjä.

Kolmen kynnellisen, pitkulaisen varpaan jättämä 25 senttiä pitkä jalanjälki kertoo, että alueella eli 170 miljoonaa vuotta sitten petodinosauruksia. Arvion mukaan lisko oli nelimetrinen. Muista Bornholmissa säilyneistä jalanjäljistä piirtyy esiin kuva vielä suuremmista saman aikaukauden eläimistä.

Jäljet ovat noin 70 senttiä pitkiä. Niiden jättäjä oli pitkäkaulainen sauropodi, jolla oli pituutta jopa 25 metriä.

Sauropodi on siten ollut kaikkien aikojen suurin maaeläin Pohjolassa.

Vesipeto aiheutti kauhua

Dinosaurusten pitäessä valtaa mantereilla merenpinnan nousu jurakauden lopulla johti uudenlaisten merihirviöiden kehittymiseen.

Huippuvuorilla Slottsmøyan muodostuman laajoissa tutkimuksissa törmättiin vuonna 2012 muun muassa jykevätekoiseen joutsenliskoon, joka sai nimekseen Pliosaurus funkei.

Kalalisko oli 10–13 metriä pitkä, ja sillä oli neljä evää. Ilmeisesti takaevät antoivat lisää vauhtia ja etuevät ohjasivat.

Pliosauruksella ei ollut useimmille joutsenliskoille ominaisia pitkää kaulaa ja pientä päätä. Sen kallo oli kaksimetrinen eli ainakin kaksi kertaa niin pitkä kuin T. rexin kallo.

Tutkijoiden käsityksen mukaan Pliosauruksen vahvat leuat purivat noin 140 000 newtonin voimalla eli jopa neljä kertaa niin suurella voimalla kuin T. rexin leuat.

Ärjyä puruvoimaansa Pliosaurus tarvitsi todennäköisesti silloin, kun se murskasi mustekalojen muinaisia sukulaisia, ammoniitteja, joilla oli kuori.

Hirviömäinen kalalisko, josta käytetään myös nimitystä Predator X, eli noin 147 miljoonaa vuotta sitten.

Silloin jurakausi läheni loppuaan ja merenpinta oli noussut niin paljon, että Tanskan seutu oli Bornholmia lukuun ottamatta veden alla.

Skåne ja Bornholm ovat aarreaittoja

Tanskan viimeisiin dinosauruksiin kuului muun muassa Dromaeosaurides bornholmensis, joka tunnetaan sekä hammas- että koproliittilöydöistä. Koproliitit ovat fossiilistunutta ulostetta.

Dinosaurus on maailman vanhin dromaesauri. Heimon lajit olivat nopeita petoliskoja.

Kun Bornholm on Tanskassa fossiilien runsaudensarvi, Ruotsissa vastaavaan asemaan on noussut Skånessa sijaitseva Kristianstadin allas. Siellä on liitukauden lopun kerrostumia, joista on tehty useita kiehtovia löytöjä.

Kristianstadin altaasta on löydetty esimerkiksi Euroopan ensimmäinen ja Pohjolan ainoa sarvellinen dinosaurus.

Dinosaurus kuuluu sarvinaamoiksi eli sarvikuonodinosauruksiksi kutsuttuun ryhmään, jonka tunnettuja edustajia ovat kolmisarviset Triceratopsit. Ruotsalainen dinosaurus oli kuitenkin selvästi pienempi kooltaan ja sarviltaan. Nimekseen Leptoceratops saaneella dinosauruksella oli päässään kaksi pientä sarvea, jotka sojottivat sivulle.

Skånesta on löydetty sekä hammas että luu, jotka kuuluivat siellä 80 miljoonaa vuotta sitten eläneelle dinosaurukselle.

Koska hampaiden löytöpaikka oli muinoin rannikkoa, vallalla oleva käsitys, jonka mukaan sarvinaamat suosivat sisämaan kuivia seutuja, ei ehkä pidäkään paikkaansa.

Liitukauden meri kuhisi hirviöitä

Merenpinta jatkoi nousuaan, ja liitukauden lopulla se oli 200–300 metriä korkeammalla kuin nykyään. Siksi muun muassa koko Tanska oli veden alla.

Meret kuhisivat erilaisia eläimiä. Noin 90 miljoonaa vuotta sitten Pohjolan merialueilla vaihtuivat valtiaat. Kalaliskot hävisivät, ja niiden tilalle tuli uudenlaisia vesimatelijoita – mosasaureja.

Vesielämään sopeutuneet matelijat erosivat edeltäjistään siltä osin, että niillä oli suomut niin kuin sisiliskoilla ja käärmeillä.

Mosasaurien käärmemäisiin piirteisiin kuului myös leuoiltaan äärimmäisen joustava kita, jonka ansiosta ne pystyivät nielemään kookkaita saaliseläimiä.

Tanskassa löydettiin vuonna 2004 Møns Klintistä mosasaurin hammas. Aluksi arveltiin, että se kuului Mosasaurus hoffmanni -lajille, jota koskevia löytöjä oli tehty monta.

Kun Stevns Klintistä löytyi toinen hammas vuonna 2019, asiaa ruvettiin tutkimaan perusteellisemmin. Vuonna 2021 tutkijat kertoivat, että hampaat kuuluivatkin lajille, jota ei ollut tiedetty esiintyneen Pohjolan merialueilla: jopa 16 metriä pitkälle Prognathodonille.

Interaktiinen grafiikka: Tutustu mosasauriin.

Mosasauri oli huippupeto, joka söi niin kaloja, krokotiileja, ammoniitteja kuin lajitovereitaankin.

Meteoriitti raivasi tilaa hirviöhaille

Kun Maahan törmäsi kosminen kappale 66 miljoonaa vuotta sitten, luonnossa alkoi mullistusten sarja.

Mantereilla matelijoiden valtakausi päättyi ja nisäkkäät vahvistivat asemiaan. Merissä taas valaat ja hait varmistivat paikkansa ekosysteemien huippupetoina kalaliskojen kadottua.

Hirviöitä syntyi kuitenkin entiseen tapaan.

Pohjolan merialueilla eli 3,5–23 miljoonaa vuotta sitten kaikkien aikojen kauhistuttavin hai: Megalodon.

Hai saattoi kasvaa 18 metriä pitkäksi ja 50 tonnia painavaksi. Selkäevä oli aikuisen ihmisen korkuinen. Hailla oli 3,4 metriä leveässä suussaan 276 sahalaitaista hammasta, joista pisimmät olivat 18-senttisiä.

Luultavasti Pohjolassa esiintyi jättiläishirviöitä myös Megalodonin jälkeen, mutta niitä ei ole vain vielä löydetty. Tähän mennessä tunnistettujen hirviöiden osuus on murto-osa satojen miljoonien vuosien aikana kehittyneistä eläimistä.

Voidaan siis odottaa, että Huippuvuorilta, Skånesta tai Tanskan rantakallioista pulpahtaa esiin kummallisia ennen tuntemattomia kolosseja.