1. Hirmuliskot tanssivat ennen seksiä

Petodinosaurukset eivät olleet liian karskeja harrastaakseen reipasta esileikkiä.
Paleontologit ovat tutkineet Länsi-Coloradosta löytyneitä kivettyneitä raapimisjälkiä, ja heidä tutkimuksensa osoittaa, että kahdella jalalla liikkuvat petodinosaurukset, teropodit, heittäytyivät maata tärisyttävään paritanssiin ennen varsinaista lisääntymisaktia.
Raapimisjäljet muodostavat epäsäännöllisiä kuvioita, joissa kussakin voi erottaa 5–6 jalanjälkeä. Samantyyppisiä jälkiä tunnetaan hirmuliskojen jälkeen ilmestyneen eläinryhmän, lintujen, pariutumisrituaaleista. Tutkimusta johtaneen tutkijan mukaan hirmuliskot luultavasti pitivät lintujen tavoin ääntä soidintanssinsa aikana:
”Luuletteko, että hirmulisko olisi pysynyt parittelua edeltävässä kiihkossaan hiirenhiljaa?” Coloradon yliopiston professori Martin Lockley kysyi retorisesti The Guardian -lehden haastattelussa.
Tanssiviin teropodeihin kuuluivat muun muassa velociraptorit ja T. rexit, jotka elivät liitukaudella 85–80 miljoonaa ja 66–65 miljoonaa vuotta sitten.
2. Hirmuliskot parittelivat viemärisuolella

Yleisin teoria hirmuliskojen parittelutavasta perustuu siihen, että niillä oli todennäköisesti sukulaistensa lintujen ja krokotiilien tavoin hännän alla viemärisuolen aukko, jonka kautta ne sekä virtsasivat, ulostivat että ejakuloivat. Paritellessaan uros- ja naarasyksilöt painoivat viemärisuolen aukkonsa yhteen.
Samoin kuin joidenkin lintulajien koirailla myös hirmuliskouroksilla arvellaan olleen siitin, joka työntyi ulos viemärisuolesta, kun eläin hieroi sitä naaraan viemärisuolta vasten.
Toistaiseksi ei ole löydetty yhtään hirmuliskofossiilia, jossa olisi säilynyt sukuelimet, ja siksi viemärisuoliteoria, kuten monet muutkin paleontologian teoriat, on vielä vahvistamatta, vaikka moni seikka sitä tukeekin.
3. Velociraptor oli kalkkunan kokoinen

Jurassic Park -elokuvien kammottava peto ei ole todellisuudessa niin kammottava kuin on oletettu. Se oli vain 0,5 metriä korkea ja painoi 15 kiloa eli saman verran kuin kalkkuna.
Mongoliassa vuonna 2007 tehty löytö osoittaa, että velociraptorilla oli höyhenet.
Yhdessä suhteessa velociraptor oli kuitenkin nimensä veroinen. Latinan sana "veloc" tarkoittaa "nopeutta" ja "raptor" "sitä, joka ottaa kiinni”, ja hirmulisko saavuttikin 60 kilometrin tuntivauhdin ja otti saaliista kiinni 9 senttiä pitkillä kynsillään.
Se saalisti kuitenkin vain pieniä nisäkkäitä, matelijoita ja hyönteisiä.
LUE MYÖS: Voisiko hirmuliskoja herättää henkiin Jurassic Parkin tapaan?
4. Hirmuliskot eivät kuolleet sukupuuttoon

Tosiasiassa meidän ympärillämme lentelee jatkuvasti hirmuliskoja. Nykyajan linnut ovat nimittäin muinaisten jättien jälkeläisiä, ja ne luokitellaan yhä "hirmuliskoiksi".
Kehitys hirmuliskoista linnuiksi tapahtui miljoonien vuosien aikana: ensin eläimet nousivat kahdelle jalalle, sitten ilmaantuivat toivomus- eli hankaluu, höyhenet ja siivet. Nykyisin lintuja ja muinaisia hirmuliskoja yhdistää etenkin yksi asia: lantion muoto.
Hirmuliskoille kehittyi reiällinen lonkkamalja, jonka ansiosta ne pystyivät kulkemaan pystyasennossa, juoksemaan nopeammin ja olemaan pitempiä aikoja liikkeessä kuin samaan aikaan eläneet muut matelijat. Reiällinen lonkkamalja teki niistä hirmuliskoja – ja juuri sama anatominen piirre on ominainen nykyajan linnuille.