Pegasus – Näin löydät Pegasuksen tähdistön
TÄHDISTÖOPAS: Pegasuksen tähdistö on 7. suurin kaikkiaan 88 virallisesta tähdistöstä. Pegasus näkyy pohjoisella pallonpuoliskolla parhaiten elokuusta joulukuuhun. Etsi Pegasus tähdistöoppaamme avulla ja opi lisää yllämme levittyvästä tähtitaivaasta.

Pegasuksen tähdistö
Pegasuksen tähdistö on saanut nimensä Kreikan mytologian siivekkäästä Pegasos-hevosesta. Nimen latinalainen muoto on Pegasus. Pegasos oli yhden tarun mukaan Poseidonin ja Medusan poika, toisen tarun mukaan hän syntyi Medusan päästä tippuvasta verestä, kun Perseus oli katkaissut Medusan kaulan.
Pegasos oli sittemmin Perseuksen palveluksessa, kun Perseuksen piti pelastaa kuninkaan tytär Andromeda Ketos-merihirviön kynsistä.
Yhden kreikkalaistarun mukaan Pegasos potkaisi kavioillaan Helikon-vuoren kalliota, jolloin siihen syntyi Hippokrene (Hevoslähde), muusien lähde ja pyhä paikka. Se, joka joi lähteen vettä, intoutui laulamaan ja runoilemaan. Lentävästä Pegasoksesta tuli siten runoratsu, eräänlainen runoilutaitojen symboli.
Taivaalla Pegasuksen tähdistö on helpointa tunnistaa suuresta neliöstä, joka muodostaa tähdistön rungon. Hevosen pään kohtaa osoittaa kirkas Enif-tähti neliön oikealla puolella. Arabian kielen sana enif tarkoittaa nenää.