Kuinka kaukana Maasta ihminen on käynyt?

Apollo 13 -lennon kolme astronauttia ovat kauimpana Maasta käyneet ihmiset.

Astronauts Apollo 13

Apollo 13 -kuulennon kolme astronauttia olivat huhtikuun 15. päivänä 1970 peräti 401?056 kilometrin päässä maapallosta. He lensivät noin 250 kilometrin korkeudella Kuun pinnasta sen Maahan näkymättömällä puolella. Näin James A. Lovell, Fred W. Haise ja John L. Swigert tekivät ennätyksen, jota ei ole vieläkään rikottu.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan miesten ei ollut tarkoitus kiertää Kuuta, vaan heidän piti laskeutua suoraan sinne. Koska aluksen toinen happisäiliö oli räjähtänyt matkalla, lentorataa oli korjattava, jotta paluu Maahan onnistuisi. Siksi kolmikon piti kiertää Kuu – ja mennä kauemmaksi kuin aikaisemmilla avaruuslennoilla oli käyty.

Kuun toiselta puolelta on vielä huimasti matkaa sinne, missä pisimmälle päässyt miehittämätön avaruusalus, Voyager 1, nyt kulkee. Nasa laukaisi luotaimen 5. syyskuuta 1977. Tällä välin se on ehtinyt noin 17 miljardin kilometrin päähän Maasta.