James Webb -avaruusteleskoopin herkkyys on satakertainen sen edeltäjään Hubbleen verrattuna, ja siksi se näkee universumin ensimmäisiin kuuluvien tähtien ja galaksien valon.
Teleskooppeja ei ole rakennettu samojen aallonpituuksien tarkkailuun: Hubble keskittyy näkyvään valoon – siihen, jonka näemme paljain silmin – kun taas Webbin tarkoitus on vastaanottaa infrapunavaloa.
Webbin tehtävä perustuu siihen, että varhaisten galaksien ja tähtien valon aallonpituudet ovat venyneet valon kuljettua 13 miljardia vuotta meitä kohti. Siten aallonpituudet ovat siirtyneet sähkömagneettisen spektrin näkyvästä osasta infrapunaiseen osaan. Ilmiötä kutsutaan punasiirtymäksi.
Webbin ainoa huono puoli on se, että kaiken täytyy toimia täydellisesti laukaisuhetkellä.
Koska teleskooppi sijoitetaan peräti 1,5 miljoonan kilometrin päähän Maasta Lagrangen pisteeseen L2, sitä ei voida käydä korjaamassa ja päivittämässä niin kuin Hubblea.