Joutsenen tähdistö
Pohjoisella pallonpuoliskolla Joutsen on selvimmin erottuvia tähdistöjä. Erityisen helppo havaittava on Deneb-tähti, joka muodostaa Joutsenen pyrstön.
Deneb sijaitsee 1 500 valovuoden päässä, mutta se näkyy selvästi, koska se on yksi Linnunradan kirkkaimmista tähdistä – se loistaa 200 000 kertaa niin voimakkaasti kuin Aurinko.
Uloimpana oikeassa ”siivessä” on kaksoistähti Mu Cygni, ja saman siiven keskellä on 5 000 vuotta vanhan supernovan jäänne – Cirrussumu.
Vaikuttavimpia ovat kuitenkin Joutsenen ”vartaloon” kuuluvat laajat kaasusumut. Pohjois-Amerikka- ja Pelikaanisumu koostuvat vedystä ja värjäävät taivaan punaiseksi.

Pohjois-Amerikka-sumun punaisuus johtuu vetyatomeista, joista voimakas ultraviolettisäteily on irrottanut elektronin.
Vety ja kosminen säteily maalaavat taivaan punaiseksi
Kaasusumut on nimetty niiden muodon mukaan, sillä ne muistuttavat maaosaa ja lintua. Joutsenen vartalon kaksi kaasusumua ovat itse asiassa sama sumu, mutta sumun ja Maan välissä on kosmista pölyä, joka peittää valon.
Pöly luo sumun keskelle suuren alueen, jolloin sumu näyttää kahdelta erilliseltä sumulta. Voimakas punainen valo johtuu sumun sisältämästä vedystä.
Alueen tähtien voimakas uv-säteily irrotaa vedyn ytimen elektronista, mutta ne löytävät toisensa nopeasti, minkä jälkeen niissä on entistä enemmän energiaa. Kun elektroni palaa alkuperäiselle paikallee, vapautuu energiaa, joka näkyy punaisena valona.
Joutsenen sumut voi pimeällä nähdä tavallisella kiikarilla, mutta parhaan kokemuksen saa pienellä kaukoputkella.
Näin löydät Joutsenen

MISSÄ JA MILLOIN?
Mene ulos aamulla kello 5 maaliskuun 2. päivän uudenkuun aikoihin. Tuolloin löydät Joutsenen tähdistön keskuksen ja punertavan Pohjois-Amerikka-sumun noin 40 asteen korkeudelta horisontista itäkoillisen suunnalta.
NÄKYVYYS?
Jos on tarpeeksi pimeää, voit paljain silmin nähdä, että Joutsenen tähdistö sijaitsee keskellä Linnunradan valkeaa tähtivyötä.
Pohjois-Amerikka-sumua voit parhaiten tutkia valovoimaisella kaukoputkella, jossa on pieni aukkosuhde, noin f/4, ja pieni suurennus. Valosaastesuodatin auttaa havainnointia.
Löydätkö Pohjantähden? Etsi oppaamme avulla ikoninen tähti yötaivaalta.