Avaruusmatkat

Yhdeksän kuukautta avaruudessa olleista siittiösoluista kasvoi näin hyvin muodostuneita hiirenpoikasia.

© Sayaka Wakayama et al./ PNAS

Tutkijat lähettivät hiirten siittiöitä avaruuteen

Voimmeko saada lapsia muilla planeetoilla? Japanilaistutkijat selvittivät asiaa lähettämällä hiirten pakastekuivattuja siittiösoluja avaruusalukseen.

Avaruusjärjestöt eri maissa työskentelevät kiivaasti, jotta ihmiset voisivat levittäytyä muille planeetoille ja perustaa yhteisöjä esimerkiksi Marsiin ja Kuuhun. Yksi asia on kuitenkin arveluttanut: Onnistuuko lisääntyminen avaruudessa?

Marsissa painovoima on 38 % maapallon painovoimasta ja Kuussa vain 17 %, ja heti kun siirrymme Maan magneettikentän ulkopuolelle, vastassa on melkoinen säteilypommitus.

Tutkijoilla ei ole tietoa siitä, miten tuollaiset olosuhteet vaikuttavat lisääntymiskykyymme. Tuoreet tutkimustulokset viittaavat kuitenkin siihen, ettei meidän tarvitse pelätä säteilyn tuottavan lapsia, joilla on vaikkapa ylimääräisiä raajoja.

Siittiösoluja säilöttiin avaruudessa

Japanilaiset tutkijat pakastekuivasivat hiirten siittiösoluja ja lähettivät ne raketilla kansainväliselle avaruusasemalle (ISS). Sen kyydissä siittiöt kiersivät maapalloa yhdeksän kuukautta lähes 400 kilometrin korkeudessa, missä säteily on yli 100 kertaa niin voimakasta kuin maapallon pinnalla.

Avaruusmatkan jälkeen siittiöt tuotiin takaisin kotiin, ja tutkijat hedelmöittivät niillä munasoluja, jotka siirrettiin eläviin naarashiiriin kehittymään. Samalla verrokkiryhmän naaraisiin siirrettiin munasoluja, jotka oli hedelmöitetty maapallolla säilötyillä siittiösoluilla.

Kaikki hiirinaaraat synnyttivät hyvin kehittyneitä poikasia, eikä poikueiden koossa tai sukupuolijakaumassa ollut mitään poikkeavaa. Myös seuraava sukupolvi oli terve ja lisääntymiskykyinen.

Matka Marsiin voi vahingoittaa DNA:ta

Siittiösolujen DNA:ssa havaittiin muutoksia, joilla ei kuitenkaan näyttänyt olevan vaikutusta poikasten elinikään tai hedelmällisyyteen. Pidemmät avaruusmatkat esimerkiksi Marsiin saattavat kuitenkin aiheuttaa suurempia DNA-vaurioita.

Seuraavaksi tutkijat haluavat selvittää, miten avaruusmatka vaikuttaa ihmisten siittiöihin ja hiirten hedelmöitettyihin munasoluihin.