Neutronitähti ei aina loista eikä säteile
Neutronitähti koostuu tiiviisti yhdessä olevista neutroneista eikä sen pitäisi pystyä loistamaan tai säteilemään. Miten se sitten havaitaan?
Jos tähti elinkaarensa lopussa räjähtää supernovana, sen jäännökset voivat luhistua kasaan, jolloin jäljelle jää joko musta aukko tai neutronitähti. Kumpikin on hyvin tiivis massakeskittymä. Neutronitähti on pieni tähti, jonka läpimitta on korkeintaan vain noin 20 kilometriä. Toisaalta sen massa on erittäin tiheää. Teelusikallinen neutronitähteä painaisi Maassa miljardi tonnia. Vaikka neutronitähden neutronit ovat niin tiheässä, että tähti ei loista valoa eikä kykene edes säteilemään, osa neutronitähdistä voidaan havaita esimerkiksi Hubble-avaruusteleskoopilla. Tämä johtuu siitä, että monet neutronitähdistä ovat voimakkaita radiolähteitä. Niistä lähtevä säteily ei ole kuitenkaan peräisin tähden pinnalta vaan sen kaasukehästä, joka koostuu lähinnä vedystä. Neutronitähden kaasukehä on poikkeuksellinen. Useimmilla neutronitäh-dillä on voimakas magneettikenttä, joka ohjailee kaasukehää. Kun vedyn protonit ja elektronit törmäilevät magneettikentässä, syntyy voimakasta niin sanottua synkrotronisäteilyä. Magneettisten napojen kohdalla vety voi törmätä neutronitähden pintaan niin kovalla voimalla, että lämpötila kohoaa miljooniin asteisiin. Neutronitähden ”pintasäteily” on siksi peräisinkin kahdelta napojen ympäristöön sijoittuvalta alueelta. Se koostuu kaikista säteilyn aallonpituuksista aina gammasäteilystä näkyvään valoon. Lähes kaikki säteily leviää avaruuteen kahtena magneettisilta navoilta lähtevänä keilana. Jos jompikumpi niistä osoittaa sopivaan suuntaan, kuten Maahan tai Hubbleen, siitä voidaan havaita jaksoittaista säteilyä. Tällaista neutronitähteä sanotaan pulsariksi.