Voiko vahvan painovoiman omaavilla planeetoilla olla elämää? Miten kaksi aurinkoa vaikuttaisi evoluutioon? Entä miten älykkäät elämänmuodot selviäisivät kuolevalla tähdellä?
Tällaisia kysymyksiä esitetään Netflixin uudessa Vieraat planeetat -sarjassa, joka siirtää perinteisen luontodokumentin avaruuteen ja pohtii, miten ja millaista elämää voisi kehittyä oman aurinkokuntamme ulkopuolisilla planeetoilla.
Netflixin uudessa Vieraat planeetat -sarjassa tutkitaan neljää eksoplaneettaa kutakin omassa jaksossaan. Yhdellä planeetoista on vahva painovoima, yksi on kaksiosainen tähti, joka sijaitsee lähellä punaista kääpiöplaneettaa, yksi kiertää kahta tähteä ja yhdellä planeetalla älykäs elämänmuoto elää kuolevalla tähdellä.
Oppaana pioneeri
Sarjan ensimmäisessä jaksossa Nobelin palkinnon saanut ja ensimmäisen eksoplaneetan vuonna 1995 löytänyt Didier Queloz kertoo eksoplaneetoista.
Tähän päivään mennessä tutkijat ovat löytäneet jo yli 5 000 eksoplaneettaa, ja Queloz selittää, millä tavalla uusia eksoplaneettoja havaitaan valoa ja varjoja tutkimalla. Kun planeetta kulkee tähtensä editse, tähden valo himmenee hieman.
Juuri tämän himmenemisen tutkijat voivat nähdä myös Maasta käsin.
Nasan Kepler-avaruusteleskooppi ei ole enää käytössä, mutta vuosina 2009–2018 se löysi useita eksoplaneettoja niin kutsutun mikrolinssitekniikan avulla. Kun tähden valo kulkee läheltä toista planeettaa matkalla teleskooppiin, tähden valo himmenee hieman.
Sarja on jaettu neljään jaksoon, joissa kussakin tutkitaan olosuhteita erilaisilla
eksoplaneetoilla.
Kyse ei kuitenkaan ole oikeista eksoplaneetoista, jotka olisi löydetty Maasta käsin, vaan täysin kuvitteellisista esimerkkiplaneetoista.
Kaksi teleskooppia tuo eksoplaneetat lähemmäs
TESS löytää eksoplaneetat
Vuonna 2018 Nasa lanseerasi planeettoja etsivien laitteiden uusimman sukupolven. TESS eli Transiting Exoplanet Survey Satellite tutkii 200 000 tähteä eksoplaneettojen varalta, ja tutkijat arvioivat, että avaruusteleskooppi löytää vähintään 300 Maan kaltaista planeettaa.
Webb korvaa Hubblen
Vuonna 2021 tapahtuu seuraava edistysaskel vieraiden planeettojen tutkimuksessa, kun Nasan James Webb -avaruusteleskooppi korvaa Hubble-teleskoopin. Uusi avaruusteleskooppi on niin voimakas, että se pystyy analysoimaan uusien eksoplaneettojen kaasukehää – ja kenties selvittämään, onko planeetoilla elämää.
Sarjassa käytetään rinnakkain tietokoneella tehtyjä kauniita kuvia vieraista planeetoista ja esimerkkejä samankaltaisista elämänmuodoista Maassa. Tutkijat yhdistävät nämä kaksi kertomalla, millaiset fysiikan lait Maassa vaikuttavat ja miten eri elämänmuodot ovat sopeutuneet niihin.
Animaatiot tylsiä esimerkkejä Maasta
Valitettavasti sarjassa suurin osa ajasta kuluu Maassa eikä jännittävillä vierailla planeetoilla. Jopa 80 prosenttia ajasta käytetään Maan esimerkkien selittämiseen, ja samoja animoituja maisemia ja muita jaksoja käytetään yhä uudestaan.
Vieraat planeetat -sarjassa esitellään lukemattomia mahdollisia elämänmuotoja ja ekosysteemejä.
Tieteelliset selitykset siitä, miten eläimet selviytyvät Maassa äärimmäisissä olosuhteissa ovat kiinnostavia ja hyvin toteutettuja, mutta ne eivät aina sovi yhteen vierailta planeetoilta annettujen esimerkkien kanssa.
Kauniita mutta virheellisiä planeettoja
Yleisesti ottaen sarjan neljä eksoplaneettaa ovat kauniita ja tieteellisessä mielessä uskottavia. Netflix on onnistunut välttämään tällaisten sarjojen yleisimmät virheet ja kuvaa tavallista realistisempia esimerkkiplaneettoja.
Atlas-planeetalla valtavat eliöt lentävät tiheässä kaasukehässä samalla, kun niitä ajavat takaa suuret kaasupallot, joilla on vieläpä hampaat.
Janus-planeetalla toinen puoli planeetasta on auringon polttama ja toinen ainaisessa pimeydessä.
Äärimmäisten olojen planeetalla viisijalkainen, muurahaista muistuttava eläin taistelee vähäisestä ravinnosta ja yrittää sopeutua.
Toisessa jaksossa esitellään realistinen eksoplaneetta, joka kiertää punaista kääpiötä. Planeetalla on lukkuitunut kiertorata samaan tapaan kuin Maan Kuulla, joten planeetasta on aina sama puoli kääntyneenä kohti tähteä.
Suurin osa tunnetuista eksoplaneetoista kiertää tähtiä, jotka ovat punaisia kääpiöitä. Planeettojen olisi oltava todella lähellä heikkoja punaisia kääpiöitä, jotta niille voisi syntyä elämää. Lyhyt etäisyys taas tarkoittaa sitä, että painovoima hidastaa planeetan kiertonopeutta – jolloin toinen puoli planeetasta on aina valossa ja toinen pimeydessä. Tämän Netflixin sarja osoittaa todenmukaisesti.
Toisaalta sarja ohittaa tyystin sen tosiseikan, että näin lähellä punaista kääpiötä oleva planeetta olisi jatkuvasti kuolettavan säteilyn kohteena.
Biosfäärit liian yksinkertaisia
Sarjan tekijät syyllistyvät valitettavasti samaan virheeseen, joka löytyy useiden muidenkin scifi-sarjojen, kuten Tähtien sodan ja Star Trekin, universumeista.
Näiden kuvitteellisten universumeiden planeettojen biosfäärit ovat aina liian yksinkertaistettuja, kun koko planeetta on esimerkiksi aavikkoa, viidakkoa tai lumen peitossa.
Maapallon perusteella tiedetään, että ilmastolla on valtava vaikutus biodiversiteettiin, mikä ilmenee esimerkiksi tää, että Pohjois-Euroopan kasvisto ja eläimistö poikkeavat täysin Afrikan vastaavista.
Maan biosfääri eli elonkehä on hyvin monimutkainen eikä ole mitään syytä olettaa, etteikö asia olisi samoin vieraillakin planeetoilla. Planeetan olosuhteet eivät voi olla samanlaisia kaikkialla, vaan planeetalla esiintyy todennäköisesti vaihtelua napojen ja päiväntasaajan välissä.
Tähtien sota -elokuvissa on monia pelkkää aavikkoa, viidakkoa tai lunta sisältäviä planeettoja. Tässä Luke Skywalker on Tatooinen aavikkoplaneetalla.
Kaiken kaikkiaan Netflixin uusi sarja on tieteellisesti sangen uskottava, vaikka eksoplaneettojen kuvituksessa se menee yli siitä, missä aita on matalin. Sarja tekee virheen siinä, että se yrittää verrata jotakin meille tuttua johonkin meille niin vieraaseen, ettei sitä voi edes kuvitella.
Tekijöille olisi kannattanut antaa täysin vapaat kädet kuvitella, millaista elämä muualla voisi olla vertaamatta sitä jatkuvasti Maahan.
