Shutterstock, ARIZONA STATE UNIVERSITY/GSFC/NASA
Månebesøk

Ihminen valloittaa Kuun uudelleen

Kiinalainen luotain onnistui tammikuun alussa laskeutumaan Kuun pimeälle puolelle, ja lähivuosina Maan kiertolaisella on suorastaan ruuhkaa. Koko joukko aluksia lähetetään tutkimaan Kuuta – ja pian niiden mukana on ihmisiäkin.

Torstaina 3. tammikuuta 2019 Kiina teki avaruushistoriaa, kun kiinalaisluotain onnistui ensimmäisenä laskeutumaan Kuun pimeälle puolelle.

Chang'e-4-luotaimen tukijalat osuivat kuupölyyn varhain aamulla, ja luotaimella oli mukanaan 140 kiloa painava Yutu 2 -mönkijä.

Mönkijä rullasi tarkkailemaan maisemia Kuun toisella puolella, jota ei aiemmin ole tutkittu lainkaan.

Lähivuosina avaruusvaltiot suorastaan jonottavat pääsyä Kuuhun. Maan kiertolaisella aiotaan tehdä kartoituksia ja porauksia ja sinne on tarkoitus perustaa myös tukikohta. Ja ihminenkin on palaamassa Kuuhun kymmenien vuosien tauon jälkeen.

Tässä katsaus tulevien vuosien kuuhankkeisiin: