Claus Lunau

Nyt aukeaa moottoritie avaruuteen

Matkat Kuuhun ja Marsiin ovat pian jo rutiinia. Jo tulevana vuonna avaruuteen laukaistaan kaikkiaan neljä uutta jättirakettia. Kaikki ne ovat tehokkaampia ja käyttövarmempia kuin aiemmat raketit.

Artikkeli julkaistiin ensimmäisen kerran heinäkuussa 2021.

Meteli oli korviahuumaava, kun Nasa 16. tammikuuta 2021 käynnisti Space Launch System -jättiraketin moottorit. Zirkonihiukkaset leiskuivat kipinöiden ilmaan rakettimoottoreista.

”Se oli kuin maanjäristys”, totesi Nasan entinen johtaja Jim Bridenstine testin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, jossa selvitettiin rakettimoottorien toimintaa.

Space Launch System -raketin moottorien teho on 15 prosenttia suurempi kuin kuulennoilla käytetyn jättimäisen Saturn V -raketin.

Uusi SLS-raketti on määrä laukaista matkaan marraskuussa 2021. SLS on kuitenkin vain yksi neljästä uudesta jättiraketista, joiden on pian tarkoitus nousta jylisten ilmaan.

moottoritie avaruuteen Raketti SLS vasen
© Claus Lunau

SpaceX-yrityksen Starship pääsee suunnitelmien mukaan Maata kiertävälle radalle ensimmäistä kertaa jo kesällä 2021. Blue Originin New Glenn -rakettia puolestaan valmistellaan samalle lennolle ensi vuoden kuluessa. Ja uuden Vulcan Centaur -raketin on määrä laukaista laskeutumisalus Kuuhun vuoden 2021 lopussa.

Neljä uutta rakettia aloittavat avaruuslentojen uuden aikakauden: ne moninkertaistavat mahdollisuudet viedä robotteja, turisteja ja astronautteja Maata kiertävälle radalle, Kuuhun ja aina Marsiin asti.

Apollo-lentojen raketin ennätykset vanhenevat

Yhdenkään uuden raketin kehittäminen ei olisi ollut mahdollista ilman saksalaista raketti-insinööriä Wernher von Braunia, joka oli mukana kehittämässä natsien V-2-rakettia. Vuonna 1945 Braun sai Yhdysvalloissa vastuulleen rakettiohjelman, jonka päämääränä oli taata se, että Neuvostoliitto ei voita kilpajuoksua avaruuteen. Hankkeen tuloksena syntyi kaikkien aikojen suurin raketti: Saturn V.

Visa: Kyllä, se ON rakettitiedettä

Oletko yhtä viisas kuin raketti-insinööri? Testaa tietosi raketeista viidellä kysymyksellä. Visan ensimmäinen kysymys on helpoin, viides vaikein. Löydät kysymykset tämän artikkelin lomasta.

Kun vastaat kaikkiin kysymyksiin, saat tuloksesi artikkelin lopussa.

Hauskaa visailua!

Kysymys 1:

Minkä nimisellä raketilla SpaceX-yritys (Space Exploration Technologies Corporation) aikoo lähettää ihmisen Marsiin?

  • Spaceship
  • Space Explorer
  • Starship
  • Star Explorer

Saturn V -raketti tuotti 34,5 miljoonan newtonin työntövoiman, jolla se vei kaikkiaan 24 Apollo-astronauttia Kuuhun. Ennätystä ei ole sittemmin vielä rikottu.

Avaruusohjelman seuraava askel oli von Braunin mukaan kierrätettävien aluksien kehittäminen. Sellaiset saatiinkin, kun avaruussukkulat aloittivat lentonsa.

Avaruussukkulat suorittivat kaikkiaan 135 lentoa, ja ne olivat ratkaisevassa roolissa Maata 400 kilometrin korkeudessa kiertävän ISS-avaruusaseman rakentamisessa.

Nyt tavoitteena on valloittaa Kuu uudelleen, ja sen jälkeen määränpäänä on Mars, joten lennot pitenevät huomattavasti. Kuuhun on matkaa 384 000 kilometriä, joten nyt tarvitaan uusia raketteja, joissa on sekä entistä enemmän tehoa että enemmän tilaa lastille – ja miehistölle.

Uusia raketteja ovat suunnitelleet ennen kaikkea neljä eri tahoa: United Launch Alliance on rakentanut raketin, joka muun muassa vei Marsiin mönkijät. Blue Originin taustalla on Amazon-miljardööri Jeff Bezos. SpaceX:n on perustanut Tesla-miljardööri Elon Musk. Ja luonnollisesti mukana on Nasa, joka aikoinaan laukaisi Saturn V -raketin.

Nyt kaikkien neljän uudet jättiraketit ovat valmiita.

Uusi kuuraketti aloittaa uuden aikakauden

Ihminen astui Kuun kamaralle noin 50 vuotta sitten. Yhtä kauan aikaa Saturn V -raketti on ollut maailman tehokkain raketti. Nyt on aika siirtyä uuteen aikakauteen.

Uusilla raketeilla neljä eri tehtävää

Neljä jättirakettia on jo lähtövalmiina suorittamaan neljää eri tehtävää.

moottoritie avaruuteen Vulcan Centaur kuorma-auto
© Claus Lunau

Työhevonen – Vulcan Centaur

  • Tehtävä: Raketin on määrä saattaa Peregrine-laskeutumismoduuli Kuuhun vuonna 2021.
  • Pituus: 61,6 metriä.
  • Nostokyky: 27 tonnia matalalle Maata kiertävälle radalle.
moottoritie avaruuteen SLS pikaraketti Kuuhun
© Claus Lunau

Pikana Kuuhun – Space Launch System

  • Tehtävä: Nasan ohjelman päätähti, jonka on määrä viedä ihminen Kuuhun vuonna 2024.
  • Pituus: 111 metriä.
  • Nostokyky: 130 tonnia matalalle Maata kiertävälle radalle.
moottoritie avaruuteen New Glenn kuorma-auto
© Claus Lunau

Kuorma-auto – New Glenn

  • Tehtävä: Lastin ja ihmisten kuljettaminen avaruuteen.
  • Pituus: 95 metriä.
  • Nostokyky: 45 tonnia matalalle Maata kiertävälle radalle.
moottoritie avaruuteen Starship turistibussi
© Claus Lunau

Turistibussi – Starship

  • Tehtävä: Ensimmäinen suuri tehtävä on miehitetty turistilento Kuuhun vuonna 2023.
  • Pituus: 120 metriä.
  • Nostokyky: 100 tonnia matalalle Maata kiertävälle radalle.

Space Launch System -raketista tulee nimittäin tehokkaampi kuin Saturn V -raketti.

Uudestakin raketista voidaan kiittää Wernher von Braunia, sillä se perustuu suurelta osin avaruussukkuloista tuttuun tekniikkaan. SLS-raketin päämoottoreina on neljä RS-25-moottoria, joita avaruussukkuloissa oli kolme kappaletta. SLS:n parannettujen RS-25-moottorien teho on 109 prosenttia alkuperäisen moottorin maksimitehosta. SLS:n moottoreissa on muun muassa uusia 3D-tulostettuja metalliosia.

Pääraketin sivuilla on kiinteän polttoaineen raketit, joiden idea on myös peräisin avaruussukkuloista. Nyt kummassakin on vain 25 prosenttia enemmän polttoainetta.

Kuuraketista tulee historian suurin

Nasan jättiraketti SLS laukaistaan näillä näkymin matkaan vuoden 2021 lopussa. Se on samalla Apollo-lentojen seuraajan, Artemis-kuuohjelman, alku.

Claus Lunau

1. Moottorit avaruussukkuloista

Neljä päämoottoria, joiden polttoaineena on 2,8 miljoonaa litraa nestemäistä happea ja vetyä, pohjautuvat avaruussukkuloiden tekniikkaan. Sivuilla on kaksi 54-metristä kiinteän polttoaineen rakettia, joiden idea on myös saatu avaruussukkuloista. Nyt Nasa on vain lisännyt niihin 25 prosenttia enemmän polttoainetta.

Claus Lunau

2. Raketti sopeutuu lastin mukaan

Pääraketti ja kiinteän polttoaineen raketit yhdistetään avaruusalukseen telakointiosalla. SLS:n kärjessä voi olla esimerkiksi Orion-avaruuskapseli tai sitten siihen voidaan liittää kuljetettavaksi vaikka pieniä satelliitteja.

Claus Lunau

3. Avaruuskapseliin mahtuu neljä astronauttia

Orion-kapselin halkaisija on viisi metriä. Se on 3,3 metriä korkea, ja siihen mahtuu neljä astronauttia. Kapselissa on kaksi kertaa niin paljon tilaa kuin Apollo-lentojen kapselissa aikoinaan. Orionin lämpökilpi kestää jopa 2 800 asteen lämpötiloja.

Claus Lunau

4. Katapultti pelastaa astronautit

Jos laukaisussa sattuu onnettomuus, SLS:n kärjestä irtoaa pelastautumisraketti. Se sinkoaa astronautit 150 metrin päähän. Miniraketti irtoaa itsestään Orion-kapselista, jonka laskuvarjo avautuu samalla.

Claus Lunau

SLS-raketista on tarkoitus tehdä kuusi eri versiota, joiden koko kasvaa sitä mukaa kun avaruuslennot pitenevät.

Ensimmäinen versio, Block 1, voi viedä 70 tonnia Maata kiertävälle radalle, kun viimeinen versio, Block 2, voi nostaa samalle kiertoradalle 130 tonnia.

Visa: Kyllä, se ON rakettitiedettä

Kysymys 2:

Kun raketin moottorit käynnistyvät ja raketti nousee ylös maasta, se noudattaa yhtä mekaniikan peruslakia. Se kuuluu näin: jos kappaleeseen vaikuttaa toinen kappale jollain voimalla, niin samanaikaisesti kappaleen täytyy vaikuttaa toiseen kappaleeseen yhtä suurella, mutta suunnaltaan vastakkaisella voimalla. Kuka kuuluisa fyysikko muotoili lain?

  • Galileo Galilei
  • Albert Einstein
  • Niels Bohr
  • Isaac Newton

Space Launch System -raketti mahdollistaa sen, että vuodesta 2028 alkaen astronautteja on koko ajan joko Kuun kiertoradalla avaruusasemalla tai Kuun pinnalla sijaitsevissa tukikohdissa. Jättiraketin on tarkoitus kuljettaa suurin osa rakennusmateriaalista yhdeksällä lennolla Kuuhun. Luonnollisesti mukana on myös astronautteja.

Kuu on myös Vulcan Centaur -raketin ensilennon kohde. Raketti on Atlas V -raketin seuraaja, joka on edeltäjäänsä huomattavasti kookkaampi. Perseverance-mönkijä matkasi Atlas V -raketin kyydissä Marsiin.

Vulcan Centaurin on määrä vielä vuoden 2021 aikana saattaa Peregrine-laskeutumisalus Kuun pinnalle.

Kaikkiaan 62 metriä korkea Vulcan Centaur voi kuljettaa 27 tonnin lastin matalalle kiertoradalle. Atlas V suoriutui vain korkeintaan 20 tonnin lastista.

moottoritie avaruuteen Vulcan Centaur oikea
© Claus Lunau

Vulcan Centaur -raketista voidaan valmistaa neljä eri versiota, joissa on joko nolla, kaksi, neljä tai kuusi kiinteän polttoaineen rakettia pääraketin ympärillä.

Siten Vulcan Centaur soveltuu hyvin monenlaisiin tehtäviin.

Lisäksi monia raketin osia voidaan joko käyttää uudelleen tai kierrättää. Tällainen osa ovat esimerkiksi BE-4-moottorit, jotka käyttävät nestemäistä happea ja nesteytettyä maakaasua. Sen ansiosta moottorit ovat paljon paremmassa kunnossa kuin perinteistä rakettipolttoainetta käytettäessä.

Visa: Kyllä, se ON rakettitiedettä

Kysymys 3:

Montako prosenttia Saturn V -raketin kokonaispainosta on polttoainetta?

  • 75 %
  • 80 %
  • 85 %
  • 90 %

BE-4-moottorit kehitettiin Blue Originin uutta New Glenn -rakettia varten. Vulcan Centaur -raketissa voidaan kierrättää ainoastaan moottoreita, mutta New Glenn vie kierrätyksen uudelle tasolle: kaikki sen keskeiset osat voidaan laukaista uudelleen avaruuteen.

New Glennin suunnittelussa on keskitytty avaruuslentojen uuden aikakauden ytimeen: jos avaruuteen aiotaan panostaa kunnolla, avainsana on kierrätys.

Kierrättämällä säästetään aikaa, materiaalia ja työtä, kun uusia raketinosia ei rakenneta koko ajan. Kierrätys mahdollistaa nopeasti toistuvat lennot, minkä ansiosta myös reittilennot avaruuteen voidaan aloittaa.

Kierrätysraketit luovat uusia mahdollisuuksia

Aiemmin raketit laukaistiin, ja kun niiden polttoaine loppui, raketinosat syöksyivät ilmakehään ja tuhoutuivat.

Nyt voidaan jo saada suuria raketinosia turvallisesti takaisin maahan sen jälkeen, kun raketti on suorittanut tehtävänsä.

New Glenn -raketin kehitystyössä on keskitytty sen rooliin rahtialuksena, joka pääasiassa vie avaruuteen satelliitteja. Myöhemmin sen on määrä kuljettaa myös ihmisiä.

moottoritie avaruuteen New Glenn vasen
© Claus Lunau

Rakettia voidaan käyttää ainakin 25 kertaa.

Kierrätyksen mahdollistavat raketin alaosan siivekkeet, joiden avulla raketti pystyy tekemään pehmeän laskeutumisen maahan sen jälkeen, kun se on irrottautunut avaruuteen matkaansa jatkavasta yläosasta.

New Glenn -raketti jarruttaa seitsemän päämoottorinsa voimalla ennen kuin se laskeutuu. Ennen kuin raketti koskettaa maata, sen kuusi hydraulista laskeutumistelinettä avautuvat.

Kierrätysraketti kuljettaa tarvikkeita

New Glenn -raketissa on kaksi kertaa niin suuri lastiruuma kuin nykyraketeissa. Koska rakettia voidaan käyttää uudelleen 25 kertaa, sen ansiosta satelliitit, rakennustarvikkeet ja luotaimet pääsevät helposti avaruuteen.

moottoritie avaruuteen New Glenn askel 1
© Claus Lunau

1. Kantoraketti työntää lastin matkaan

Raketin alaosassa on seitsemän BE-4-moottoria, jotka käyttävät nestemäistä happea ja nesteytettyä maakaasua. Perinteiseen rakettipottoaineeseen verrattuna New Glennin polttoaine palaa suhteellisen puhtaasti, mikä mahdollistaa moottorien käyttämisen uudelleen.

moottoritie avaruuteen New Glenn askel 2
© Claus Lunau

2. Kantoraketti palaa maahan

Raketin alaosa, joka tässä vaiheessa on käyttänyt suurimman osan polttoaineestaan, irtautuu yläosasta ja laskeutuu. Laskeutuessaan raketin ensimmäinen vaihe käyttää siivekkeitään, jotta se päätyy turvallisesti alukselle.

moottoritie avaruuteen New Glenn askel 3
© Claus Lunau

3. Rahtia kiertoradalle

New Glenn -raketin yläosa avaa lastiruuman sivut, ja rahti - esimerkiksi satelliitti – jatkaa matkaansa Maata kiertävälle radalle. Maassa raketin ensimmäinen vaihe on jo valmiina vastaanottamaan uuden lastin.

New Glenn tarjoaa paljon tilaa rahdille.

Kaikkiaan 95 metriä korkean raketin yläosassa on lastiruuma, joka halkaisija on seitsemän metriä. Lastiruuman tilavuus on siis yli kaksi kertaa niin suuri kuin millään nyt toiminnassa olevalla raketilla.

New Glenn -raketti voi viedä Maata kiertävälle radalle 45 tonnin lastin.

Visa: Kyllä, se ON rakettitiedettä

Kysymys 4:

Fyysikot puhuvat nopeudesta, joka aluksen on saavutettava, jotta se pääsee pois planeetan painovoimakentästä. Mikä tämä nopeus on nimeltään?

  • Väistämisnopeus
  • Pakonopeus
  • Poistumisnopeus
  • Loittoamisnopeus

New Glennille on siis suunniteltu rahtikuljetuksia, mutta SpaceX-yrityksen Starship saa kuljetettavakseen ihmisiä.

Starshipissä on yrityksen oman ilmoituksen mukaan tilaa jopa sadalle ihmiselle. Se onnistuu, kun aluksessa käytetään aivan uudenlaista periaatetta.

Sekä kuulennoilla käytetyssä Saturn V -raketissa että uudessa SLS-raketissa miehistön paikka on raketin kärjessä. Starshipissa sen sijaan matkustajaosa käsittää noin puolet koko raketin korkeudesta.

Miehistöosa asennetaan 70 metriä korkean kantoraketin nokkaan, joten raketin koko korkeus nousee 120 metriin.

Starship voi kuljettaa Maata kiertävälle radalle yli 100 tonnia tavaraa. Tämän Space X:n täysin kierrätettävän raketin on määrä taata astronauttien matka ensin Kuuhun ja ajan mittaan myös muille taivaankappaleille, kuten Marsiin.

moottoritie avaruuteen Raketti Starship oikea
© Claus Lunau

Starship ei muiden rakettien tavoin ole rakennettu alumiinista, vaan teräksestä, minkä ansiosta se on suhteellisen edullinen ja kestää hyvin avaruuden matalia lämpötiloja.

Starship on suunniteltu niin, että se laskeutuu ensin "mahallaan" ilmakehän läpi ja kääntyy sitten siivekkeidensä avulla lähellä maanpintaa pystysuoraan asentoon ja laskeutuu. Ja se on heti valmis seuraavaan laukaisuun.

Kierrätyksen ansiosta SpaceX:n ei tarvitse rakentaa uutta Starship-rakettia joka laukaisua varten, mikä mahdollistaa reittilennot avaruuteen.

Ensimmäisellä SpaceX-koelennolla avaruuteen lähtee miljardööri Yusaku Maezawa kahdeksan muun avaruusturistin kanssa. Lennon on määrä toteutua vuona 2023. Viikon kestävällä lennolla Starship lentää Kuun ohi.

Starshipin on tulevaisuudessa tarkoitus tehdä reittilentoja Marsiin. Sitä varten tarvitaan tarkat suunnitelmat.

Visa: Kyllä, se ON rakettitiedettä

Kysymys 5:

Mikä seuraavista on rakettimoottorin aikaansaama nopeuden lisäys, jonka yksikkönä on joko m/s tai km/h?

  • Alpha-o
  • Delta-v
  • Alpha maximus
  • Gamma maximus

Suunnitelman mukaan yksi Starship-raketti, jonka lastina on polttoainetta, lähetetään Maata kiertävälle radalle odottamaan miehitettyä Starshipiä. Kun miehitetty alus on noussut kiertoradalle, alukset telakoituvat ja polttoaine siirretään miehitettyyn alukseen.

Kun polttoainesäiliö on ääriään myöten täynnä, miehitetty Starship voi matkata pidemmän matkan avaruudessa. Eniten polttoainetta kuluu juuri lennon ensimmäiseen vaiheeseen, kun alus nousee Maasta kiertoradalle.

Polttoainesäiliönä toiminut Starship voi tankkauksen jälkeen laskeutua takaisin Maahan.

Elon Muskin mukaan tällä tavalla voidaan tankata kaikkiaan tuhat Starship-rakettia, jotka voivat jäädä odottamaan jatkolentoa Marsiin Maan kiertoradalle. Kun Maan ja Marsin asema joka 26. kuukausi on paras mahdollinen, koko joukko aluksia aloittaa matkan kohti punaista planeettaa.

Tuhat alusta lentää kohti Marsia

Starship vie avaruusturisteja Kuuhun, mutta myös Marsista uskotaan tulevan suosittu matkakohde. Kun alus tankataan matkalla, kokonainen parvi Starship-aluksia voi lentää kahden vuoden välein Marsiin.

moottoritie avaruuteen Starship askel 1
© Claus Lunau

1. Starship ja polttoaine laukaistaan avaruuteen

Super Heavy -kantoraketti laukaisee polttoainelastissa olevan Starshipin Maata kiertävälle radalle. Super Heavy irrottautuu ja laskeutuu Maahan. Kantoraketti tankataan uudelleen ja siihen liitetään miehitetty Starship-alus.

moottoritie avaruuteen Starship askel 2
© Claus Lunau

2. Miehitetty Starship tankataan

Miehitetty Starship viedään kiertoradalle, missä se telakoituu polttoainelastissa olevan Starshipin kanssa. Miehitetty Starship tankataan. Näin toistetaan, kunnes Maan kiertoradalla on monta piripintaan tankattua miehitettyä Starship-alusta.

moottoritie avaruuteen Starship askel 3
© Claus Lunau

3. Starship suuntaa Marsiin

Joka 26. kuukausi Maa ja Mars ovat sellaisessa asemassa, että lento punaiselle planeetalle onnistuu pienimmällä mahdollisella polttoainemäärällä. Tällöin kokonainen parvi Starship-aluksia – tulevaisuudessa jopa tuhat – lähtee kohti Marsia.

Starshipin reittisuunnitelmat kuvaavat hyvin uutta avaruuslentojen aikaa, joka alkaa pian neljän suuren raketin voimin.

Nelikon jäsenet ovat isompia ja tehokkaampia kuin aiemmat raketit, mutta ennen kaikkea niitä ei ole rakennettu yhtä ainoaa lentoa varten tai ainoastaan yhtä tiettyä tehtävää silmällä pitäen. Niille jokaiselle on suunniteltu koko joukko erilaisia käyttötarkoituksia, ja ne on valmistettu osittain kierrätetyistä osista ja kierrätettävästä materiaalista, minkä ansiosta rakettien laukaisuväli saadaan lyhyeksi.

Ja se tarkoittaa sitä, että pian laukaisurampilla on aina yksi raketti valmiina lähtöön.

Apollo-lentojen aikana Saturn V -raketti nousi ilmaan yksinään ja vain silloin tällöin, pian neljä rakettia suhahtaa avaruuteen yksi toisensa jälkeen, uudelleen ja uudelleen.

Nyt määränpäänä ei myöskään enää ole Kuu, vaan Nasa, United Launch Alliance, Blue Origin ja SpaceX tähyävät kauemmas Aurinkokuntaan, Marsiin. Nämä raketit eivät tuo mukanaan vain yhtä reittiä avaruuteen, vaan niiden mukana aukeavat myös reittilennot punaiselle planeetalle.

Visa: Kyllä, se ON rakettitiedettä

Tulos:

Ratkaisun aika on käsillä: Miten hyvin olet perillä rakettitieteestä?

1 oikein: Todennäköisesti enemmän onnea kuin viisautta. Opiskele lisää.
2 oikein: Olet joskus kuunnellut, mitä fysiikan opettaja puhui.
3 oikein: Hyvin meni. Olet kuunnellut fysiikan tunnilla ja ehkä jopa seurannut yhden tai kahden raketin laukaisua.
4 oikein: Huijasitko? Oletko varma?
5 oikein: Voit tarkistaa tästä, onko Nasalla sinulle työpaikka.

Lue lisää matkoista Kuuhun ja Marsiin näistä artikkeleista: