Nasa valitsi tieteelliseksi johtajaksi ensimmäisen kerran naisen

Uusi huippupomo kutsuu työtään ”planeetan parhaaksi”.

Dr Nicola Fox

Vuodesta 2018 Nasan heliofysiikan osastoa johtanut Nicola Fox on tutkinut, miten Auringon voimakkaat räjähdykset vaikuttavat satelliitteihin ja Maassa olevaan elektroniikkaan.

© NASA/Aubrey Gemignani

Nicola Fox tutki yli viisi vuotta, miten Auringon voimakkaat räjähdykset vaikuttavat satelliitteihin ja Maassa olevaan elektroniikkaan.

Nyt entinen Nasan heliofysiikan osaston johtaja on nimitetty tieteelliseksi johtajaksi (Head of Science) avaruusjärjestön pääkonttoriin Washingtoniin. Hän on ensimmäinen nainen tässä tehtävässä.

Uusi työ on monta vuotta aurinkotutkimuksen parissa työskennelleen Foxin unelma.

”Kyseessä on elämäni rooli. Mielestäni se on koko planeetan paras työ, enkä voisi olla enemmän innoissani”, Fox sanoo lmuun muassa BBC:lle.

Uudessa työssään Fox johtaa yli sataa Nasan hanketta, joissa tutkijat eri puolilta maailmaa yrittävät vastata niin hirmumyrskyjen syntymistä kuin maailmankaikkeuden alkuvaiheitakin koskeviin kysymyksiin.

Fox kertoo viihtyvänsä uudessa työssään hyvin.

”Nousen joka aamu sängystä kello 4.30 ja olen täynnä energiaa uutta työpäivää varten”, tieteellinen johtaja kertoo BBC:lle.

Fox aloitti uransa Nasassa vuonna 2018. Hän on ollut mukana monissa tieteellisissä tutkimuksissa.

Vuonna 2021 hän sai Carl Sagan Memorial Award -palkinnon heliofysiikan tutkimuksen johtamisesta, ja vuonna 2020 hänen johtajantaitonsa palkittiin Nasan omalla palkinnolla.

Fox oli tutkijana myös Nasan Parker Solar Probe -hankkeessa, jossa luotain lähetettiin lähemmäs Auringon hehkuvaa kaasukehää kuin yksikään ihmisen valmistana laite sitä ennen.

Uudessa työssään Fox johtaa Nasan tiededirektoraattia, jonka vuosibudjetti on noin seitsemän miljardia dollaria.

Fox vastaa myös Nasan tunnetuista hankkeista, joihin kuuluu ikivanhojen galaksien tutkiminen maailman suurimmalla avaruusteleskoopilla, James Webb -teleskoopilla.