Auringonlasku New Mexicossa

Näköharhat ja sääilmiöt loihtivat lentäviä lautasia

Melkein kaikille ufohavainnoille löytyy selitys. Havaitsijat itse vain eivät aina pysty hoksaamaan sitä. Esimerkiksi lentävän lautasen näkemiseen on olemassa kolme luonnollista syytä.

Melkein kaikille ufohavainnoille löytyy selitys. Havaitsijat itse vain eivät aina pysty hoksaamaan sitä. Esimerkiksi lentävän lautasen näkemiseen on olemassa kolme luonnollista syytä.

Shutterstock

1. Tähtien tuike johtaa ajatukset ufoihin

Meteoreja ja komeettoja voidaan erehtyä pitämään ufona. Väärinkäsitys on ymmärrettävä, sillä ne liikkuvat yötaivaalla. Mutta myös tähdet saatetaan nähdä tunnistamattomina lentävinä esineinä.

Kun taivasta peittää ohut pilvikerros, tähtien kirkkaus voi ilmiselvästi vaihdella. Ihmissilmä voi tulkita tuikkeen liikkeessä olevaksi alukseksi.

Planeetatkin voivat saada aikaan vaikutelman vieraan sivilisaation vierailusta. Useimmin ufohavaintoja aiheuttaa Venus.

Maasta katsottuna Venus on Kuun jälkeen tähtitaivaan kirkkain kiertolainen. Kirkkaus johtuu siitä, että planeetta kiertää lähellä Aurinkoa ja sen kaasukehä sisältää ohuita pilviä, jotka heijastavat runsaasti auringonsäteitä kohti Maata.

Venus näkyy vain auringonnousun ja -laskun aikaan taivaanrannassa.

Moni on haksahtanut pitämään Venusta ufona matalan sijainnin vuoksi. Esimerkiksi Yhdysvaltojen entinen presidentti Jimmy Carter näki Venuksen tunnistamattomana lentävänä esineenä vuonna 1969.

Venus Maasta katsottuna

Venus-planeetta Maasta katsottuna.

© Shutterstock

2. Valoherkät kamerat tallentavat ufoja

Eläkeläinen David Caron kuvasi 19. tammikuuta 2008 taivaalla näkyviä merkillisiä valoja Stephenvillessä Yhdysvalloissa videokamerallaan.

Sen näki paljon paremmin kameran linssin läpi. Eläkeläinen David Caron ufohavainnostaan.

Caron oli varma, että hän oli havainnut ufon.

”Sen näki paljon paremmin kameran linssin läpi”, Caron totesi myöhemmin. Ja ongelman ydin piili juuri siinä.

Kun kuvaa voimakasta valoa kädessä pidettävällä kameralla, kameran pienet liikkeet aiheuttavat valojuovia, jos valotusaika on asetettu väärin. Kyse on kameraa käytettäessä valon pääsyä filmille tai valoherkälle kennolle säätelevän sulkimen asetuksesta.

Kun valotusaika on pitkä yöllä kuvattaessa, pieninkin liike saa esimerkiksi tähdet aiheuttamaan valojuovia. Vaikutus tulee hyvin esiin valokuvissa, jotka on otettu pimeällä kaupungista käyttäen pitkää valotusaikaa:

Valokuva Lontoosta

Lontoolainen katunäkymä näyttää tavallista värikkäämmältä, kun se on kuvattu pimeänä vuorokaudenaikana kameralla, jonka valotusaika on pitkä.

© Shutterstock

Samalla tavalla voivat videot ja yötaivaan valopilkuista otetut kuvat saada aikaan vaikutelman kirjavasta, epätodellisesta esineestä, joka liikkuu nopeasti, vaikka kuvauskohde on suhteellisen hitaasti siirtyvä valonlähde, kuten lentokone tai satelliitti, kun kamera-asetukset ovat väärät.

3. Pilvet saavat näkemään ufoja

Tulivuori Mayon

Mantelipilvi Filippiineillä sijaitsevan Mayon-tulivuoren päällä.

© Patryk Reba

Suuri osa ufohavainnoista selittyy sääilmiöistä, kuten ukkoseen liittyvästä salamoinnista. Joskus kyse on yläilmakehässä esiintyvistä harvinaisista salamoista, keiju-, kajo- ja viuhkasalamoista.

Yläsalamat luovat taivaalle valopalloja, -renkaita ja -juovia, joita voi erehtyä pitämään ufoina.

Myös pilvissä piilee erehtymisen mahdollisuus. Etenkin mantelipilvet, jotka ovat pyöreitä ja litteitä pilviä, voivat tuoda mieleen lentävän lautasen. Yleensä vuorilla syntyvien mantelipilvien latinalainen nimi, lenticularis, tarkoittaa linssiä.

Myös sotilaslentokoneet ja ilma-aseet, kuten ohjukset ja raketit, ovat aiheuttaneet ufohavaintoja.

Yhdysvaltojen puolustusvoimat testasi 1940- ja 1950-lukujen vaihteessa uutta, salaista asetekniikkaa New Mexicossa. Samoihin aikoihin osavaltion alueella raportoitiin jatkuvasti tuntemattomista lentävistä esineistä.

© Shutterstock

Oikeat ufot ovat tekniikan ihmeitä

Osalle ufohavainnoista ei ole voitu esittää uskottavaa selitystä. Siksi jotkut tutkijat pitävät mahdollisena, että ufoja on olemassa. Jos oletus pitää paikkansa, ufot perustuvat tekniikkaan, jota meidän on vaikea kuvitella. Avaruusolennot voivat silti muistuttaa meitä.

Tutustu tutkijoiden käsityksiin ufoista täällä.