Nasa antaa Cassinille näyttävän lähdön

Vuodesta 2004 Cassini-luotain on syöttänyt Maahan dataa ja kuvia Aurinkokunnan toiseksi suurimmasta planeetasta, Saturnuksesta, ja jättiä kiertävistä kuista. Nyt Cassinin matka on pian lopussa. Jäljellä on vain viimeinen näyttävä tehtävä.

Cassini ja Saturnus

Cassini on tutkinut Saturnusta ja sen kuita 13 vuoden ajan. Nyt sen matka on lähes lopussa.

© NASA

Keskiviikkona 26. huhtikuuta Nasa lähettää vanhan ja uskollisen ystävän viimeiselle matkalleen.

Lähes 20 vuotta sen jälkeen kun Cassini-Huygens-luotain, joka tunnetaan myös pelkkänä Cassinina, lähetettiin Saturnukseen, sen tehtävä päättyy. Velvollisuus on suoritettu, ja luotain kohtaa loppunsa.

Cassinin lähtö ei kuitenkaan ole vaatimaton, vaan se päättää työnsä näyttävällä tavalla.

Nasa on tehnyt Cassinille muisteluvideon, jossa näytetään, miten luotain kohtaa loppunsa.

Luotain kaivoi oman hautansa

Ydinkäyttöinen alus lähti Maasta vuonna 1997 ja saapui Saturnuksen luo vuonna 2004. Siitä saakka Cassini on toimittanut valtavat määrät tietoa kaasujättiläisestä ja sen renkaista ja lukuisista kuista.

Yksi luotaimen hämmästyttävimmistä löydöistä olivat todisteet siitä, että Enceladus-kuun jäisen pinnan alla lainehtii lämmin suolainen meri. Toisaalta sama tieto merkitsi luotaimelle myös kuolemantuomiota.

Cassinilta on vuosien avaruusmatkan jälkeen polttoaine lähes lopussa, ja Nasa pelkää, että se voi pudota Enceladukselle. Cassinin kuljettamat Maasta peräisin olevat pieneliöt voivat silloin häiritä pinnanalaisen meren mahdollista elämää ja saastuttaa sen.

22 kierrosta ja loppu

Tästä syystä Nasa on päättänyt lopettaa luotaimen matkan ennen aikojaan. Luotain saa käyttää polttoaineensa rippeet kurssin muuttamiseen niin, että se pääsee Saturnuksen pinnan ja renkaiden väliin.

Siellä luotain kiertää kaasujätin 22 kertaa, ennen kuin se tuhoutuu palamalla planeetan kaasukehässä 15. syyskuussa.

Ennen kuolemaansa Cassini ehtii kuitenkin toivottavasti kerätä dataa ja ottaa kuvia näkymistä, joita ei ole päästy tutkimaan aiemmin.