Kassiopeia - Näin löydät tähdistön
TÄHDISTÖOPAS: Kassiopeian tähdistö on W-kirjaimen muotoinen, ja pohjoisella pallonpuoliskolla sen voi nähdä vuoden ympäri. Etsi Kassiopeian tähdistö tähdistöoppaamme avulla ja opi lisää yllämme levittyvästä tähtitaivaasta.

Kassiopeian tähdistö
Kassiopeia on taivaan 25. suurin tähdistö, ja se on näkyvissä koko vuoden pohjoisella pallonpuoliskolla.
Tähdistö on saanut nimensä kauniin mutta ylimielisen Kassiopeian mukaan, joka oli Etiopian kuninkaan Kefeuksen puoliso.
Myytin mukaan Kassiopeialla ja Kefeuksella oli Andromeda-niminen tytär, eikä Kassiopeia arkaillut kehuskella tyttärensä kauneudella. Eräänä kohtalokkaana päivänä hän kuitenkin meni liian pitkälle.
Kassiopeia nimittäin pöyhkeili, että hänen tyttärensä oli paljon Poseidonin tyttäriä, niin sanottuja nereidejä, kauniimpi. Tämä sai Poseidonin lähettämään kostoksi merihirviön piinaamaan Etiopiaa.
Saadakseen apua ahdinkoonsa Kassiopeia ja Kefeus kääntyivät oraakkelin puoleen. Tämä kertoi, että pariskunnan piti uhrata tyttärensä. Andromeda kahlehdittiin kiinni kiveen, jotta merihirviö voi syödä hänet. Kreikkalainen sankari Perseus ehti kuitenkin viime hetkellä pelastaa Andromedan.
Poseidon oli yhä kostonhimoinen, ja lopulta hän rankaisi Kassiopeiaa sijoittamalla hänet taivaalle tuoliin sidottuna.