Otava – Näin löydät Otavan tähtikuvion
TÄHDISTÖOPAS: Otavan tähtikuvio kuuluu Ison karhun tähdistöön ja näkyy vuoden ympäri pohjoisella pallonpuoliskolla. Etsi Otava tähdistöoppaamme avulla ja opi lisää yllämme levittyvästä tähtitaivaasta.

Otavan tähtikuvio
Otava ei ole tähdistö, vaan Ison karhun tähdistöön kuuluva tähtikuvio, jonka seitsemän tähteä muodostavat karhun takaliston ja selän.
Otavaan liittyy eri kulttuureissa ja kielissä eri näkemyksiä ja uskomuksia, joista se on saanut nimensä.
Skandinaavisissa kielissä se on nähty vaununa, joka kuului tietylle Karlille. "Karlin" (suomalaisittain Kaarlen) henkilöllisyydestä on monia mielipiteitä, mutta ainakin yhden oletuksen mukaan hän olisi Kaarle Suuri, joka hallitsi Ranskaa kuolemaansa vuoteen 814 asti.
Yhdysvalloissa tähtikuvion on katsottu muistuttavan isoa kauhaa, The Big Dipper, ja Ranskassa kasaria, la casserolle.
Suomessa sana Otava juontaa juurensa lohiverkosta, jota Toivo Vuorelan Kansanperinteen sanakirja kuvaa seuraavasti: "Virtapaikkaan joen poikki orsiköyden varaan, myötävirtaan laskeutuvaa kalaa varten laskettu lohiverkko."
Vielä varhemmin historiassa muinaiset roomalaiset katsoivat Otavan koostuvan seitsemästä härästä, jotka vetivät perässään auraa. Muinaiset egyptiläiset sen sijaan pitivät tähtikuviota virtahepona tai Osiris-jumalan Niilin-laivana.