1: Lohikäärmeenluut kiehtoivat kiinalaisia
Myyttisten lohikäärmeiden kuvauksia alettiin tehdä Kiinassa viimeistään Shang-dynastian aikana (1600–1046 eaa.) Uskomuksia vahvistivat Kiinasta vanhalla ajalla ja keskiajalla löydetyt fossiilit, jotka kuuluivat sukupuuttoon kuolleille eläinlajeille.
Esimerkiksi historioistija Chang Qu väitti vuoden 350 tienoilla, että nykyisen Sichuanin maakunnan alueella oli paljon lohikäärmeiden luita.
”Lohikäärmeiden kerrotaan lentäneen vuorilta, mutta kun ne huomasivat, että taivaan portit olivat kiinni, ne eivät päässeet sisään. Siksi ne kaikki putosivat kuolleena ja vajosivat maahan. Tästä syystä lohikäärmeiden luita voidaan kaivaa esiin”, selitti Chang Qu.
Kiinalaiset dokumentoivat löytöjä. Esimerkiksi vuonna 1505 valmistunut keisarille omistettu luonnontieteellinen teos Bencao Pinhui Jingyao esitteli niitä kuvin.
2: Presidentti kaipasi eläviä fossiileja
Yhdysvaltojen kolmas presidentti Thomas Jefferson (1743–1826) keräsi kivettymiä. Hän oli erityisen kiinnostunut mastodonteista, jotka olivat yli 11 000 sitten sukupuuttoon kuolleita pleistoseenikauden norsueläimiä.
Tutkimusmatkailijat Meriwether Lewis ja William Clark esittelivät Jeffersonille Yhdysvaltojen länsiosissa tekemiään löytöjä.
Tutkimukset paljastivat muun muassa, että amerikkalaiset mastodontit olivat erilaisia kuin Euroopan norsueläimet. Jefferson oli kuitenkin toivonut, että tutkijat löytäisivät eläviä esimerkkejä hänen keräämiensä fossiilien edustamista lajeista.
Jefferson ei uskonut tuolloin vielä kiistanalaiseen teoriaan lajien kuolemisesta sukupuuttoon. Hänen silloisen käsityksensä mukaan eläinten häviäminen järkyttäisi luonnon järjestystä. Myöhemmin Jefferson hyväksyi ajatuksen – ehkä siksi, että etsinnöistä huolimatta eläviä mastodontteja ei löydetty.
3: Jättiläislisko Megalosaurus johti joukkoa
Varhaisiin lihansyöjädinosauruksiin kuuluneet Megalosaurukset elivät noin 168–166 miljoonaa vuotta sitten. Se oli ensimmäinen – 1820-luvun alussa – nimetty dinosaurussuku. Nimi muodostettin kreikan suurta ja liskoa tarkoittavista sanoista. Suvun ainoa tunnettu edustaja, Megalosaurus bucklandii, oli myös ensimmäinen kirjallisuudessa kuvattu dinosauruslaji.
Englantilaisessa Oxfordin yliopistossa kemian professorina toimineen Robert Plotin vuonna 1677 julkaisemassa The Natural History of Oxford-shire -teoksessa on piirros, joka esittää Megalosauruksen reisiluuta.
Plot päätteli aivan oikein, että fossiili kuului hyvin kookkaalle eläimelle. Koska näin isoja eläimiä ei elänyt Englannissa, hän oletti kivettymän olevan peräisin roomalaisesta sotanorsusta tai ihmismäisestä jättiläisestä.
Vaikka Megalosaurus-suku nimettiin ensimmäisenä, kuva siitä on hyvin epätarkka, koska löytöjä on tehty niin vähän.
4: Uraauurtavaa työtä tehnyttä naista syrjittiin
Mary Anning auttoi pienestä pitäen isäänsä fossiilietsinnöissä Englannin lounaisrannikolla sijaitsevan Dorsetin kalkkikivirannoilla.
Kun isä kuoli vuonna 1810, tuolloin 11-vuotias tytär jatkoi yhteistä harrastusta. Mary teki vuosien varrella monta merkittävää löytöä.
Mary Anningin ansiosta opittiin vuonna 1811 tuntemaan Ichthyosaurus. Se kuului tuolloin tuntemattomiin kalaliskoihin, joita eli maailman merissä mesotsooisella maailmankaudella vielä 65 miljoonaa vuotta sitten.
Mary Anning löysi myös ensimmäisen Plesiosaurin eli joutsenliskon fossiilin.
Mary Anning ei saanut tunnustusta elinaikanaan. Paleontologiaa harjoittaneet miehet suhtautuivat häneen vähättelevästi, eikä häntä hyväksytty Lontoon geologiseen tiedeseuraan. Se alkoi ottaa naisia jäseneksi vasta keväällä 1919.
Myöhemmin ymmärrettiin, että Mary Anning edisti palentologian kehitystä merkittävästi. Hänen muistokseen lyötiin juhlaraha vuonna 2021.
5: Dinosaurus sai väärän pään
Charles Marsh löysi vuonna 1877 pitkäkaulaisen ja -häntäisen kasvinsyöjädinosauruksen jäännökset. Hän nimesi löytönsä Apatosaurukseksi. Koska kokonaisuudesta puuttui kallo, hän ei saanut selville, miltä laji näytti.
Marsh halusi kuitenkin esitellä eläimen täydellisenä. Siksi hän liitti kaulaan vuonna 1883 toisen dinosauruksen pään. Kallo kuului Camarasaurukselle, jonka Marsh oletti muistuttaneen Apatosaurusta.
Vaihdos tuli yleiseen tietoon jo 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa, mutta Marshin ratkaisu sai osakseen ymmärtämystä. Esimerkiksi New Yorkissa toimivassa Amerikan luonnontieteellisessä museossa oli pitkään esillä väärällä päällä varustettu Apatosaurus-rekonstruktio.
Museo korjasi virheen vasta 1979. Sen jälkeen siellä on voinut tutustua oikeanlaiseen Apatosaurukseen.
”Paleontologiassa käsitykset asioista hämärtyvät ylettömästi tiedon lisääntyessä.” Alfred Romer, selkärankaisten evoluution tutkija