Shutterstock

Tutustu Otavan kuusitähtijärjestelmään

Koko maaliskuu 2022: Yhteen Otavan tähdistä kätkeytyy yllättävä salaisuus – ja tänä iltana voit nähdä sen omin silmin.

Kuuden tähden järjestelmä

Ensi silmäyksellä Mizar muistuttaa muita Otavan tähtiä, mutta kun sitä tutkitaan tarkemmin, sen vierestä erottuu toinen tähti – Alcor.

Mizarin ja Alcorin välimatka on ainostaan noin yksi valovuosi, ja tähdet kiertävät hitaasti toisiaan.

© Shutterstock

Mizar ja Alcor tunnettiin jo muinaisina aikoina. 1600-luvulla tähtitieteilijät havaitsivat, että Mizar oli kaksoistähti, ja vuoden 1900 tienoilla huomattiin, että myös kumpikin Mizarin kahdesta osapuolesta oli kaksoistähti.

Mizarin tähtijärjestelmässä on siis kaikkiaan neljä toisiaan kiertävää tähteä.

Vuonna 2009 tutkijat havaitsivat, että myös Alcor on kaksoistähti. Siinä on iso, kirkas tähti ja pieni punainen kääpiö. Alcor ja Mizar muodostavat siis kuuden tähden järjestelmän. Viisi tähdistä on luultavasti suurempia kuin Aurinko.

Opas tähtikuvion tarkkailuun

©

MISSÄ JA MILLOIN?

Pian puolenyön jälkeen voit nähdä Otavan korkealla pääsi päällä itäkoillisen suunnalla. Mizar on Otavan ”kahvan” toiseksi uloin tähti, ja Alcor on heti sen vieressä.

NÄKYVYYS?

Voit erottaa Alcorin ja Mizarin toisistaan paljaalla silmällä. Järjestelmän kaikkien kuuden tähden erottamiseen tarvitaan tehokas kaukoputki.

Käytä Otavan kuvaamiseen peiliheijastuskameraa ja lyhyttä telelinssiä. Tarkenna käsin ja käytä jalustaa ja itselaukaisinta. Aseta suljinajaksi 2–10 sekuntia ja aukoksi 4–8. Valitse ISO-herkkyys, joka estää ylivalottumisen.