Luulo 1: ”Maan painovoima ei vaikuta astronautteihin"
Kansainväliseltä avaruusasemalta ISS:ltä otetuissa kuvissa astronautit näyttävät leijailevan toistensa sivuitse, kun he yrittävät tarttua vaikka hedelmiin tai muihin pieniin kappaleisiin, jotka liikkuvat vapaasti ilmassa. Tämä saattaa olla tärkein syy siihen, että avaruudessa oleskelevien luullaan yhä yleisesti olevan täysin painovoimakentän ulkopuolella.
Todellisuudessa kiertoradalla oleviin astronautteihin kohdistuu peräti 90 prosenttia siitä painovoimasta, joka koetaan maapallolla.
Ilma-akrobatia selittyy sen sijaan siitä jatkuvasta vapaasta putoamisesta, joka on ominaista liikkeelle Maata kiertävällä radalla.
Astronautit lentävät nopeammin kuin putoavat
1.
Maan painovoimakenttä vetää jatkuvasti ISS:ää ja sen henkilökuntaa kohti maapalloa.
2.
Avaruusasema sisältöineen liikkuu eteenpäin 28 000 kilometrin tuntinopeudella.
3.
Kahden voiman yhteisvaikutus on pitkä, kaareva putoaminen, joka ei johda Maahan.
Vaikka avaruusasema sijaitsee noin 400 kilometrin päässä maanpinnasta, se liikkuu kaiken aikaa kohti maapalloa – vapaasti pudoten.
28 000 kilometrin tuntinopeuden ja maapallon kaarevuuden ansiosta avaruusasema pysyy kuitenkin kiertoradalla, sillä yksinkertaisesti ilmaistuna se putoaa samaa tahtia kuin maapallo kaareutuu – niin kuin kuula, joka lähtee vuorenhuipulta tykin suusta riittävän kovaa vauhtia. Tämä pätee myös avaruuslentäjiin: he eivät liiku suhteessa asemaan, eivätkä he siksi osu sen lattiaan.
Siitä huolimatta, että painovoima pienenee sitä mukaa kuin etäisyys kasvaa, se ei lakkaa vaikuttamasta missään maailmankaikkeuden osassa. Painovoima on myös ratkaisevan tärkeä tekijä ISS:n kaltaisten kappaleiden pitämisessä Maan kiertoradalla.
Jos se ei vetäisi niitä kohti Maata, ne karkaisivat ulkoavaruuteen.
Luulo astronauteista ja painovoimasta: TARUA
Luulo 2: ”Avaruudessa on kuollut vain kolme ihmistä"
Paineentasausventtiilin aukeamisella oli kohtalokkaat seuraukset kolmelle kosmonautille. Muita ei tiedetä menehtyneen ilmakehän ulkopuolella.
Kesäkuun 30. päivänä 1971 neuvostoliittolainen avaruusalus Sojuz 11 teki täydellisen automaattilaskeutumisen.
Kosmonautit Georgi Dobrovolski, Vladislav Volkov ja Viktor Patsajev olivat päättäneet 23 päivää kestäneen matkansa maailman ensimmäiselle avaruusasemalle, Saljut 1:lle, mutta kun laskeutumismoduuli avattiin, kolmikko löydettiin kuolleena istuimiltaan.
1967: Sojuz 1
0 km
Kosmonautti syöksyi kuolemaan sotkeutuneen laskuvarjon takia.
1971: Sojuz 11
168 km
Matkan loppuvaiheessa laskeutumismoduulin paineentasausventtiilin vika tappoi kolme kosmonauttia.
1986: Challenger
14 km
Rengastiivisteen pettäminen aiheutti 7 astronautin kuoleman.
2003: Columbia
65 km
7 henkeä kuoli lämpösuojasta johtuneessa onnettomuudessa.
2014: Virgin Galactic
15 km
Koelennolla olleen koneen tuhossa kuoli toinen lentäjä.
Tutkinta paljasti, että paineentasausventtiili oli auennut jo 168 kilometrin päässä maanpinnasta. Kun ilma oli poistunut avaruuteen, kosmonautit tukehtuivat.
Sojuz 11 -onnettomuuden uhrit kulkevat yhä aikakirjoissa ainoina avaruudessa henkensä menettäneinä ihmisinä.
Vaikka sitä, missä Maan ilmakehä loppuu ja avaruus alkaa, ei voida määrittää tarkasti, Euroopassa pidetään vaihtumiskohtana yleensä unkarilais-yhdysvaltalaisen fyysikon mukaan nimettyä Kármánin rajaa, joka sijaitsee noin 100 kilometrin päässä merenpinnasta.
Nasa sen sijaan on asettanut rajan 80 kilometrin korkeuteen. Olipa etäisyys kumpi tahansa, avaruudessa kuolleiden ihmisten lukumäärä pysyy samana eli kolmena.
Luulo vain kolmesta avaruudessa kuolleesta: TOTTA
Luulo 3: ”Avaruuslento nuorentaa"
Tieteisviihde tarjoaa tarinoita sankarillisista astronauteista, jotka tekevät satojen vuosien avaruuslentoja saamatta ryppyäkään ja jotka joissakin tapauksissa palaavat Maahan jopa selvästi nuorempina. Avaruuslentäjät eivät kuitenkaan nuorru – he vain vanhenevat hitaammin kuin ihmiset maapallolla.
Selitys löytyy Einsteinin suhteellisuusteoriasta, jonka mukaan aikaan vaikuttaa se, kuinka nopeasti kappale liikkuu. Mitä suurempi nopeus on, sitä hitaammin aika kuluu.
Kun Scott Kelly (oik.) palasi 11 kuukauden jälkeen ISS:ltä, hän oli vanhentunut 13 millisekuntia vähemmän kuin kaksosveljensä.
Avaruusaluksen pitää kuitenkin saavuttaa lähes valonnopeus, ennen kuin muutos on huomattavissa ja nähtävissä.
Kansainvälisellä avaruusasemalla miehistö vanhenee vain joitakin millisekunteja hitaammin kuin ollessaan maapallolla siitä huolimatta, että ISS liikkuu 28 000 kilometrin tuntinopeudella.
Ajatusleikki: Mitä jos astronautit kulkisivat valonnopeudella?
Lähtö:
Astronautti hyvästelee vastasyntyneen lapsensa.
Matka:
Kymmenen vuorokauden ajan vauhti on 99,8 % valonnopeudesta.
Paluu:
Kun astronautti palaa kotiin, juhlitaan lapsen kuusivuotispäivää.
Luulo avaruusmatkan nuorentavasta vaikutuksesta: TARUA
Luulo 4: ”Asteroidivyöhykkeen läpi lentäminen on vaarallista"
Asteroidivyöhyke kuvataan usein riskialttiiksi alueeksi, jolla miljoonat valtavat kivet ovat kerääntyneet leveäksi juovaksi. Tilastollinen tosiasia on kuitenkin, että myös siellä törmäysvaara on minimaalisen pieni.
Miljoonine kookkaine kivineen melko kapea asteroidivyöhyke vaikuttaa vaaralliselta esteradalta, joka voi olla liian vaikea avaruuslentäjille.
Huolimatta kiertolaisten suuresta määrästä miljoonia kilometrejä leveä asteroidivyöhyke on suhteellisen väljä avaruuden osa Marsin ja Jupiterin kiertoratojen välissä. Nasan arvion mukaan vyöhykkeellä kiertävien asteroidien keskimääräinen välimatka on 966 000 kilometriä eli yli 24 kertaa Maan ympärysmitta.
Keskietäisyys tarkoittaa käytännössä sitä, että avaruusaluksen riski törmätä asteroidiin on vain yksi miljardista.
Tukea sille, että vaara on melkein olematon, on saatu Yhdysvaltojen monissa luotainhankkeissa, joissa on tutkittu Aurinkokunnan uloimpia planeettoja. Kaikki luotaimet ovat ohittaneet asteroidivyöhykkeen ongelmitta, ja esimerkiksi Voyager-ohjelman yksyllä 1977 lähetetyt luotaimet pääsivät suunnitellusti kartoittamaan Jupiteria ja Saturnusta – ja lentävät aina vain kauemmas.
Asteroidivyöhykkeen suurin kappale on kääpiöplaneetta Ceres, jonka läpimitta on 950 kilometriä.
Vyöhykkeellä kappaleiden keskimääräinen etäisyys toisistaan on 966 000 kilometriä eli 24 kertaa Maan ympärys.
Nasalla on ollut kolme asteroidivyöhykkeen tutkimusohjelmaa.
Vuonna 2018 päättyneessä hankkeessa Dawn-luotain tutki alueen kahta suurinta kiertolaista: Ceres-kääpiöplaneettaa ja Vesta-asteroidia.
Luulo asteroidivyöhykkeen vaarallisuudesta: TARUA
Luulo 5: ”Keho räjähtää avaruuden tyhjiössä"
Periaatteessa astronautti voi selvitä hengissä useita minuutteja ilman avaruuspukua. Kärsimystä aiheuttavat säteilysairaus ja elinten pettäminen.
Verestävät silmät pullistuvat ulos kallosta sillä hetkellä, kun kypärä otetaan pois.
Jo muutaman sekunnin kuluessa pää turpoaa tunnistamattomaksi ja räjähtää verisenä massana.
Hollywood-elokuva antaa ymmärtää, että ihmiskeho kestää huonosti maapallon suojaisan ilmakehän ulkopuolella.
Eikä kyse ole liioittelusta. Avaruuden harvat ilmamolekyylit tekevät paineesta pienen – melkein niin pienen, että voidaan puhua tyhjästä tilasta: tyhjiöstä.
Vaikka paineen puuttuminen saa kehon paisumaan kaksinkertaiseksi ja sisäelimet siirtymään paikaltaan, ihminen ei räjähdä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Todellisuudessa astronautti voi joutua odottamaan kuolemaa puolestatoista kolmeen minuuttiin.
Ilman Maan ilmakehän ja magneettikentän suojaa hän kokee kuitenkin siinä samassa sekä ultraviolettisäteilyn polton että suurienergiaisinta sähkömagneettista säteilyä olevan gammasäteilyn aiheuttaman säteilysairauden eli kudostuhot.
Näin keholle käy ilman avaruuspukua
Luulo kehon räjähtämisestä avaruudessa: TARUA