Golf valtasi Kuun

Astronautti Alan Shepard kokeili golfia Kuussa Apollo 14 -lennolla vuonna 1971. Hän on ensimmäinen ja tähän asti ainoa Kuussa golfannut ihminen.

Månen golf top

Astronautilla oli rauta kutonen mukana kuulennolla

Apollo 14 -astronauttien tehtävänä oli tuoda Kuusta kivinäytteitä Maahan. Alan Shepard oli kuitenkin mahduttanut ohjelmaansa myös pari golflyöntiä.

"Vasemmassa kädessäni minulla on pieni, valkoinen pallo, jonka miljoonat yhdysvaltalaiset tuntevat", sanoi kokenut astronautti ennen kuin hän pudotti pallon kuupölyyn ja löi sitä rauta kutosella.

Golfpallo voi liidellä kilometrien päähän

Shepard löi kaksi golfpalloa Kuun maisemissa. Viimeisen lyönnin jälkeen hän totesi: "Miles and miles and miles" (maileja ja maileja ja maileja).

Kuussa ei ole kaasukehää eikä tuulenvastusta. Lisäksi painovoima on siellä paljon heikompi kuin Maassa, joten teoriassa on mahdollista, että golfpallo liitää Kuussa useita kilometrejä.

Apollo 14 -lennolla otetussa kuvassa näkyy toinen Alan Shepardin golfpalloista. Se lensi vain pari sataa metriä. Napsauta kuva suuremmaksi.

Apollo 14 oli menestys

Kun Apollo 14 oli palannut Maahan, todettiin, että lento oli ollut menestys. Astronautit olivat keränneet kaikkiaan 45 kiloa kuukiviä ja tehneet ennätyspitkiä kuukävelyjä, jotka kaikkiaan olivat kestäneet yli yhdeksän tuntia.

Golfastronautti Alan Shepard osoitti myös, että häneltä sujuivat lyöntien lisäksi monet muutkin toimet. Hän teki muun muassa ennätyspitkän 2,7 kilometrin kuukävelyn. Yksikään toinen astronautti ei ole kävellyt Kuun maisemissa niin pitkää matkaa.