Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Natsien ase kuljetti ihmisen Kuuhun

Nasa järjesti vuonna 1969 kaikkien aikojen järeimmällä raketilla, Saturn V:llä, harppauksen ihmiskunnalle. Astronautit tuskin olisivat päässeet Kuuhun, ellei kaukokatseinen saksalaisinsinööri olisi kehittänyt rakettia natsi-Saksan asetutkimuksen pohjalta.

Heinäkuun 16. päivänä 1969 sadat miljoonat ihmiset seurasivat tiiviisti televisiolähetystä.

Maailman katseet olivat kääntyneet Floridassa sijaitsevan Kennedyn avaruuskeskuksen laukaisualustaan. Sillä seisoi historian suurin raketti – 111 metriä pitkä Saturn V – lähtövalmiina. Sen piti riistäytyä irti Maan painovoimakentästä ja viedä ensimmäistä kertaa ihmisiä vieraalle taivaankappaleelle.

Nasan valvomossa pidätettiin henkeä, kun viisi moottoria hörppivät peräti 20 tonnia polttoainetta sekunnissa ja nostivat vähä vähältä tehon huippuunsa.

Kello 9.32 hetki koitti. Koko laukaisualue järisi, kun maailman vahvin raketti nousi valkohehkuisessa kaasupilvessä melkein luonnonvastaisesti rampilta ja halkoi ilmaa tasaisesti kiihtyvällä nopeudella Kuuta kohti. Riemu raikui.

Noin 600 miljoonaa katsojaa seurasi Kuuhun laskeutumista 1969.

Televisiolähetys Kuuhun laskeutumisesta heinäkuussa 1969 rikkoi katsojaennätykset. Noin 600 miljoonaa ihmistä – yli viidesosa ihmiskunnasta – seurasi tapahtumia kuvaruudulta.

© Claudio Luffoli/AP/Ritzau Scanpix

Jo muutaman päivän kuluttua nähtiin merkittävä historiallinen tapahtuma: Neil Armstrong astui Kuun pinnalle.

Raketin pääsuunnittelija oli Wernher von Braun. Ilman häntä ja natsi-Saksan aseohjelmaa kuulento olisi jäänyt tekemättä.

Natsit saivat kostoaseen

Saksalaisinsinööri Wernher von Braun oli ollut lapsesta saakka kiinnostunut raketeista ja kuvitellut ihmiskunnan valloittavan ennen pitkää avaruuden ja käyvän Marsissa tai ainakin Kuussa.

Toisen maailmansodan taisteluiden riehuessa kiivaina raketti-insinööriä painoi raskas tehtävä: von Braun oli kehittämässä uutta mullistavaa rakettia, V2-ohjusta. Se oli tehokas 14 metriä pitkä ase, jonka oli määrä varmistaa Kolmannelle valtakunnalle lopullinen voitto.

Von Braun katseli Saksassa Itämeren rannikolla sijaitsevan Peenemünden kokoomahallin katolta 3. lokakuuta 1942 mustavalkoista rakettiaan, kun se lähti jylisten lentoon.

Polttonesteellä toimiva ohjus oli aiemmin tuottanut karvaan pettymyksen, mutta tällä kertaa lento alkoi lupaavasti. Vähän alle 13 tonnia painava ase mursi 25 sekunnissa äänivallin ja teki näin historiaa. Sitten se hävisi valopisteenä taivaanrantaan.

V2 blev startskuddet til moderne rumteknologi.

Wernher von Braunin mustavalkoiseksi maalatun raketin laukaisu Saksan Peenemündessä vuonna 1942 oli samalla nykyisen avaruusajan lähtölaukaus.

© Deutsches Bundesarchiv

V2 jatkoi nousuaan hieman alle 5 000 kilometrin tuntivauhtia eli 4,5-kertaisella äänen nopeudella 85 kilometrin korkeuteen ja kävi ensimmäisenä rakettina kääntymässä avaruuden rajalla. Lennettyään 190 kilometriä V2 putosi suunnitellusti Itämereen.

”Tänään on uuden – avaruuslentojen – aikakauden ensimmäinen päivä”, pauhasi Saksan armeijan upseeri Walter Dornberger, joka johti rakettiaseen kehitystyötä.

Pioneeria pilkattiin

Teknisessä mielessä von Braunin kauko-ohjus oli huomiota herättävä uutuus.

Silloiset raketit lensivät kiinteällä polttoaineella, ruudilla, ja kärsivät lukuisista ongelmista: ne olivat painavia, palaminen vaati ilmakehän ilmaa, eikä palamista voitu säätää saati lopettaa lennon aikana. Sytyttämisen jälkeen raketti oli poissa.

Von Braun sai innoitusta muun muassa yhdysvaltalaisfyysikko Robert Goddardilta, joka 1920-luvun puolivälissä oli kehittänyt nestemäistä polttoainetta käyttävän raketin.

Maaliskuun 16. päivänä 1926 Goddard laukaisi ensimmäisen kerran mullistavan Nell-rakettinsa, jonka polttoaineena oli bensiiniä ja nestemäistä happea. Nell lensi vain 2,5 sekuntia ja kävi vaatimattomasti 13 metrin korkeudessa. Silti 67 metriä pitkä lento, jonka aikana nopeus nousi noin 96 kilometriin tunnissa, osoitti polttonesteen sopivan raketteihin.

5 miestä tasoitti tietä Saturn V:lle

Opettaja, natsi, salainen tutkija, yhdysvaltalainen rakettipioneeri ja saksalainen fyysikko loivat toisistaan riippumatta edellytykset sille, että ihmiskunta pystyi valloittamaan Kuun.

Tutkimuksessaan Goddard todisti, että rakettimoottori voi toimia myös tyhjiössä, ja hän vieläpä määritti rakettimoottorin tehon käytettäessä erilaisia polttonesteitä.

Tiedeyhteisö piti kuitenkin Goddardia pilkkanaan. Myöhemmin nykyaikaisen rakettitekniikan isäksi kutsuttu Goddard sai osakseen ymmärtämystä vain Saksassa. Sitä osoitti häntä kohtaan sielunveli Hermann Oberth.

Goddardin tavoin Oberth oli ryhtynyt tekemään kokeita polttonesteellä toimivilla raketeilla. Osassa niistä oli jopa useita vaiheita, jotka irtosivat ajoaineen loputtua. Ratkaisun ansiosta raketti ei kuluta arvokasta energiaa tyhjien polttoainesäiliöiden kuljettamiseen.

Monivaiheisen raketin idea oli käynyt useiden pioneerien mielessä. Goddard oli patentoinut sen vuonna 1914, ja venäläinen Konstantin Tsiolkovski oli hahmotellut ”rakettijunan” teoreettisia lähtökohtia.

”On mahdollista rakentaa niin tehokkaita raketteja, että ne voivat viedä ihmisen avaruuteen”, ennusti Oberth.

Heinäkuussa 1930 Oberthilla oli onni myötä: hän teki onnistuneen koelaukaisun laboratoriossaan polttonesteellä toimivalla rakettimoottorilla, Kegeldüsellä, jossa oli teräksinen kartion muotoinen polttokammio.

Voidaan rakentaa niin tehokkaita raketteja, että ne vievät ihmisen avaruuteen.
Hermann Oberth, saksalainen rakettitutkija

Moottori paloi 90 sekuntia ja tuotti 7 kilon paineen. Se oli osoitus polttonestettä käyttävissä raketeissa piilevästä potentiaalista. Oberthia avusti tuleva V2-ohjuksen kehittäjä, 18-vuotias insinööriksi opiskeleva Wernher von Braun, joka imi tietoa nestemäisellä polttoaineella toimivista raketeista.

Polttoaine pumppautui sisään

Wernher von Braunin V2-ohjus kärsi lukuisista lastentaudeista, mutta syksyyn 1944 mennessä niistä oli enimmäkseen päästy eroon. Siten Saksalla oli kaikkien aikojen paras raketti.

Raketti-insinöörillä oli välähtänyt monta kertaa. Ajoaineen johtaminen polttokammioon vajaan 13 tonnin painoisen raketin nostamisen vaatimalla nopeudella oli ollut suuri haaste, mutta von Braun keksi ratkaisuksi höyryturbiiniin perustuvan kaksoispumpun. Se ruiskutti polttoainetta ja nestemäistä happea palotilaan ennenkuulumattomat 125 litraa sekunnissa, mikä tuotti 25 tonnin paineen.

Von Braunin tutkimusryhmä varusti V2:n ensimmäisellä gyroskooppi- ja kiihdytysanturien varassa toimivalla ohjausjärjestelmällä. Tekniikka on yhä käytössä.

Ohjaus vakautti ohjusta, kun se lensi ääntä nopeammin, ja piti sen oikeassa kurssissa. Lisäksi järjestelmä pystyi valvomaan nopeutta. Moottori sammui sopivasti maaliin osumisen kannalta.

Järkytys ruokki Kuu-tavoitetta

Kaikille oli selvää, että Saksa oli rakettitutkimuksen edelläkävijä. Kun maailmansota päättyi, voittajat ottivat natsien rakettiohjelmasta irti kaiken mahdollisen.

Neuvostoliitto sai käsiinsä laukaisuvalmiita V2-raketteja, yksityiskohtaisia muistiinpanoja ja piirustuksia. Yhdysvallat kaappasi huippujoukkueen: maailman paras raketti-insinööri Wernher von Braun ja hänen tutkijatoverinsa jatkoivat työtään USA:ssa.

Viisi uraauurtavaa rakettia

Ensimmäiset raketit olivat tappavia sota-aseita. Myöhemmin raketit alkoivat palvella Kuun ja avaruuden tutkimusta.

Kylmän sodan alettua Yhdysvallat ja Neuvostoliitto ajautuivat avaruuskilpaan, ja Neuvostoliitto pääsi ensin johtoasemaan: pääsuunnittelija Sergei Koroljov kehitti V2-ohjelman rippeistä R-7-raketin, johon perustuva kantoraketti vei 4. lokakuuta 1957 kiertoradalle maailman ensimmäisen satelliitin, Sputnikin.

Tekokuun aiheuttama järkytys sai Yhdysvallat perustamaan heinäkuussa 1958 ilmailu- ja avaruushallintovirasto Nasan.

Siellä Wernher von Braun sai tehtäväkseen kehittää tehokkaan raketin, jota voidaan käyttää miehitettyihin avararuuslentoihin. Hänen lapsuudenunelmansa oli täyttymässä – vihdoinkin hän pääsi tavoittelemaan Maan lähintä naapuria. Saturn V -raketti valmistui vuonna 1967.

Verrattuna hoikkaan, lyhyeen isäänsä, V2:een, poika näytti paksukaiselta.

Vehicle assembly building rakennettiin Saturn V -raketin kokoamispaikaksi.

Jotta Saturn V -raketti voitiin koota pystyasennossa, Nasa rakensi Kennedyn avaruuskeskukseen Vehicle Assembly Buildingin (VAB). Kun rakennus valmistui vuonna 1965, se oli maailman suurin: 160 metriä korkea, 218 metriä pitkä ja 158 metriä leveä.

© Kim Shiflett/NASA

Täyteen tankattuna 111 metriä pitkä Saturn V painoi 2,8 miljoonaa kiloa eli noin 400 norsun verran. Jotta tuollainen mastodontti voi lentää, von Braunin rakettiryhmä suunnitteli siihen kolme vaihetta, joilla jokaisella oli omat moottorinsa ja polttoainesäiliönsä.

Käytettyään polttoaineensa loppuun vaihe irtosi, ja seuraava, pienempi, vaihe syttyi ja alkoi viedä keventynyttä rakettia entistä nopeammin eteenpäin – Oberthin, Goddardin ja Tsiolkovskin ajatusten mukaisesti.

Raketin ensimmäinen ja suurin vaihe nosti jättiläisen laukaisualustalta. Se oli varustettu viidellä – kaikkien aikojen suurimmalla – Rocketdyne F-1-moottorilla, jotka toimivat nestehapen ja petrolin seoksella. Toinen vaihe sisälsi viisi pienempää J-2-moottoria. Ne kävivät nestevedyllä ja hapella. Kolmas vaihe, joka oli tarkoitettu Apollo-kapselin siirtämiseen Kuuhun, oli yksimoottorinen.

Armstrong astui Kuun pinnalle

”Kuusi, viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi, nolla. Kaikki moottorit käyvät. Laukaisu.”

Kello 9.32 heinäkuun 16. päivänä 1969 Saturn V nousi ilmaan – nokassaan Apollo 11 -avaruusalus – Kennedyn avaruuskeskuksesta. Jo neljä päivää myöhemmin, 20. heinäkuuta, kuumoduuli Eagle laskeutui Kuuhun.

Pian von Braun ja miljoonat televisionkatsojat näkivät Neil Armstrongin painavan ensin vasemman jalkansa elottomalle kamaralle ja järjestävän harppauksen ihmiskunnalle – ja etenkin von Braunille: 27 vuotta sen jälkeen, kun V2 oli käynyt ensimmäisenä rakettina avaruuden rajalla, sen ”poikanen” oli kuljettanut ihmisen pois maapallolta.

Komentomoduuli Saturn V:ssä.

Saturn V kasvoi V2-ohjuksesta

Isäänsä V2:een verrattuna Saturn V oli mittasuhteiltaan valtava, voimaa uhkuva lihaskimppu. Raketteja yhdisti kuitenkin samanlainen rakenne eli pääasiassa Wernher von Braunin suunnittelema tekniikka.

Shutterstock/Lotte Fredslund
Komentomoduuli Saturn V:ssä.

1. Vain kärki tähtäsi Kuuhun

Astronautit matkustivat Apollo-avaruusaluksen komentomoduulissa. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluivat huoltomoduuli, joka huolehti hapesta, sähköstä ja tärkeistä tukijärjestelmistä, ja Kuuhun laskeutuva kuumoduuli.

Shutterstock/Lotte Fredslund
Saturn V:n kolmas vaihe.

2. Apollo singottiin kuin ritsalla

Kolmannessa vaiheessa oli yksi Rocketdyne J-2-moottori. Sillä päästiin noin 190 kilometrin korkeudessa Maata kiertävälle radalle. Usean kierroksen jälkeen moottori käynnistettiin uudelleen, ja se lähetti Apollon Kuuhun yli 40 000 kilometrin tuntivauhtia.

Shutterstock/Lotte Fredslund
Saturn V:n toinen vaihe.

3. Moottorit kiidättivät kiertoradalle

Tämä vaihe, jossa oli viisi nestemäistä happea ja vetyä käyttävää Rocketdyne J-2-moottoria, nosti raketin kiertoradan tuntumaan. Nopeus kasvoi kuudessa minuutissa 25 000 kilometriin tunnissa.

Shutterstock/Lotte Fredslund
Saturn V:n ensimmäinen vaihe.

4. Polttoneste nosti jätin ilmaan

Tehokkaat moottorit veivät raketin vajaassa kolmessa minuutissa noin 68 kilometrin korkeuteen yli 10 000 kilometrin tuntinopeudella. Ensimmäisessä vaiheessa oli viisi Rocketdyne F-1-moottoria, jotka toimivat säiliöistä tulevalla nestehapella ja petrolilla.

Shutterstock/Lotte Fredslund

Rakettien kuningas teki viimeisen kaikkiaan 13 kaukomatkastaan toukokuussa 1973, jolloin Saturn V kuljetti Yhdysvaltojen ensimmäisen avaruusaseman, Skylabin, Maata kiertävälle radalle. Jo lähiaikoina Nasa ottaa kuitenkin käyttöön uuden SLS-superraketin (Space Launch System), joka on Saturn V:n päivitetty versio ja siten entistä mahtavampi V2:n jälkeläinen.

Saturn löysi voittajansa

SLS:stä tulee noin 111 metriä pitkänä ja 2,7 miljoonaa kiloa painavana kaikkien aikojen tehokkain raketti ja Nasan uuden Artemis-kuuohjelman selkäranka.

Suunnitelmien mukaan SLS tekee ensilentonsa marraskuussa 2021. Laukaisupaikka on sama kuin aina ennenkin: Kennedyn avaruuskeskus. SLS lähtee noin 15 prosenttia suuremmalla – 39 miljoonan newtonin – voimalla kuin Saturn V.

Koelennolla SLS:n hyötykuormana on tyhjä Orion-avaruusalus. Kun vuonna 2024 käydään ensimmäistä kertaa Kuussa sitten joulukuun 1972, Orionissa matkustaa kaksi astronauttia, mies ja nainen. SLS:llä on tarkoitus järjestää 2030-luvun puolivälissä todella suuri avaruusharppaus: ensimmäinen miehitetty avaruuslento Marsiin.

SLS:stä tulee Saturn V:n seuraaja.

Suunnitelmien mukaan Saturn V:n seuraaja, SLS, vie ihmisiä taas Kuuhun vuonna 2024 ja mahdollistaa miehitetyn Mars-lennon 2030-luvun puolivälissä.

© NASA

Aikataulun pitämisestä ei ole takeita: SLS on ollut kehitteillä vuosikymmenen, mutta hanke ei ole välttynyt viivästyksiltä. Esimerkiksi neljän päämoottorin koekäyttö 16. tammikuuta 2021 päättyi ennen aikojaan: kahdeksan minuutin sijasta moottorit toimivat vain 67,2 sekuntia. Nasan mukaan ne sammuivat hydraulijärjestelmän vian takia.

Siinä, että testiepäonnistumiset hidastavat hankkeita, ei ole mitään uutta. Saturn V piti laukaista ensimmäisen kerran jo vuonna 1965, mutta raketti pääsi tekemään neitsytmatkan vasta marraskuussa 1967 miehittämättömällä Apollo 4 -lennolla.

Puolitoista vuotta myöhemmin aikataulun pettäminen unohtui, kun rakettien kuningas lennätti ihmiskunnan uudelle aikakaudelle.

Näin natsit mullistivat rakettitutkimuksen 1930- ja 1940-luvuilla:

Brittiupseeri omi rakettikeksinnön.

Räjähtävä raketti upposi keihään kärkeä muistuttavalla nokallaan esimerkiksi kattoon tai puuseinään. Sitä kuljetti viisi kiloa tiiviisti pakattua ruutia, ja ohjaussauva vakautti ilmalentoa.

© Art World/Alamy/Imageselect

Brittiupseeri omi intialaisen raketin

Islamilainen sotapäällikkö kehitti 1700-luvulla alkeellisista paperi- ja pahviraketeista tehokkaan metalliaseen. Brittiläinen upseeri varasti idean, kehitti rakennetta eteenpäin ja laski Saturn V:n suunnittelun perustan.

  • Muslimien raketit olivat ylivoimaisia.
    © TRW Inc. and Western Reserve Historical Society, Cleveland, Ohio

    1. Muslimien raketit olivat ylivoimaisia

    Brittijoukkoja vastaan hyökättiin raketeilla Etelä-Intiassa 1790-luvulla. Mysoren sulttaani Tipu johti islamilaisia sotilaita, joiden aseistukseen kuuluivat myös raketit. Ne olivat paljon kehittyneempiä kuin brittien tuntemat.

  • Mysoren sulttaani Tipu käytti taistelussa brittejä vastaan kehittyneitä raketteja.
    © Unknown

    2. Britit ottivat muslimeista oppia

    Vaikka Tipun armeija oli kouliintunut tekemään tehokkaita raketti-iskuja, se kärsi tappion sodassa brittejä vastaan. Tuhansia metallilieriöraketteja toimitettiin sen jälkeen Britanniaan.

  • William Congreve jatkoi muslimeilta omitun rakettitekniikan kehittämistä Britanniassa.
    © National Portrait Gallery

    3. Raketit saivat rautakuoren

    Britanniassa tykistön upseeri William Congreve kehitti tekniikkaa eteenpäin ja keksi mallin, jossa ruuti oli puristettu rautaputkeen. Raketti lensi melko vakaasti jopa 3,2 kilometriä ja räjähti osuessaan.

Lue myös:

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota