Punainen nova syttyy taivaalle 2022
Vuonna 2022 saamme ennennäkemättömän hienon tilaisuuden seurata taivaalla tähtien yhteentörmäystä eli punaisen novan syntyä. Valtavan räjähdyksen uskotaan näkyvän taivaalla noin puolen vuoden ajan.

Noin 1 800 valovuoden päässä oleva punainen nova ilmestyy taivaalle suunnilleen viiden vuoden kuluttua.
Voimakas räjähdys, valtava pölypilvi ja kirkas punainen tähti, joka jää näkyviin noin puoleksi vuodeksi.
Jos yhdysvaltalainen tähtitieteilijä Larry Molnar on oikeassa, saamme noin viiden vuoden kuluttua nähdä taivaalla niin kutsutun punaisen novan.
Harvinaisen ilmiön seuraamiseen ei tarvita edes kiikaria tai kaukoputkea, sillä tähti on niin kirkas, että se erottuu helposti paljaalla silmällä. Se tarkoittaa sitä, että punainen nova näkyy Suomessa siinäkin tapauksessa, että sen kirkastuminen tapahtuu kesällä.
Katse Joutsenen tähdistöön
Punainen nova syntyy silloin, kun kaksi tähteä törmää toisiinsa. Ilmiötä on päästy tarkkailemaan vain muutaman kerran, eikä niissä missään pystytty tarkkaan ennustamaan, milloin kirkastuminen tapahtuu.
Kun Molnarin tutkimusryhmä suuntasi kaukoputken kohti Joutsenen tähdistössä sijaitsevaa KIC 9832227 -tähteä, havaittiin, että kyseessä on kaksoistähti, jonka osat kiertävät todella lähellä toisiaan.