NASA
Avaruuslento astronautti

Näin paljon luuta astronauteilta katoaa

Painottomuudessa leijuminen on epäilemättä kiehtovaa. Pitkäaikaisella oleskelulla Maan painovoiman ulottumattomissa on kuitenkin ikävä haittavaikutus.

Uuden Scientific Reportsissa julkaistun tutkimuksen mukaan puolen vuoden mittainen tai pidempi oleskelu avaruudessa aiheuttaa luukadon, joka vastaa luiden vanhenemista kymmenellä vuodella.

”Luut ovat elävää kudosta. Ilman painovoimaa ne menettävät lujuutensa”, sanoo kanadalaisen Galgaryn yliopiston tutkija Leigh Gabel, joka on osallistunut tutkimuksen tekemiseen.

Gabel kollegoineen tutki 17 astronauttia. Astronautit olivat viettäneet avaruudessa 4–7 kuukautta. Astronauteilta tutkittiin sääriluu ja kyynärvarren värttinäluu korkearesoluutioisella tietokonekerroskuvauksella.

Miten käy pitkien Marsin-matkojen?

Luut 3D-kuvannettiin neljään eri otteeseen: ennen avaruuslentoa, heti sen jälkeen, 6 kuukautta lennon jälkeen ja vielä vuosi lennon jälkeen.

Lopputulos herätti monenlaisia ajatuksia: Astronauteilla, jotka olivat olleet avaruudessa alle 6 kuukautta, sääriluun lujuus oli palautunut ennalleen, kun he olivat viettäneet vuoden Maan painovoimassa.

Yli puolen vuoden oleskelun aikana astronauteilta katosi luumassaa kymmenen vuoden ikääntymistä vastaava määrä. Kyynärvarren luuhun avaruudessa oleskelu ei vaikuttanut juuri lainkaan ehkä siksi, että se ei yleensä joudu kannattelemaan ihmisen painoa.

Luu luukato sääriluu

Havaittiin, että osaa luun mikroskooppisista rakenteista ei voitu palauttaa mutta jäljelle jääneitä voitiin vahvistaa.

Luumassatutkimusten tulokset ovat huolestuttavia Marsin-matkoja ajatellen. Matkat Marsiin ja takaisin kestävät vähintään kaksi vuotta.

Tutkijat toivoivat, että luukadon eteneminen hidastuisi oleskeltaessa avaruudessa pitkään, jotta ongelma ei pahenisi. Tätä aletaan tutkia seuraavaksi.