Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Hirmuliskojen etupiirijako Saharassa

Liitukaudella Sahara vilisi toinen toistaan suurempia peto­hirmuliskoja, lentoliskoja ja 12-metrisiä krokotiilejä. Kasvinsyöjät olivat vähemmistö. Nyt tiedetään, miten sujui petojen rauhanomainen rinnakkaiselo.

”Luita!” ”Luita!” Parin minuutin välein kuuluneet huudot olivat helpotus Nizar Ibrahimille. Yhdysvaltalaisen Detroit Mercy -yliopiston paleontologi oli retkikunnan johtaja, ja oli hänen ideansa, että Marokon kesähelteessä poistettiin paineilmaporalla kalliorinteestä 15 tonnia kiveä.

Idea perustui pelkkään aavistukseen. Kem Kemin kalliomuodostelmasta oli löydetty hirmuliskon pyrstönikama, ja Ibrahim oli varma, että kallion sisällä oli lisää luita. Kivestä tulikin esiin pyrstönikama toisensa jälkeen.

Forskere udgraver Spinosaurus

Nizar Ibrahim löysi Spinosauruksen pyrstönikamia Marokosta.

© Andreas Jacob/University of Detroit Mercy

Ne kuuluivat Spinosaurukselle, joka on yksi suurimmista koskaan eläneistä­petohirmuliskoista.

Jokaisessa nikamassa oli pitkä piikki. Ibrahim ei ollut uskoa silmiään, kun mitta osoitti niiden pituudeksi lähes 53 senttiä.

”Tiesimme heti, että olimme löytäneet jotakin ainutlaatuista. Minkään muun hirmuliskon pyrstö ei näytä siltä. Tajusin, että meillä oli käsissämme löytö, jollaisesta tutkijat uneksivat. Sen jälkeen oppikirjat pitää kirjoittaa uusiksi”, Ibrahim kertoo.

Kesällä 2018 tehty löytö panee uusiksi tiedot yhdestä maailmanhistorian kummallisimmista muinaisliskoista. Samalla se auttaa vastaamaan kysymykseen, joka on vaivannut paleontologeja jo yli sata vuotta.

© SHUTTERSTOCK

Saharan kolme jättiläistä

Kolme petohirmuliskoa, joista jokainen oli kuuluisaa Tyranno­saurus rexiä suurempi, hallitsi Egyptin ja Marokon välistä aluetta vajaat sata miljoonaa vuotta sitten. Liitukaudella Saharassa oli paitsi rutikuivaa aavikkoa myös tuhansia kilometrejä rantaviivaa ja jokisuistoja, missä eli valtavan kokoisia petokaloja, lentoliskoja ja krokotiilejä.

Kuusitoistametrinen Spinosaurus oli jopa hirmuliskoksi kookas ilmestys. Samassa ympäristössä sen kanssa eli kaksi muuta jättikokoista petohirmuliskolajia, joukko keskikokoisia hirmuliskoja, 12-metrisiä krokotiilejä, kuusi metriä pitkiä petokaloja ja valtavia petolintuja.

Missään muualla ei tiettävästi ole elänyt yhtä paljon petoeläimiä samassa ekosysteemissä.

Kem Kemin aluetta Saharassa onkin sanottu maailman vaarallisimmaksi paikaksi. Siitä lähtien, kun ensimmäiset fossiililöydöt paikalla tehtiin vuonna 1911, on ihmetelty, miten alueen eläimet ovat muinoin voineet elää yhdessä. Spinosauruksen pyrstönikama antaa vastauksen.

Aavikolta löytyi fossiiliaarre

Saharan muinaiseläimistön tutkimus alkoi vuonna 1911 Egyptistä, kun saksalainen paleontologi Ernst Stromer von Reichenbach lähti aavikolle etsimään muinaisten nisäkkäiden fossiileja.

Hänen päämääränsä oli Bahariyan keidas, joka sijaitsee 400 kilometriä Kairosta lounaaseen. Keidas on yli 2 000 neliökilometrin laajuinen vajoama, joka on tunnettu liitukautisista kivikerrostumistaan. Stromer ei löytänyt jälkiä nisäkkäistä, mutta hän löysi ison joukon tuntematto­mien muinaisnisäkkäiden fossiileja.

Stromer oli tutkija, joten hänen muistiinpanonsa olivat yksityiskohtaisia ja usein asiallisen kuivia. Tammikuun 18. päivänä 1911 hän kuitenkin hieman innostui.

”Olen ilmeisesti löytänyt ensimmäiset egyptiläiset hirmuliskot”, Stromer kirjoitti päiväkirjaansa. Hän oli löytänyt kolme muhkeaa – noin metrin pituista ja 15 senttiä paksua – luuta ja ison kynnen.

© Shutterstock & Oregon State University & Joshua B. Smith/University of Pennsylvania & Luigi Bignami/Prehistoric Minds & Museum of Natural History, Milan, & Andreas Jacob/University of Detroit Mercy

Hiekasta löytyi mennyt maailma

80 vuotta ensimmäisten fossiililöytöjen jälkeen Saharan liitukautinen loisto oli jo melkein unohtunut. Viime aikojen tutkimusten ansiosta Pohjois-Afrikka on kuitenkin taas kuuma puheenaihe tiedemaailmassa.

  • 1911: Stromer löysi ensimmäiset jäljet

    Saksalainen paleontologi Ernst Stromer kollegoineen löysi Egyptistä jäännöksiä liitukauden eläimistöstä, kuten Spinosauruksesta ja Carcharodontosauruksesta.

  • 1995: Jättiliskot paljastuivat luultuakin suuremmiksi

    Yhdysvaltalaispaleontologi Paul Sereno löysi Carcharodontosauruksen luita Marokosta. Ne osoittivat sen olleen isompi kuin kuuluisa Tyrannosaurus rex.

  • 1999: Uusia löytöjä vanhalta kaivaukselta

    Tutkijaryhmä aloitti kaivaukset Stromerin vanhalla kaivupaikalla Barahariyan keitaalla. Ryhmä löysi mm. 50-tonnisen Paralititan-kasvinsyöjäliskon jäännöksiä.

  • 2009: Jättiläisen pienet jalat yllättivät

    Nazir Ibrahim pääsi tutkimaan italialaisen museon fossiilikauppiaalta ostamaa Spinosauruksen luurankoa. Hirmuliskon takaraajat osoittautuvat yllättävän lyhyiksi.

  • 2018: Ruumis ja pyrstö pääsivät yhteen

    Vuonna 2013 Nizar Ibrahim sai selville, mistä Spinosauruksen takaraajat oli löydetty. Vuonna 2018 hänen retkikuntansa onnistui kaivamaan esiin liskon pyrstön.

Löydöt olivat niin massiivisia, että Stromer ei pystynyt kaivamaan niitä esiin kotiin Müncheniin vietäviksi. Niinpä hän valtuutti ystävänsä Richard Markgrafin jatkamaan kaivauksia. Tämä lähettikin seuraavina vuosina laatikkokaupalla fossiileja Stromerille.

Stromer sai muun muassa pitkulaisen leukaluun, jossa oli isot tappimaiset hampaat, ja joukon epätavallisen muotoisia selkänikamia, joissa töröttivät melkein 1,5 metriä pitkät luupiikit. Stromer antoi hirmuliskolle, jolle luut olivat kuuluneet, nimen Spinosaurus eli piikkilisko.

Spinosaurus havde enormt sejl på ryggen

Spinosauruksen selkänikamat muodostivat ilmeisesti suuren purjeen. Tutkijat uskovat, että lisko haihdutti lämpöä purjeen avulla tai se yritti tehdä sillä vaikutuksen lajitovereihin. Kuvan nikamat ovat kopioita alkuperäisistä.

© Ryan Somma

Stromerin onni jäi kuitenkin lyhyeksi. Vuonna 1914 syttyi ensimmäinen maailmansota ja 12 laatikollista luufossiileja jäi jumiin Kairoon. Stromer itse joutui asepalvelukseen, ja vuonna 1916 Markgraf kuoli tuntemattomaan sairauteen. Todennäköisesti kyseessä oli malaria.

Lopulta epäonni taukosi hetkeksi. Vuonna 1922 Stromer sai vihdoin 12 fossiililaatikkoaan Kairosta. Tosin niitä oli käsitelty niin kovakouraisesti, että luut olivat menneet palasiksi. Stromer kuitenkin kokosi kärsivällisesti palaset yhteen.

Muutamassa vuodessa hänelle hahmottui kuva Saharan 100 miljoonan vuoden takaisesta ekosysteemistä, jossa hirmuliskot, krokotiilit ja kalat elivät rinta rinnan.

© Shutterstock

Liitukauden Sahara vilisi petoja

Tyrannosaurus rexin kotiseudut liitukauden Pohjois-Amerikassa olivat rauhan tyyssija verrattuna Saharaan. Siellä vilisi petoliskoja niin maassa ja vedessä kuin ilmassakin. Pohjois-Afrikan petohirmuliskot olivat maailman suurimpia.

  • Lentoliskot saalistivat ilmasta

    Saharan jokisuistojen yllä liihotti mittavia lentoliskoja. Seitsemän lajin siipien kärkiväli ylsi 3–5 metriin. Pienimmätkin niistä olivat siis yhtä isoja kuin suurin nykylintu jättiläisalbatrossi. Ainakin yhden lentolistolajin siivenkärkien väli oli 6 metriä. Lentoliskot söivät todennäköisesti enimmäkseen kalaa.

  • Kolme jättiläistä eli rinta rinnan

    Saharan kolme suurinta petohirmuliskolajia kuuluvat petoliskojen isoimpaan kymmenykseen. Spinosaurus kasvoi 16-metriseksi ja Carcharodontosaurus 13,5-metriseksi. Ne olivat siis isompia kuin kuuluisa T. rex. Kolmas saharalaishirmulisko, Bahariasaurus, oli hieman pienempi kuin T. rex.

  • Kalat kasvoivat auton kokoiseksi

    Liitukaudella Saharassa oli jokia ja niissä petokaloja, joista monet kasvoivat henkilöauton kokoiseksi. Yksi suurimmista oli Onchopristis, joka kaksimetrinen sahamainen kuononsa mukaan luettuna oli kuusi metriä pitkä. Sillä oli naapureinaan krokotiilejä, joista ainakin kaksi lajia kasvoi 10–12-metrin pituisiksi.

Stromerin löydöistä eniten huomiota herättivät kolme suurta hirmuliskolajia: Spinosaurus, Carcharodontosaurus ja Bahariasaurus. Ne kaikki olivat yli 10-metrisiä ja siten suurimpia tunnettuja muinaisliskoja.

Niiden luut pantiin näytteille Alte Akademien museoon Münchenissä. Varsinkin Spinosauruksesta tuli pienoinen vetonaula. Samalla luut kuitenkin antoivat tutkijoille harmaita hiuksia. Kaikki kolme petoliskolajia näyttivät eläneen ympäristössä, jossa niiden naapureina oli valtavia krokotiilejä ja petokaloja mutta ei oikeastaan yhtään kasvinsyöjälajia.

Tavallisesti ekosysteemissä kasvinsyöjät eli petojen saaliseläimet ovat enemmistönä. Liitukauden Saharassa asetelma oli päinvastainen. Asetelmalle ei keksitty selitystä, ja se saikin tutkijapiireissä nimityksen Stromerin arvoitus.

Spinosaurus levede i vandet

Muinaisen Saharan joet olivat tulvillaan suuria kaloja ja matelijoita. Kuvan keskellä on Spinosaurus.

© Joschua Knüppe

Pommitus tuhosi fossiilit

Juuri kun Ernst Stromerin tieteellinen ura oli lähdössä nousuun, onni kääntyi taas. Natsit tulivat valtaan Saksassa, ja toinen maailmansota syttyi.

Stromer yritti ylipuhua Alte Akademien museon johtajan siirtämään fossiilit turvaan kaupungin ulkopuolelle, mutta johtaja oli kiivas natsi ja kieltäytyi tunnustamasta, että liittoutuneet voisivat päästä pommittamaan Müncheniä.

Huhtikuun 24. päivänä 1944 Britannian ilmavoimat teki 200 pommikoneen voimin iskun Müncheniin. Pommitus tuhosi ison osan kaupungista. Seuraavana aamuna Stromer sai todeta, että Alte Akademien museo oli raunioina ja hänen hirmuliskofossiilinsa olivat tuhoutuneet sen mukana.

Allierede bombede Spinosaurus

Noin 50 prosenttia Münchenistä tuhoutui liittoutuneiden pommituksissa.

© Shutterstock

Sodan jälkeen Stromer toimi paikallisten paleontologisten tutkimusten parissa Saksassa. Hänen Egyptin-löytönsä jäivät vähitellen unohduksiin. Hän ei saanut ratkaistua nimikkoarvoitustaan ja kuoli 81-vuotiaana saamatta varsinaisesti tunnustusta tieteellisistä saavutuksistaan.

Stromerin kuoleman jälkeen myös Saharan menneisyyden tutkiminen näytti unohtuvan. Vasta 1990-luvulla paleontologit alkoivat taas kiinnostua Pohjois-Afrikan fossiileista.

Tutkimus tuottikin pian taas tulosta, Niin Egyptistä kuin Marokostakin löydettiin huomattavia fossiiliesiintymiä.

Tutkijat löysivät 1,7 metriä pitkän olkaluun Bahariyan keitaalta Egyptistä. Luu kuuluu pitkäkaulaiselle Paralititan-dinosaurukselle.

© Joshua B. Smith/University of Pennsylvania.

Pieni pettymys oli kuitenkin se, että Stromerin jättiläisestä eli Spinosauruksesta löydettiin vain pieniä luunkappaleita. Laji tunnettiin edelleen vain Stromerin muistiinpanoista ja piirustuksista, jotka onneksi olivat tarkkoja.

Jotakin osviittaa saatiin Spinosauruksen sukulaislajien jäännöksistä, joita löytyi muualta maailmasta, mutta yksikään sukulaislajeista ei ollut yhtä näyttävä kuin Spinosaurus.

Pyrstö johdatti ratkaisun äärelle

Nizar Ibrahimilla on ollut Saharassa enemmän onnea kuin hänen edeltäjillään 1900-luvulla. Vaikka hänen retkikuntansa vuosina 2018 ja 2019 saivat kokea rankkasateita, maanvyörymiä, käärmeitä ja skorpioneja, Spinosauruksen jäännösten löytö kuittasi vastoinkäymiset.

Kaikkiaan Kem Kemistä kaivettiin esiin 30 nikamaa eli 80 prosenttia Spinosauruksen pyrstöstä.

Kaiken lisäksi pyrstöön ilmeisesti kuuluu pari jalkoja, jotka paikallinen fossiilienkeräilijä löysi 12 vuotta sitten parin metrin päästä pyrstön löytöpaikasta.

Yhdessä niistä muodostuu suurin yhtenäinen Spinosauruksen luuranko, joka on nähty sen jälkeen, kun Richard Markgraf kaivoi esiin ensimmäiset Spinosauruksen selkänikamat Egyptissä vuonna 1912.

”Se on vielä hurjempi otus kuin Stromer osasi edes kuvitella”, Ibrahim kertoo.

Forskere finder Spinosaurus hale

Spinosauruksen pyrstönikamien ulokkeet antoivat pyrstölle melamaisen muodon.

© University of Detroit Mercy

Kun Ibrahim tutki Spinosauruksen takaraajat vuonna 2014, hän kiinnitti huomiota niiden lyhyyteen. Ne olivat petohirmuliskolle poikkeuksellisen pienet. Hän päätteli, että Spinosaurus oli liikkunut kuivalla maalla kömpelösti. Monet muut tutkijat eivät olleet vakuuttuneita Ibrahimin päätelmästä.

Nyt löydetty pyrstö näyttää kuitenkin vahvistavan Ibrahimin teorian. Pyrstönikamien ulokkeet viittaavat siihen, että Spinosaurus on käyttänyt pyrstöään ikään kuin melana.

Pienoismallilla tehtyjen kokeiden mukaan Spinosauruksen pyrstö antoi vedessä kahdeksan kertaa niin hyvän nosteen kuin tavallisen petoliskon pyrstö ja melkein yhtä hyvän kuin krokotiilin tai pyrstösammakon.

”Tämä on ensimmäinen tunnettu tapaus, jossa hirmulisko on sopeutunut elämään vedessä. Se taas mahdollistaa hirmuliskoille aivan uusia asemia elinympäristönsä ekosysteemissä.”

Ibrahim uskookin nyt löytäneensä ratkaisun Stromerin arvoitukseen.

Videon on tehnyt Julian Johnson-Mortimer.

Pedot elivät sovussa

Nizar Ibrahim on laatinut yhdessä yhdysvaltalaisten, brittiläisten, marokkolaisten ja ranskalaisten kollegojensa kanssa kuvauksen ekosysteemeistä liitukauden Saharassa.

Se on tähän asti perusteellisin tutkimus aiheesta ja perustuu kaivauksiin Marokossa ja muualla Pohjois-Afrikassa. Kuvaus myös tukee Stromerin päätelmiä. Vaikka niiden jälkeen Saharasta on löydetty myös kasvinsyöjien fossiileja, Stromer oli oikeilla jäljillä.

Enemmistö alueen eläimistä oli petoja. Stromerin löytämät kolme jättiläishirmuliskolajia elivät myös Marokossa, missä niillä oli vielä seuranaan 9-metrinen Abelisaurus ja pienempiä Jurassic Parkista tutun Velociraptorin sukuisia petoliskoja.

VIDEO: Kuuntele, miten Nizar Ibrahim löysi Spinosauruksen uudelleen

Liitukauden Marokkoa onkin hyvällä syyllä kuvailtu maailmanhistorian vaarallisimmaksi paikaksi.

Pedot elivät ympäristössä, missä maa oli kuivaa ja karua ja missä ei juuri ollut saalis­eläimiä. Silti pedot jollakin tavalla onnistuivat hankkimaan ruokaa joutumatta kilpailemaan keskenään.

Yhtälö vaikuttaa hankalalta, mutta Ibrahim kollegoineen on löytänyt järkeenkäyvän selityksen.

Ensinnäkin alueen eläinten ravintoketjun perusta oli vesistöissä. 85 prosenttia Marokosta löydetyistä fossiileista on peräisin eläimistä, jotka elivät joissa tai rannikolla. Stromerin arvoituksen ratkaisu on kuitenkin ravintoketjun yläpäässä.

3 vastausta arvoitukseen

Liitukauden Saharan ekosysteemi oli sata vuotta tutkijoille niin kova pähkinä, että se sai nimen Stromerin arvoitus. Tutkijat eivät voineet selittää, miten alueella pystyi elämään rinnakkain iso joukko valtavia petoliskoja. Muualla ravintoketjun huipulla oli vain yksi tai kaksi petoa. Uuden tutkimuksen valossa arvoituksen ratkaisu näyttää olevan kolmiosainen.

Spinosauruksen pyrstö osoittaa, että toisin kuin muut alueen petohirmuliskot se saalisti vedessä. Siksi sen ei tarvinnut kilpailla jättikokoisten naapuriensa kanssa.

Toinen sen naapureista, Carcharodontosaurus, sen sijaan oli erikoistunut saalistamaan kuivan maan kasvinsyöjiä. Abelisaurus puolestaan todennäköisesti söi mieluiten raatoja. Stromerin arvoituksen ratkaisu on siis petoliskojen keskinäinen etupiirijako.

Ibrahimin tehtävä ei ole kuitenkaan vielä valmis. Yksi tärkeä osa on yhä hukassa: Spinosauruksen eturaajat. Ibrahim uskoo kuitenkin tietävänsä, mistä etsiä.

”Jos olen oikeassa, ne ovat vähän hankalassa paikassa. Niiden tieltä pitää ensin saada pois 20 tonnia kalliota…”

Lue myös:

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota