Elämä voi hyppiä eksoplaneetalta toiselle
Äskettäin löydetyssä Trappist-1-aurinkokunnassa on ainakin kolme planeettaa, joilla voi olla elämää. Ne ovat niin lähekkäin, että elämää saattaa siirtyä planeetalta toiselle.

Hiljattain löydetty planeettajärjestelmä muistuttaa omaamme, mutta sen aurinkona on omaa Aurinkoamme pienempi kääpiötähti.
Ainakin kosmisessa mielessä maapallon naapurissa eli 40 valovuoden päässä sijaitsee aurinkokunta, jossa seitsemän kiviplaneettaa kiertää Trappist-1-nimistä punaista kääpiötähteä.
Varmaa on, että kolme planeetoista kiertää tähteä sellaisella etäisyydellä, että niillä voisi ainakin periaatteessa olla suotuisat olosuhteet elämän synnylle.
Jos jollekin planeetoista on syntynyt elämää, se voi hyvinkin levitä naapureihin. Punainen kääpiö on paljon pienempi ja kylmempi kuin Aurinko, ja siksi sen planeettakuntakin on pienempi.
Bakteeripitoinen pöly leviää
Yhdysvaltalaisen Harvardin yliopiston tutkijoiden laskelmien mukaan planeetat ovat niin lähellä toisiaan, että elämä saattaisi siirtyä planeetalta toiselle.
Jos esimerkiksi meteoriitti törmää planeettaan, jolla on elämää, pinnalta voi nousta avaruuteen bakteeripitoista pölyä, joka sitten kulkeutuu toiselle planeetalle.
Tällaisesta elämän leviämistavasta käytetään nimitystä panspermia.
Kolmella planeetalla saattaa olla elämää
Trappist-1-tähteä kiertää seitsemän planeettaa, joilla on Maan tavoin kivinen pinta. Niistä kolme sijaitsee sellaisella etäisyydellä tähdestä, että niillä voi periaatteessa olla elämää.