Jesper Grønne, HvadIHimlen.DK

Aurinko luo yötaivaalle valaisevia pilviä

TÄHTIOPAS: Eteläisimmässä Suomessa voit koko kesäkuun ajan tarkkailla valaisevia yöpilviä. Pohjoisempana niitä näkyy vasta öiden vähitellen pimetessä. Pilvi-ilmiön selitys löytyy jääkiteistä ja kesän matalalle laskevasta auringosta.

Valaisevat yöpilvet

Ohut jääpeitteisistä pölyhiukkasista koostuva pilvikerros aaltoilee hitaasti 80–90 kilometrin korkeudessa eli noin kymmenen kertaa niin korkealla kuin tavalliset pilvet.

Kaukaiset jääkidepilvet leijuvat ilmakehän kylmimmässä osassa, mesopaussissa, mesosfäärin ja termosfäärin rajalla. Koska Aurinko kesällä laskee enintään 10–15 astetta horisontin alapuolelle, sen säteet osuvat korkealla kulkeviin pilviin alhaaltapäin ja saavat ne hohtamaan.

Kesäyöt parasta katseluaikaa

Pilviä esiintyy koko kesän, mutta etenkin heinäkuussa, jolloin ne yleensä ilmestyvät keskiyöllä ja pysyvät taivaalla koko yön. Kesäkuussa niitä voi tarkkailla vain eteläisimmässä Suomessa, koska taivas on pohjoisempana liian valoisa. Loppukesästä pilvet näkyvät myös pohjoisempana.

Nasa laukaisi vuonna 2007 AIM-satelliitin noin 600 kilometrin korkuiselle kiertoradalle tarkkailemaan valaisevia yöpilviä ja selvittämään muun muassa, miten maapallon hiilidioksidipäästöt vaikuttavat niiden syntyyn.

Opas valaiseviin yöpilviin

Lysende natskyer – Noctilucent clouds
© Shutterstock

TOIMI NÄIN

Missä?

Valaisevat yöpilvet näkyvät pohjoisessa kirkkaina kesäöinä, kun Aurinko on 10–15 astetta horisontin alapuolella. Ne joko näkyvät yksittäisinä juovina tai täyttävät koko pohjoisen taivaan.

Kuvaaminen?

Jos haluat kuvata ilmiötä, voit käyttää peiliheijastuskameraa, jonka polttoväliksi on säädetty 70 mm, ISO-herkkyys on 1600, suljinaika 0,3 sekuntia ja aukko f/2,8.

Voit tehdä pilvistä kuvasarjan käyttämällä jalustaa ja ottamalla kuvia tasaisin väliajoin. Kuvista voit koostaa time lapse- eli aikavälivideon, jossa pilvien liikkeet näkyvät selvästi.