Ovatko fossiililöydöt kivettymiä vai alkuperäisiä luita?
Mikä on fossiili? Miten muinaisten eläinten luurangon osat ovat säilyneet? Mitä muutoksia luissa on aikojen kuluessa tapahtunut?
Elävän yksilön luut ovat tukikudosta, jossa on vähän soluja ja paljon ns. soluväliainetta. Soluväliaine koostuu kollageenisäikeistä ja suoloista, ennen kaikkea kalsiumfosfaateista ja -karbonaatista. Kuoleman jälkeen alkaa hajoamisprosessi, joka etenee kuitenkin suhteellisen hitaasti.
Mineraalit korvaavat luiden alkuperäiset aineet
Yleensä kollageeni hajoaa melko nopeasti, kun taas soluväliaine säilyttää ominaisuutensa pitkään. Vielä vuosien päästä luu on periaatteessa samanlaista kuin yksilön eläessä, vaikka sen perusrakenteessa on tapahtunut jonkin verran muutoksia. Tietyissä oloissa luu voi fossiilistua eli kivettyä.
Tavallisesti kivettyminen tapahtuu niin, että luun huokosiin saostuu ympäristöstä eri mineraaleja, mm. silikaatteja ja karbonaatteja. Joskus luun soluväliaine korvautuu kokonaan uudella mineraaliaineksella. Jos prosessi etenee molekyyli molekyyliltä, luun alkuperäinen rakenne säilyy käytännössä mikroskooppisen tarkasti. Tällaisessa tapauksessa on kyse täydellisesti kivettyneestä luusta.
Soluvälineitta löytyy myös vanhoista luista
Äkkiseltään luulisi, että esimerkiksi kaikki löydetyt hirmuliskojen luut ovat kivettyneitä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kaivauksissa on tullut esiin luita, joiden alkuperäisestä soluväliaineesta on säilynyt huomattava osa. Näissäkin tapauksissa luiden pinta on kivettynyt kauttaaltaan ja alkuperäiset suolat ovat korvautuneet muilla melko syvälle.
Täydellisten kivettymien lisäksi fossiililla tarkoitetaan myös eri kerrostumissa säilyneiden eliöiden vaillinaisesti kivettyneitä kudoksia ja jälkiä, mm. onteloita, jotka ovat syntyneet itse eliön hajottua. Geologiset olot määräävät sen, miten pitkälle kivettymisprosessi etenee.
Tapaukset, joissa kudokset ovat muuttunet kuoleman jälkeen vain vähän, ovat hyvin harvinaisia.