Shutterstock
Dinosaurus Troodon

Kuinka älykkäitä dinosaurukset saattoivat olla?

Dinosaurukset hallitsivat luontoa 170 miljoonaa vuotta. Oliko niillä edellytykset nousta älyllisesti ihmisen tasolle?

Teoriassa dinosauruksilla oli mahdollisuudet kehittyä yhtä älykkäiksi kuin ihminen, mutta mikään ei viittaa siihen, että näin tapahtui.

Tunnettujen dinosaurusten joukossa ei ole ainoatakaan lajia, jolla aivot olisivat olleet suhteessa muuhun kehoon suuremmat kuin nykylinnuilla. Ei ole myöskään löydetty kulttuuria ilmentäviä jäännöksiä.

Nykykäsityksen mukaan älykkäimpiä dinosauruksia oli noin 50 kiloa painava petolisko Troodon.

Lajilla oli 20 kuutiosenttimetrin kokoiset aivot. Vertailukohdaksi sopivat 100-kiloinen strutsi, jonka aivojen tilavuus on 32 kuutiosenttimetriä, ja ihminen, jonka aivot voivat olla tilavuudeltaan noin 1 500 kuutiosenttimetriä.

Tutkimusten mukaan Troodon muistutti käyttäytymiseltään lintuja. Esimerkiksi se hautoi munia.

Todennäköisesti laji saalisti laumassa, ja sitä pidetään sosiaalisen älykkyyden osoituksena.

Älykkäimmät dinosaurukset voivat olla vielä löytämättä. Löytöjä on vähän, ja ne ovat usein puutteellisia. Siksi kuva eläimistä, jotka hallitsivat maapalloa noin 170 miljoonaa vuotta, on epätarkka.

Tutustu yhteen parhaiten säilyneistä fossiileista:

Video

Pieni määrä fossiileja valottaa kauan olemassa olleiden dinosaurusten monimuotoisuutta ja käyttäytymistä vaillinaisesti.

Dinosaurusten mahdollisesta kulttuuristakaan ei ole helppo löytää todisteita. Aineelliset jäljet saattavat hävitä muutamassa sadassa vuodessa, vaikka ne olisivat rautaa ja betonia. Vain harva aine kestää miljoonia vuosia niin kuin pronssi.