NASA images
mustat aukot

3 järjetöntä totuutta mustista aukoista

Niitä on mahdoton nähdä, mutta ne painavat niin paljon, että ne pystyvät imemään sisäänsä kaiken ympäriltään. Selvennämme tässä sitä, miksi mustat aukot ovat yhä yksi tähtitieteen suurimmista arvoituksista.

Jättimäinen tähti räjähtää, ja sen ydin luhistuu pieneksi mustaksi läiskäksi. Hämmästyttävät mustat aukot ovat todisteita kuolleista jättiläistähdistä.

1. Niitä voi olla ympärillämme miljoonia

Kalifornian yliopiston tähtitieteilijäryhmä on suorittanut monimutkaisen laskutoimituksen kosmisen ”väestötiheyden” selvittämiseksi.

Tähtitieteilijät tulivat siihen tulokseen, että meidän omassa galaksissamme on roppakaupalla mustia aukkoja, vaikka tähän asti on luultu täysin päinvastaista.

Laskelma merkitsee, että Linnunradassa saattaa olla jopa 100 miljoonaa mustaa aukkoa.

2. Ne painavat käsittämättömän paljon

Musta aukko syntyy, kun niin sanottu punainen jättiläinen, joka on satoja kertoja Aurinkoa suurempi tähti, luhistuu ja räjähtää supernovana.

Läpimitaltaan senttimetrin kokoinen musta aukko voi painaa 3 370 000 000 000 000 000 000 000 kiloa eli puolet Maan massasta.

Näin suuri massa tuottaa niin voimakkaan painovoiman, että aukosta ei pääse poistumaan edes valo.

3. Ne ovat näkymättömiä

Valtavasta massastaan huolimatta mustat aukot ovat hyvin pieniä. Ja koska valo ei pääse niistä pois, mustia aukkoja on erittäin vaikea tarkkailla.

Mustien aukkojen olemassaolo paljastuu vain, kun tarkkaillaan erikoisteleskoopeilla, miten tähdet ja kaasut käyttäytyvät niiden läheisyydessä.

Kun musta aukko ja tähti kiertävät lähellä toisiaan, syntyy erittäin suurienergiaista valoa, joka voidaan rekisteröidä erikoisvälineillä.