Shutterstock

Maata pommittaa toistuvasti 25 outoa radiopurkausta

Tutkijat yrittävät löytää kaukaa avaruudesta tulevien toistuvien radioaaltopurkausten lähteen.

Yhdessä sekunnin tuhannesosassa niin sanotussa lyhyessä radiopurkauksessa vapautuu enemmän energiaa kuin Auringossa kolmessa vuorokaudessa.

Runsasenergiaiset radioaallot kulkevat pitkän matkan avaruudessa ennen kuin ne voidaan havaita Maassa olevilla teleskoopeilla. Tuoreen tutkimuksen mukaan Maahan törmää outoja radiopurkauksia noin tuhat päivässä.

Tutkijat eivät tarkalleen tiedä, mitä radiopurkaukset ovat ja mistä ne tulevat. Teorioita on monia.

Purkauksissa on kuitenkin niin valtavasti energiaa, että niiden täytyy olla peräisin kosmisista äärioloista.

Osa tutkijoista on lähtenyt selvittämään, voisivatko radiopurkaukset olla lähtöisin mustien aukkojen lähistöltä. Toiset puolestaan tutkivat, voisiko niiden synty liittyä pulsareihin, magnetareihin tai gammapurkauksiin vai onko kyseessä vieraan sivilisaation yhteydenottoyritys.

Outojen radiopurkausten määrä tuplaantui

Mystisten radiopurkausten havainnointi on helpottunut, kun tutkijat ovat saaneet käyttöönsä uusia entistä tehokkaampia radioteleskooppeja.

Vuonna 2015 käyttöön otettu kanadalainen CHIME-teleskooppi on bongannut jo tuhat radiopurkausta.

Äskettäin kansainvälinen tutkijaryhmä kävi läpi CHIME-teleskoopin havaintoja uuden algoritmin avulla ja löysi 25 uutta toistuvaa radiopurkausta, jotka tulevat samasta lähteestä.

Ennen tätä tutkimusta tunnettiin vain 29 toistuvaa radiopurkausta.

Teleskoopi tähtitaivasta vasten

CHIME-teleskooppi on osa Dominion-observatoriota, joka sijaitsee Brittiläisessä Kolumbiassa Kanadassa. Se otettiin käyttöön vuonna 2015 ja on jo havainnut yli tuhat lyhyttä radiopurkausta.

© CHIME

Algoritmi käy läpi teleskoopin havaintoaineistoa ja etsii siitä keskenään samankaltaisia ääniaaltoja.

Algoritmi tarkastelee sitä, miten nopeasti radiopurkausten taajuus laskee, kun ne kulkiessaan avaruuden halki osuvat aineeseen.

Jos useassa radiopurkauksessa taajuuden muutos on samankaltainen, on mahdollista, että ne ovat kulkeneet samaa reittiä eli ovat lähtöisin samasta paikasta.

Tutkijaryhmän mukaan aineistossa on 25 radiopurkausta, jotka ovat peräisin samasta lähteestä.

Toisto voi johtaa purkauksien lähteelle

Toistaiseksi radiopurkausten toistumisesta ei ole löydetty selvää kuviota. Poikkeuksen muodostaa radiopurkaus, jolle on annettu koodi FRB 180916. Se näyttää osuvan Maahan 16 päivän välein.

Tutkimuksessa ilmeni myös, että toistuvat radiopurkaukset ovat hyvin harvinaisia. Vain 2,6 prosenttia vahvistetuista radiopurkauksista on peräisin samasta kohteesta.

Harvinaisuudestaan huolimatta juuri toistuvat radiopurkaukset voivat ehkä auttaa selvittämään, mikä ilmiö radiopurkaukset ylipäätään aiheuttaa.

"Kun lyhyille radiopurkauksille etsitään selitystä, sen pitää selittää myös se, miksi jotkin purkauslähteet ovat hyvin aktiivisia ja toiset enimmäkseen hiljaa", huomauttaa tutkimuksen johtaja Ziggy Pleunis University Today -julkaisussa.

Uusien radioteleskooppien ansiosta tutkijat ovat vähän entistä paremmin jyvällä siitä, mitä he etsivät. Luvassa on siis todennäköisesti lisää radiopurkausbongauksia.