Nasa on tehnyt yhteistyötä myös lentokoneenvalmistaja Boeingin kanssa, mutta yhtiön CST-100 Starliner odottaa vielä hyväksyntää. Ilman sitä aluksella ei voida kuljettaa avaruuslentäjiä ISS:lle eikä sieltä Maahan.
SpaceX:n alus Crew Dragon hyväksyttiin käyttöön jo vuonna 2020. Sillä voi matkustaa viisi ISS:n miehistön jäsentä kerralla.
Nasan tilaamat viisi lisälentoa nostavat SpaceX:n saamien tilausten määrän 14:ään.
SpaceX ja Boeing ovat olleet Nasan sopimuskumppaneita vuodesta 2014 asti. Nasa oli lopettanut omat kuljetukset ISS:lle kolme vuotta aiemmin.
Nasa tilasi kummaltakin yhtiöltä kuusi lentoa, mutta SpaceX sai kolmen lennon jatkotilauksen sen jälkeen, kun Boeingin Starliner-hanke oli alkanut takuta teknisten ongelmien vuoksi.
Starliner on kärsinyt ohjausjärjestelmän ohjelmistoviasta. Ilmeisesti virheet on onnistuttu korjaamaan, sillä Boeing kaavailee tekevänsä Starlinerilla ensimmäisen miehitetyn lennon ensi vuoden helmikuussa.