Pieni leijona – Näin löydät Pienen leijonan tähdistön

TÄHDISTÖOPAS: Pienen leijonan tähdistö on 64. suurin kaikkiaan 88 virallisesta tähdistöstä. Pieni leijona näkyy pohjoisella pallonpuoliskolla joulukuusta maaliskuuhun. Etsi Pieni leijona tähdistöoppaamme avulla ja opi lisää yllämme levittyvästä tähtitaivaasta.

tähdistö pieni leijona
© Shutterstock

Pienen leijonan tähdistö

PIenen leijonan tähdistö, latinalaiselta nimeltään Leo Minor, on Leijonan ja Ison karhun tähdistöjen välissä pohjoisella pallonpuoliskolla.

Muinaiset egyptiläiset pitivät tätä pientä tähtien ryhmää Leijonan tähdistöstä paenneen gasellilauman sorkanjälkinä.

Vuonna 1687 puolalainen astronomi Johannes Hevelius antoi ensimmäisenä nimen Pieni leijona vaatimattomalle, ainoastaan kolmesta tähdestä koostuvalle tähdistölle.

Pienen leijonan tähdistö ei siis kuulu niihin 48 tähdistöön, jotka kreikkalainen astronomi Klaudios Ptolemaios nimesi 100-luvulla.

Pienen leijonan tähdistä kaksi sai nimet vasta 1830-luvulla, kun brittiläinen astronomi Francis Baily alkoi varustaa tähtien nimiä kreikkalaisilla kirjaimilla.

Baily jätti kuitenkin huomiotta Pienen leijonan päätähden, ja siksi tähdistön kirkkaimman tähden nimessä ei ole kreikan alfa (alpha) -kirjainta, vaan se tunnetaan nimellä Praecipua.

Vain yhteen tähdistön tähdistä liitettiin kreikkalainen kirjain, nimittäin tähteen Beta Leonis Minoris. Tähdistön kolmannen tähden tunnuksena on vain luku 21.

Opettaja löysi Pienestä leijonasta kummallisen vihreän läiskän

Vuonna 2007 perustettiin maailmanlaajuinen online-tietokanta zooniverse. Nykyään sillä on miljoonia käyttäjiä.

Tietokannan tarkoituksena on se, että tavalliset ihmiset auttavat asiantuntijoita käymällä läpi tietoja ja kuvia kaikesta aina Serengetin leijonien lukumäärästä Aurinkokunnan outoihin taivaankappaleisiin.

Kullakin tieteenalalla on oma tietokantansa. Astronomian haara on nimeltään Galaxy Zoo.

Kuva kvasaarin haamusta nimeltään Hanny’s Voorwerp Pienen leijonan tähdistössä

Pienen leijonan tähdistöön kuuluu kummallinen vihreä, pienen galaksin kokoinen läiskä noin 16 000 valovuoden päässä Maasta. Se on hohtava kaasupilvi, eräänlainen kvasaarin haamu.

© NASA, ESA, W. Keel (University of Alabama), and the Galaxy Zoo Team

Heti hankkeen ensimmäisenä vuotena tutkijat saivat galaktisen kultajyväsen tavalliselta käyttäjältä, kun alankomaalainen opettaja Hanny van Arkel tarkasteli Hubble-teleskoopin Pienen leijonan tähdistöstä ottamia kuvia.

Harrastaja-astronomin silmiin osui merkillinen vihreä läiskä, joka oli pienen galaksin kokoluokkaa, noin 16 000 valovuoden päässä Maasta.

Tähtitieteilijät tarkistivat hänen löytönsä ja tunnistivat Pienen leijonan tähdistön vihreän läiskän kvasaarista peräisin olevaksi hohtavaksi kaasupilveksi, eräänlaiseksi kvasaarin haamuksi, "möröksi".

Vihertävä kaasupilvi sai löytäjänsä mukaan nimen Hanny’s Voorwerp eli Hannyn kohde.

Näin löydät Pienen leijonan tähdistön

Esittelemme ohessa muutamia Pienen leijonan tähdistön selkeimmin erottuvia tähtiä. Näennäinen kirkkaus eli suuruusluokka on astronominen luokitusjärjestelmä, joka ilmaisee, miten kirkkaalta taivaankappale vaikuttaa paljain silmin Maasta tarkasteltuna.

tähdistö pieni leijona

Praecipua

Toinen nimi: 46 Leonis Minoris
Näennäinen kirkkaus: Maasta katsottuna Praecipua-tähden näennäinen kirkkaus eli suuruusluokka, magnitudi, on 3,83. Praecipua on siten Pienen leijonan kirkkain tähti.

Väri: Oranssin punainen
Etäisyys Maasta: 94,91 valovuotta

1

Beta Leonis Minoris (β)

Toinen nimi: 31 Leonis Minoris
Näennäinen kirkkaus: Maasta katsottuna Beta Leonis Minoris -tähden näennäinen kirkkaus eli suuruusluokka, magnitudi, on 4,21.

Väri: Valkoinen
Etäisyys Maasta: 153,92 valovuotta

2

21 Leonis Minoris

Näennäinen kirkkaus: Maasta katsottuna 21 Leonis Minoris -tähden näennäinen kirkkaus eli suuruusluokka, magnitudi, on 4.

Väri: Sinertävän valkoinen
Etäisyys Maasta: 92,1 valovuotta

3
© Shutterstock