Giganotosaurus

Giganotosaurus hallitsi ennen T. rexiä

Kun Giganotosaurus löydettiin vuonna 1995, T. rexistä tehtiin sen alamainen. Sittemmin asetelma on muuttunut.

Kun Giganotosaurus löydettiin vuonna 1995, T. rexistä tehtiin sen alamainen. Sittemmin asetelma on muuttunut.

Shutterstock

Muinainen petolisko Giganotosaurus on Jurassic World: Dominion -elokuvan keskeisiä hahmoja.

Pengoimme valtavaa huippusaalistajaa koskevia tutkimuksia, jotta voimme vastata katsojia mahdollisesti askarruttaviin kysymyksiin.

Kuinka iso Giganotosaurus oli?

Vuonna 1995 löytyi vahva ehdokas Tyrannosaurus rexiä suuremmaksi petodinosaurukseksi. Silloin Argentiinassa kaivettiin esiin Giganotosauruksen jäännökset.

Osa tutkijoista asettui heti kannattamaan oletusta, että Giganotosaurus oli T. rexiä isompi. Nykyään vallalla olevan käsityksen mukaan Giganotosaurus olikin noin 13 metriä pitkänä puolisen metriä pitempi kuin T. rex.

Giganotosauruksen asema hirmuliskojen kuninkaana on kuitenkin kyseenalaistettu – kahdesta syystä.

Giganotosaurus kokonaan

Giganotosaurus oli kiistatta suurimpia petoliskoja – mutta se ei ollut kaikkein suurin.

© Shutterstock

Ensinnäkin on selvinnyt, että petolisko Spinosaurus oli mitä ilmeisimmin ainakin 15 metriä pitkä. Se oli siis selvästi kookkaampi kuin Giganotosaurus.

Toiseksi monet tutkijat katsovat, että eläimen paino ilmaisee koon pituutta paremmin. Giganotosaurus ei ollut kaikkien aikojen painavin petolisko.

Tähän mennessä löydetyistä Giganotosaurusten luurangoista täydellisin kuului yksilölle, joka painoi kuudesta seitsemään tonnia.

Toinen yksilö, joka tunnetaan ainoastaan alaleuan kärjestä, saattoi olla vielä painavampi – ehkä jopa vähän yli kahdeksantonninen.

Vertailukohdaksi sopivalla Spinosauruksella oli tuskin enempää painoa kuin 7,5 tonnia. Painavimmat T. rexit olivat sen sijaan noin yhdeksäntonnisia. Siksi lajia voidaan perustellusti väittää kaikkien aikojen suurimmaksi petodinosaurukseksi.

Oliko Giganotosaurus isompi kuin T. rex?

Giganotosaurus oli pitempi mutta kevytrakenteisempi kuin T. rex.

Käsitys Giganotosauruksen ominaisuuksista perustuu lähinnä kahden yksilön jäännöksiin. Kuva T. rexistä on sitä vastoin muodostettu yli 40 yksilön fossiileista. On hyvinkin mahdollista, että uudet löydöt aiheuttavat muutoksia mittoihin.

Pisimmät yksilöt

  • Giganotosaurus: 13,2 metriä
  • Tyrannosaurus: 12,4 metriä

Kookkaimmat kallot:

  • Giganotosaurus: 1,6 metriä
  • Tyrannosaurus: 1,5 metriä

Painavimmat yksilöt:

  • Giganotosaurus: 8,2 tonnia
  • Tyrannosaurus: 8,9 tonnia
Giganotosaurus ja T.rex verrattuna ihmiseen

Tyrannosaurus rex (ylhäällä) ja Giganotosaurus (alhaalla) verrattuna ihmiseen.

© Hendrickx, C, Hartman, S.A, Mateus, O. 2015

Miltä Giganotosaurus näytti?

Giganotosaurus muistutti suuresti T. rexiä. Kumpikin kulki kahdella jalalla, ja kummallakin oli pitkä, vahva häntä, iso pää ja suu täynnä teräviä hampaita.

Yhtäläisyyksistä huolimatta lajit eivät olleet lähisukulaisia. Ja tarkempi tutkimus osoittaa ne melko erilaisiksi.

Giganotosaurus ei ollut niin voimakasrakenteinen kuin T. rex. Giganotosauruksen veitsenterämäiset hampaat sopivat paremmin lihan leikkaamiseen kuin T. rexin banaaninmuotoiset hampaat.

Giganotosauruksen eturaajat ("kädet") olivat vähän pitemmät kuin T. rexin. Giganotosauruksella oli niissä kolme kynttä ja T. rexillä kaksi.

Giganotosaurus maastossa

T. rex ei ollut läheistä sukua Giganotosaurukselle. Kumpikin laji oli kehittynyt erillään huomattavasti pienemmistä esivanhemmista.

© Shutterstock

Vastaako Jurassic Worldin Giganotosaurus tutkimustietoa?

Katsojia voi kiinnostaa, esittääkö Jurassic World: Dominion -elokuva Giganotosauruksen totuudenmukaisesti, vaikka kyse onkin fiktiosta.

Lyhyessä esittelyfilmissä nähdään Giganotosauruksen ja T. rexin käyvän toistensa kimppuun.

Kohtaus perustuu mielikuvitukseen, sillä lajit elivät eri aikoina ja eri paikoissa. T. rexejä oli Pohjois-Amerikassa miljoonia vuosia myöhemmin kuin Giganotosauruksia oli ollut Etelä-Amerikassa.

VIDEO: Esimakua Jurassic World: Dominion -elokuvasta

Elokuvan Giganotosaurus-hahmoa luotaessa on otettu selvästi huomioon kaikki tiedot lajin fyysisistä ominaisuuksista, mutta kolmen piirteen osalta toteutus ei vastaa niitä. Etenkin kallossa on otettu vapauksia.

Esimerkiksi hahmon päälaessa on kaksi isoa vinoa luuharjannetta. Todellisuudessa kookkaalla dinosauruksella oli samoissa kohdissa paljon huomaamattomammat ulkonemat.

Lisäksi hahmon selässä törröttävät kookkaat piikit. Vaikka joillakin dinosauruksilla oli selässä ja hännässä piikkejä, Giganotosauruksella niitä ei tiedetä olleen.

Giganotosaurus-luuranko

Vertaa kuvassa näkyvän aidon Giganotosauruksen päätä videossa esiintyvän Jurassic World -elokuvan hahmon päähän. Erot ovat selviä.

© Shutterstock

Missä Giganotosauruksia oli?

Giganotosauruksia eli Argentiinan alueella noin 98 miljoonaa vuotta sitten.

Tuolloin Etelä- ja Pohjois-Amerikka eivät muodostaneet paria, vaan Etelä-Amerikka oli lähellä Afrikkaa, josta se oli irronnut 40 miljoonaa vuotta aiemmin.

Siksi niin ikään hyvin kookkaat eteläamerikkalainen Mapusaurus ja afrikkalainen Carcharodontosaurus olivat läheistä sukua Giganotosaurukselle.

Giganotosauruksella oli kuitenkin kaukaisempia sukulaisia Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa.

Giganotosaurus kuului Carcharodontosauridae-heimoon, jonka oletetaan hävinneen 90 miljoonaa vuotta sitten todennäköisesti ilmastonmuutoksen tai merenpinnan nousemisen seurauksena.

Heimon lajit olivat lihansyöjiä, joten niiden sukupuutto avasi uusia ekolokeroita tyrannosaureiksi kutsutuille petodinosauruksille, jotka olivat olleet siihen asti pieniä. T. rexistä tuli tämän ryhmän suurin laji.

Giganotosauruksia oli Etelä-Amerikassa

Giganotosaurus-löydöt on tehty Pohjois-Argentiinassa (punainen piste). Laji oli olemassa vajaat 100 miljoonaa vuotta sitten, jolloin Etelä-Amerikka sijaitsi vielä lähellä Afrikkaa.

© Shutterstock

Mitä Giganotosaurus söi?

Giganotosauruksella oli veitsenterää muistuttavat sahalaitaiset hampaat. Ne paljastavat lajin pedoksi, joka leikkasi tehokkaasti lihaa.

Suosituimpia saaliseläimiä olivat ne pitkäkaulaiset sauropodit, joita esiintyi eniten Giganotosauruksen elinalueella.

Valtaosa tutkijoista uskoo, että Giganotosaurukset saalistivat mieluiten nuoria yksilöitä. Täysikasvuiset sauropodit saattoivat painaa kymmeniä tonneja, joten niitä oli vaikea tappaa.

On tosin myös esitetty, että Giganotosaurukset saalistivat laumassa kookkaita sauropodeja, mutta tämä oletus on vielä hataralla pohjalla.

pitkäkaulaisia dinosauruksia

Giganotosaurus saalisti pitkäkaulaisia dinosauruksia, sauropodeja. Peto suosi ilmeisesti nuoria yksilöitä.

© Shutterstock

Kukistaisiko Giganotosaurus T. rexin kaksinkamppailussa?

Giganotosaurus ja T. rex ovat olleet kaikkien aikojen suurimmat maapedot. Niiden yhteenotto olisi varmasti karmeaa katsottavaa.

Koska lajit olivat olemassa eri aikaan ja elivät eri paikoissa, ne eivät voineet koskaan törmätä toisiinsa.

T. rex ja Giganotosaurus

T. rex (vasemmalla) ja Giganotosaurus (oikealla) kilpailevat kaikkien aikojen suurimman maapedon tittelistä. Ne eivät kuitenkaan kohdanneet koskaan luonnossa.

© Shutterstock

Giganotosauruksen ja T. rexin välinen voimainmittely on kuitenkin hauska ajatusleikki.

Kummallakin lajilla on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Nämä seikat voisivat vaikuttaa kamppailun kulkuun:

Giganotosaurus:

  • Pitempi kuin T. rex.
  • Kookkaampi kallo kuin T. rexillä.
  • Terävämmät ja tehokkaammin lihaa leikkaavat hampaat kuin T. rexillä.
  • Eturaajat ilmeisesti hyödyllisemmät kamppailussa kuin T. rexillä.

Tyrannosaurus rex:

  • Voimakasrakenteisempi ja painavampi kuin Giganotosaurus.
  • Noin kolme kertaa niin suuri puruvoima kuin Giganotosauruksella.
  • Kallo ja hampaat sopivat luiden murskaamiseen.
  • Eteenpäin suuntautuvat silmät, joten syvyysnäkö parempi kuin Giganotosauruksella.
  • Selvästi nopeampi kääntymään kuin Giganotosaurus.
  • Suuremmat aivot kuin Giganotosauruksella.

Melko varmasti T. rex pääsisi ennen pitkää niskan päälle.

Vaikka T. rex oli vankkaa tekoa, se pystyi rivakoihin liikkeisiin. Lisäksi se puri hyvin suurella voimalla. Myös kookkaat aivot puoltavat oletusta, että T. rex selviäisi taistelusta Giganotosaurusta vastaan voittajana.

Jutun lähteet: