NASA/JPL
Neptunus, voyager

Puuttuvat planeetat menettivät kaasunsa

Maailmankaikkeudessa on hyvin vähän noin kaksi kertaa Maan kokoisia planeettoja. Tähtitieteilijät arvelevat nyt, että tämän kokoluokan kappaleet kutistuivat kaasukehän häviämisen vuoksi.

Nykyään tiedetään, että melkein kaikkien tähtien ympärillä on planeettoja. Tähän mennessä on löydetty 4 401 niin sanottua eksoplaneettaa, eikä ole yllätys, että ne ovat monenkokoisia.

Suurimmat ovat isompia kuin kaasujättiläinen Jupiter ja pienimmät pienempiä kuin Merkurius, joka on Aurinkokunnan lilliputti.

Yksi kokoluokka kuitenkin puuttuu. Vuonna 2017 todettiin, että läpimitaltaan 1,5–2 kertaa Maan kokoiset planeetat ovat hyvin harvinaisia. Syytä niiden häviämiseen ei ole kuitenkaan tiedetty.

Yhdysvaltalainen Flatiron Institute on esittänyt todennäköisen selityksen. Kyseinen koko on tehnyt planeetasta surkastuvan.

Kaasukehä karkaa

Kaikki tunnetut planeetat, jotka ovat kooltaan enintään 1,5 kertaa Maa, ovat kiviplaneettoja. Vastaavasti kaikki yli kaksi kertaa Maan kokoiset planeetat ovat kaasuplaneettoja.

Oman aurinkokuntamme pienin kaasuplaneetta Neptunus on noin neljä kertaa Maan kokoinen, mutta vieraista aurinkokunnista on löydetty kaasuplaneettoja, joiden halkaisija on noin 2,5 kertaa Maan läpimitta.

Uuden teorian mukaan tätä pienemmät kaasuplaneetat eivät yksinkertaisesti kykene säilyttämään itseään. Kaasukehä häviää miljardien vuosien kuluessa, ja jäljelle jää vain pieni kiinteä ydin.

Pienet kaasuplaneetat siis siirtyvät kehityksensä aikana kääpiösarjaan.

Teorian kehittäjiin kuuluva Trevor David korostaa, että planeetat pitää nähdä mahdollisesti muuttuvina kappaleina: ne eivät välttämättä säily sellaisina, jollaisia ne olivat syntyessään. Hidas kehityskulku voi olla raju, ja planeetan luonne muuttuu sen tuloksena.