Claus Lunau & Shutterstock
T. rex talloo vaa’an palasiksi

Dinosaurus painoi oletettua vähemmän

Miten saadaan selville, paljonko dinosaurukset painoivat, kun niitä ei enää saada vaa’alle?

Kun tutkijat laskevat dinosauruksen painoa, he käyttävät apuna tietokonemallia, joka rekonstruoi dinosauruksen koko luurangon säilyneiden osien perusteella.

Mallin pohjalta tutkijat laskevat lihasten, rasvan ja ihon painon.

Dinosaurukset olivat uskottua hoikempia

Nykyeläinten tutkimusten perusteella voidaan sanoa, että eläimet ovat yleensä noin 20 prosenttia painavampia kuin niiden luurangolle sopiva minimipaino.

Tutkijat lisäävät painoon 20 prosenttia, kun he ovat tietokonemallin avulla ensin peittäneet dinosauruksen luurangon lihaksilla, rasvalla ja iholla.

Luvut osoittavat, että dinosaurukset olivat paljon luultua hoikempia.

Laskentatapa paljasti esimerkiksi, että ison Brachiosaurus altithorax -kasvinsyöjäliskon paino oli arvioitu yläkanttiin. Ennen sen uskottiin painaneen 34 tonnia, nykyarvio on 23 tonnia.

Rekonstruktiomenetelmän sijaan tutkijat saattavat myös syöttää nykyeläinten perusteella laadittuun laskukaavaan esimerkiksi reisiluun ympärysmitan, minkä jälkeen kaava tuottaa tulokseksi arvioidun painon.

Eri menetelmillä voidaan kuitenkin saada hyvin erilaisia tuloksia. Esimerkiksi Dreadnoughtus-jättidinosaurus painoi rekonstruktiomenetelmän mukaan 27–38 tonnia, kun taas reisiluun mittausmenetelmällä jättiläisen painoksi saatiin 44–74 tonnia.