Mustat aukot

Faktoja mustista aukoista

Mustat aukot kuvasi ensimmäisenä Albert Einstein yleisessä suhteellisuusteoriassaan vuonna 1915.

Vasta vuonna 1971 tähtitieteilijät kuitenkin ensimmäisen kerran löysivät mustan aukon. Se tapahtui röntgensatelliitti Uhurun avulla. Uhuru mittasi voimakkaasti vaihtelevaa säteilyä röntgenlähteestä Cygnus X-1, jossa osoittautui olevan suuri massakeskittymä pienellä alueella. Havainnot selitti se, että Cygnus X-1:ssä oli musta aukko.

Vaikka nykyhavainnot vahvistavat oletuksen mustien aukkojen olemassaolosta, niitä pidetään silti edelleen universumin oudoimpina kohteina. Lähellä mustaa aukkoa painovoima on niin voimakas, ettei edes valo 300 000 kilometrin sekuntinopeudellaan pääse siitä karkaamaan.

Mustat aukot imevät itseensä kaiken valon eikä niitä siksi voida nähdä.

Tutkijat etsivät yhä tapoja mustien aukkojen olemassaolon todistamiseen. Ne voidaan löytää vain tarkkailemalla niiden vaikutusta ympäristöönsä.

Miten mustat aukot syntyvät? 

Kun tähdet luhistuvat oman painovoimansa vaikutuksesta, syntyy mustia aukkoja. Juuri niin sanotut punaiset superjättiläiset, jotka ovat satoja kertoja Auringon kokoisia, romahtavat ja räjähtävät supernovina.

Useimpien tutkijoiden käsityksen mukaan mustan aukon keskuksessa on niin sanottu singulariteetti, joka ei ole pistettä suurempi.

Singulariteetti on sellainen paikka ajassa ja avaruudessa, jossa yhtä tai useampia fysikaalisia suureita ei enää pystytä määrittämään, koska niiden arvot ovat äärettömän suuria. Tällaisen pisteen tiheyden arvellaan olevan niin suuri, että Albert Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria ei enää päde siinä.

Montako mustaa aukkoa on olemassa? 

Eräs Kalifornian yliopiston tähtitieteilijäryhmä on monimutkaisten laskutoimitusten perusteella päätynyt siihen, että galaksissamme todennäköisesti on valtava määrä mustia aukkoja – toisin kuin tähtitieteilijät aiemmin olettivat. Jopa 100 miljoonaa mustaa aukkoa saattaa lymyillä jo yksistään omassa galaksissamme Linnunradassa.