Dinosaurus hurmasi värikkäillä höyhenilllään
Tutkijaryhmän onnistui rekonstruoida 160 miljoonaa vuotta sitten kuolleen dinosauruksen värit. Heillä on myös teoria siitä, miksi otus oli niin värikäs.

Kiinalaisen viljelijän löytämän fossiilin uudet tutkimukset paljastivat ennen tuntemattomia puolia hirmuliskosta – tai ehkä pikemminkin sen höyhenpeitteestä.
Vuonna 2014 Liaoningin paleontologiseen museoon päätyneen kivettymän iäksi on sittemmin määritetty 161 miljoonaa vuotta.
Värit paljastuivat pienistä jyväsistä
Fossiili on niin laadukas, että siitä voitiin analysoida dinosauruksen höyhenpeite värejä myöten tutkimalla pyyhkäisyelektronimikroskoopilla pieniä melanosomeiksi eli pigmenttijyväsiksi kutsuttuja rakenteita.
Vaikka itse väriaine on hävinnyt jo kauan sitten, melanosomit antavat yhä tietoa väreistä. Niiden muoto nimittäin paljastaa valon heijastumistavan ja samalla höyhenen värin.
Analyysissä löydettiin muun muassa ohukaista muistuttavia melanosomeja, joita esiintyy esimerkiksi nykyisillä kolibreilla.
Kun pigmenttijyvästen muodot oli kartoitettu kauttaaltaan, tutkijat saattoivat esittää, millainen höyhenpeite liskolla oli.